Siirry sisältöön

Vuosikatsaus 2021

Pieni lapsi hymyilee ja tarraa kasvomaskiin kiinni.

Tervetuloa lukemaan vuoden 2021 kohokohdista ja yhteisistä saavutuksistamme! Löydät vuosikatsauksestamme tärkeimmät tuloksemme, hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä yhdistyksen tilintarkastuskertomuksen.

 

VUOSIKATSAUS 2021


PÄÄSIHTEERIN TERVEHDYS

Koronakriisi osoitti yhteistyön merkityksen

Vuosi 2021 merkitsi maailman lapsille toista perättäistä poikkeusvuotta koronapandemian vuoksi. Pandemiasta tuli UNICEFin 75-vuotisen historian vakavin lapsen oikeuksien kriisi. Kehitys otti takapakkia kaikilla tärkeillä osa-alueilla: terveydessä, ravitsemuksessa, koulunkäynnissä, lastensuojelussa, mielenterveydessä sekä köyhyyden ehkäisyssä.

Koko maailmaa koetellut kriisi kuitenkin osoitti, kuinka tärkeää on turvata lapsen oikeudet kaikkialla. Yhdessä tukijoidemme kanssa jatkamme työtä entistä sinnikkäämpinä.

Koronarokotteiden tasavertainen jakelu on ensisijaisen tärkeää lasten tulevaisuuden turvaamiseksi. Tämän takaamiseksi UNICEF otti tehtäväkseen toimittaa koronarokotteet matalatuloisimpiin maihin tasavertaiseen rokotejakeluun tähtäävässä COVAX-yhteistyössä. Ohjelman ensimmäiset rokotteet saapuivat helmikuussa Ghanaan ja vuoden loppuun mennessä olimme toimittaneet lähes 960 miljoonaa rokotetta 144 maahan. Työ jatkuu yhä.

Koronan aiheuttamassa koulutuksen maailmanlaajuisessa kriisissä UNICEF tuki valtioita etäkoulutuksen järjestämisessä ja avusti oppimateriaalien tuottamisessa. Etäopetusta tai muuta oppimiseen liittyvää apua järjestettiin yli 260 miljoonalle lapselle. Painotimme päättäjille, että koulujen avaaminen on ensisijainen koronatoimi. Tuimme valtioita koulujen hygienian ja sanitaation parantamisessa.  

Jatkoimme työtä yhtenä maailman suurimmista hätäaputoimijoista. Vastasimme vuoden aikana lähes 500 kriisiin 153 maassa. Erityisesti Afganistanin lasten hätä kosketti suomalaisia. Kun vuosikymmeniä jatkunut humanitaarinen epävakaus kärjistyi elokuussa väkivaltaiseksi vallanvaihdoksi, käynnistimme nopeasti hätäapukeräyksen. Lahjoittajien tuella pystyimme toimittamaan elintärkeää apua lapsille ja perheille myös Jemenin ja Syyrian pitkittyneissä kriiseissä.

Yritysyhteistyön osalta saimme ilahduttavia uutisia. Yritysten tuki Suomen UNICEFille oli ensimmäistä kertaa yli 10% koko varainhankinnan tuotosta. Ennätysvuonna solmimme lukuisia uusia kumppanuuksia vanhojen rinnalle. Pitkäjänteinen yhteistyö takaa pysyviä tuloksia lasten hyväksi.

Suomessa yhteistyömme kuntien kanssa vahvistui ja UNICEFin lapsiystävällisissä kunnissa elää jo noin puolet Suomen lapsista. Vaikutimme Suomen päättäjiin globaalisti tasa-arvoisemman koronarokotesaatavuuden puolesta.

Vaikka koronakriisi tulee hellittämään otettaan, on sillä pitkäkestoisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Hyvä lapsuus on koko ihmiskunnan tulevaisuuden perusta. Sen rakentaminen onnistuu, kun toimimme yhdessä, lasten puolella.

Olen syvästi kiitollinen jokaiselle työmme tukijalle. Ilman teitä ei työmme vaativissa poikkeusoloissa olisi ollut mahdollista. Tervetuloa tutustumaan, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan vuonna 2021.

 

Marja-Riitta KetolaNimikirjoitus

Marja-Riitta Ketola
Suomen UNICEF ry:n pääsihteeri

VUOSIKATSAUS 2021


VUOSI 2021

Näin UNICEF auttoi

Vuonna 2021 UNICEF jatkoi työskentelyä lasten puolesta pitkittyneen koronapandemian, ilmastonmuutoksen sekä muiden kriisien keskellä. Hätäapua järjestettiin 153 maassa. Työn tuloksena 8.4 miljoonalle ihmiselle järjestettiin sanitaatiopalveluita ja 33.3 miljoonalle ihmiselle puhdasta vettä. Lasten ja nuorten sekä vanhempien ja huoltajien mielenterveyttä tuettiin tarjoamalla psykososiaalista tukea yhteensä 12 miljoonalle. 

Lasten koulunkäyntiä edistettiin jakamalla koulutarvikkeita 42 miljoonaalle lapselle. UNICEF järjesti opetusta 48.6 miljoonalle lapselle, joiden koulunkäynti oli keskeytynyt pakolaisuuden tai humanitaarisen kriisin vuoksi.  

Muitakin lasten elämän kannalta elintärkei osa-alueita tuettiin. Esimerkiksi aliravitsemusta ehkäisevät ohjelmat tavoittivat 336 miljoonaa lasta. Silpomista vastaan tehty työ tavoitti 10.2 miljoonaa ihmistä. 38.9 miljoonaa vauvaa syntyi UNICEFin tukemien ohjelmien ansiosta.

VUOSIKATSAUS 2021


SUOMEN UNICEFIN TALOUS

Upeita tuloksia lapsille

Vuonna 2021 koronapandemia vaikutti edelleen työhömme monin tavoin. Työskentelimme pääosin etänä, järjestimme tapahtumat virtuaalisesti ja pystyimme toteuttamaan katumarkkinointia vain rajallisesti. Haastavasta tilanteesta huolimatta saimme aikaan upeita tuloksia maailman lapsille.

Suomen UNICEFin kokonaistuotto vuonna 2021 oli 27,1 miljoonaa euroa. Tuotto kasvoi edellisvuodesta 2,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 hätäavun osuus kokonaistuotosta oli 14 prosenttia (3,8 miljoonaa euroa). Vastaava luku vuonna 2020 oli 9 prosenttia (2,2 miljoonaa euroa). Hätäapu pois lukien kokonaistuotto kasvoi 4 prosenttia.

Varainhankinnan osuus vuoden 2021 kokonaistuotosta oli 95,5 prosenttia. 

Infograaafi: 81% lahjoituksista meni suoraan käyttöön lasten hyväksi Suomessa ja maailmalla.

80 000 kuukausilahjoittajaamme tukevat UNICEFin pitkäjänteistä työtä lapsen oikeuksien toteutumiseksi kaikkialla maailmassa. Kuukausilahjoitusohjelman tuotto vuonna 2021 oli 16 miljoonaa euroa.

Jokaisesta lahjoitetusta eurosta käytettiin 81 senttiä UNICEFin työhön Suomessa ja kaikkialla maailmassa, 19 senttiä keräysten toteuttamiseen ja hallintoon.

VUOSIKATSAUS 2021


ELINTÄRKEÄ KORONATYÖ

Maailman suurin rokotusoperaatio

Koronakriisi on UNICEFin historian vakavin lapsen oikeuksien kriisi. Vuonna 2021 jatkoimme työtämme koronaa vastaan toimittamalla elintärkeitä rokotteita sinne, missä niitä kaikkein kipeimmin tarvittiin.

Sairaanhoitaja antaa koronarokotetta terveysasemalla Madagaskarilla.
Sairaanhoitaja antaa koronarokotetta terveysasemalla Madagaskarilla.
© UNICEF/UN0602372/Ralaivita

Vuoden aikana teimme väsymättä töitä koronapandemian kukistamiseksi, lapsen oikeuksien tukemiseksi ja tasa-arvoisen rokotejakelun varmistamiseksi. Suoja koronavirusta vastaan kuuluu kaikille, mutta vuoden 2021 alkaessa köyhimmille maille oli jäänyt vain rippeet rokotteista.

Tätä epätasa-arvoa korjaamaan perustettiin maailman suurin rokotusyhteistyö COVAX, jossa UNICEF toimii rokotteiden toimittajana. Tavoitteenamme oli jakaa kaksi miljardia rokotetta matalatuloisimpiin maihin ja varmistaa, että maiden väestöstä edes riskiryhmät ja terveydenhoitoalan työntekijät saisivat rokotteet vuoden aikana.

Helmikuussa pääsimme aloittamaan työmme, kun toimitimme ensimmäiset rokotteet Ghanaan. Pian toimituksia saapui perille niitä tarvitseville muun muassa Peruun, Bhutaniin ja Ukrainaan. Työ rokotteiden perille viemiseksi jatkui koko vuoden. Historiallisen laaja operaatio vaati toteutuakseen mittavan määrän hankinta- ja logistiikkaosaamista sekä valmistelevaa työtä kohdemaissa.

Toimitimme rokotteita jopa maailman vaikeakulkuisimpiin paikkoihin, eikä rokotteiden matka perille niitä tarvitseville ollut aina vaivaton: helppojen reittien puuttuessa perille päästiin mitä erilaisimmin tavoin, välillä jopa jalan. Näin tehtiin esimerkiksi Bhutanissa, jonka vaikeakulkuisessa maastossa liikkumista hankaloittivat entisestään sadekauden mukanaan tuomat tiesulut, maanvyörymät ja tulvat.

Vuoden aikana toimitimme huikeat noin 910 miljoona rokotetta, mikä jäi kuitenkin alle kahden miljardin rokoteannoksen tavoitteen. Syy siihen oli yksinkertainen: rokotteita ei ollut riittävästi toimitettavaksi rikkaiden maiden rohmutessa niistä valtaosan. Toimituksia haittasivat rokotteiden liian pienet erät ja lyhyet varoitusajat. Lisäksi osa rokotteista vanhentui liian pian, eikä niitä ehditty jakaa tai käyttää.

Toimitimme yli 900 miljoona rokotetta 144 maahan.

- UNICEFin vuosikertomus, 2021

Köyhimpien maiden rokotuskattavuus oli kuitenkin vielä vuoden lopussa hyvin heikko. Joulukuuhun mennessä alle 10 % köyhimpien maiden asukkaista oli rokotettu ensimmäisen kerran. Rikkaiden maiden väestöstä luku oli lähemmäs 70 %. Työmme tasa-arvoisen rokotejakelun eteen jatkui siis sitkeästi myös vuonna 2022. Kukaan ei ole suojassa, ennen kuin kaikki ovat suojassa.

Kotimaan kampanjointia tasa-arvoisen rokotejakelun puolesta

Koronan vaikutukset näkyivät myös kotimaan työssämme. Keväällä keräsimme varoja rokotustyöhön ”Maailman suurin jälleennäkeminen” -kampanjassa, jonka viesti oli ytimekäs: pandemia on ohi vasta sitten, kun se on ohi kaikkialla.

Vuoden lopussa moni suomalainen oli saanut jo kaksi koronarokotetta – samaan aikaan köyhimmissä maissa odoteltiin vielä ensimmäisiä rokotteita saapuvaksi. Marraskuussa Black Fridayn yhteydessä teimme kansainvälisen rokotejakelu epätasa-arvoisuutta näkyväksi myös Suomessa ”Kuittaa koronarokotteet köyhimpiin maihin” -kampanjallamme.

Kotimaan kampanjat herättivät huomiota ja niiden keräystuloksilla autettiin ihmisiä ympäri maailmaa. Suomalaiset aktivoituivat molemmissa kampanjoissa lahjoittamaan yhdenvertaisemman rokotejakelun edistämiseksi.

VUOSIKATSAUS 2021


HÄTÄAPU

Afganistanin kriisi: emme jättäneet lapsia yksin

Kesällä 2021 huolestuttavat uutiset Afganistanin kiristyneestä tilanteesta levisivät maailmalla.

Afganistanilainen lapsi katsoo kameraan.
Äiti on tuonut yksivuotiaan lapsensa Afganistanin Kandaharissa sijaitsevalle klinikalle saamaan hoitoa aliravitsemukseen
© UNICEF/UN0562570/Romenzi

Afganistan on ollut yksi vaarallisimmista paikoista lapsille jo vuosikymmenten ajan, mutta levottomuuksien myötä tilanne muodostui yhä epätoivoisemmaksi vuoden 2021 alkupuolella. Lasten turvallisuutta varjostivat väkivaltaisuudet, pakolaisuus ja vakava aliravitsemus. Neljän miljoonan lapsen koulunkäynti oli keskeytynyt, ja osaa uhkasi värvääminen aseellisten ryhmittymien taistelijoiksi. 

Väkivaltaisuuksien lisäksi maan tilannetta kurittivat myös koronapandemia sekä kuivuus. Kesällä 2021 humanitaarinen kriisi kosketti jo yli 18 miljoona afganistanilaista – heistä puolet oli lapsia.

Lasten hätä kosketti suomalaisia - hätäapukeräykseen lahjoitettiin 900 000 euroa.

- Suomen UNICEF, tulosuutinen

UNICEF on tehnyt töitä lasten ja perheiden hyväksi eri puolilla Afganistania jo 65 vuoden ajan, emmekä jättäneet maan lapsia yksin tälläkään kertaa. Suomen UNICEF käynnisti hätäapukeräyksen elokuussa 2021. Suomalaisten halu auttaa lapsia hädässä oli suuri: hätäapukeräykseen lahjoitettiin 900 000 euroa. 
 
Lahjoitusten ja pitkäaikaisten verkostojemme tuella pystyimme toimittamaan elintärkeää hätäapua kaikkein heikoimmassa asemassa oleville koko maassa. Toimitimme esimerkiksi hygieniapakkauksia, puhdasta vettä, ravitsemuspakkauksia ja rokotteita, sekä perustimme pakolaisleirien yhteyteen lapsiystävällisiä tiloja, ravitsemuskeskuksia ja rokotuspaikkoja.

Apua Intian lapsille pandemian keskellä

Keväällä 2021 Intia tarvitsi apua, kun maan koronatilanne oli riistäytymässä käsistä.

Lapsi pesee käsiään aikuisen opastuksella.
Lapsi saa opastusta oikeaa käsienpesutekniikkaan Gujaratissa, Intiassa.
© UNICEF/UNI340981/Panjwani

Loppukeväästä koronapandemian toinen aalto kuormitti Intian terveydenhuoltoa rajusti. Päiväkohtainen tartuntaluku saavutti toukokuun alussa uuden ennätyksen: joka sekunti maassa todettiin neljä uutta tartuntaa ja joka minuutti kaksi uutta koronakuolemaa. Terveydenhuollon tarvikkeista, kuten lääkkeistä, hapesta, suojavarusteista ja sängyistä, oli huutava pula.

UNICEFin hätäapuoperaatio käynnistettiin kiireesti lasten auttamiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn tukemiseksi. Jo ennen hätäapuprosessin alkua olimme toimittaneet maahan elintärkeitä tarvikkeita. Myös Suomen UNICEF aloitti hätäapukeräyksen, jonka turvin Intiaan toimitettiin happigeneraattoreita vakavasti sairaiden potilaiden avuksi.

Akuutin hätäavun lisäksi UNICEFin tehtävänä oli varmistaa, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ja perheet saavat kriisin keskelläkin edelleen heille kuuluvat elintärkeät palvelut. Autoimme esimerkiksi koulusulkujen aikana 12,3 miljoonaa lasta etäopetuksen piiriin, ja tavoitimme koronatiedotuksellamme 660 miljoonaa ihmistä.

VUOSIKATSAUS 2021


YRITYSYHTEISTYÖ

Ahlström Collective Impactin ja UNICEFin kumppanuus vahvistui

Vuonna 2021 Ahlström-verkoston yritysten ja säätiöiden aloite Ahlström Collective Impact nosti tukensa UNICEFille lähes kolminkertaiseksi vuoteen 2020 verrattuna. 600 000 euron investointi ohjattiin UNICEFin maailmanlaajuiseen koulutusohjelmaan. Ahlström Collective Impactiin tuli mukaan uusina jäseninä Enics, Suominen Oy ja Walter Ahlströmin säätiö.

Vastuullisesti toimiminen ja vastuulliset teot ovat hyväksi myös liiketoiminnalle.

- Peter Seligson, Ahlstrom-Munksjön ja Antti Ahlström Perillisten hallituksen jäsen

Ahlström Collective Impact yhteistyömalli aloitti toimintansa vuonna 2020. Ahlström Collective Impactin sijoittaa YK:n kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti lasten hyvinvointiin valituissa UNICEFin hankkeissa.

– UNICEF on loistava kumppani meille: yksi maailman tunnetuimmista ja luotettavimmista brändeistä, joka on arvostettu maailmanlaajuisesti. Toivomme, että Ahlström Collective Impact voisi olla mallina ja innoituksena muillekin yrityksille, sanoo Peter Seligson.

Ahlstrom-Munksjön toimitusjohtaja Hans Sohlström ja Peter Seligson, Ahlstrom-Munksjön ja Antti Ahlström Perillisten hallituksen jäsen, kertovat yhteistyöstä Suomen UNICEFin kanssa videolla.

Yritykset sijoittivat lasten tulevaisuuteen 

Kolme lasta iloitsee.
Lapset iloitsevat uusista repuistaan koulunsa pihalla Niameyssa, Nigerissä.
© UNICEF/UN0443411/Dejongh

Helmikuussa 2021 UNICEF aloitti yhteistyön Moomin Charactersin kanssa. Moomin Charactersin ”A:sta Ö:hön Muumien matkassa” -niminen hanke kokoaa yhteen niin järjestöjä kuin yrityksiä ympäri maailman nostamaan lukemisen ja kirjoittamisen merkitystä ja iloa yhä vankemmin osaksi sekä lasten ja nuorten että aikuisten elämää. Työ nivoutuu vahvasti UNICEFin työhön lasten oppimisen edistämisessä. Ensimmäisenä yhteistyövuotena Muumi-hahmot näkyivät vahvasti UNICEF-kävelyn materiaaleissa.

Lue lisää Moomin Characters -kumppanuudesta.

Nokia jatkaa pitkäaikaista yhteistyötään Suomen UNICEFin kanssa. Marraskuussa julkistetussa uudessa hankkeessa tuetaan heikoimmassa asemassa olevia nuoria Marokossa oppimaan digi- ja yrittäjyystaitoja ja lisätään heidän tietoisuuttaan ilmastonmuutoksesta. Kaksivuotisen ohjelman aikana vähintään 1400 15–24-vuotiasta nuorta, joista 60 % on tyttöjä, oppii työelämätaitoja. He pääsevät opiskelemaan myös digitaitoja ja ympäristö- ja ilmastonmuutosasioita ja saavat tukea hyvän itsetunnon ja luovuuden kehittämiseen. Osaa nuorista tuetaan myös kehittämään yritysideoitaan ja perustamaan itse vetämiään yrityksiä.

Lue lisää Nokian ja UNICEFin aiemmista yhteistyöhankkeista. 

Marraskuussa Suomen UNICEF sai uuden kumppanin, kun Rettig Group aloitti lasten ja nuorten mielenterveystyön tukemisen Nepalissa Karnalin provinssissa. Rettig Groupin tuella kehitetään olemassa olevaa telelääketieteen alustaa niin, että se sisältää myös mielenterveyden ongelmien hoitamisen. Palvelun avulla myös syrjäisillä alueilla olevat lapset ja nuoret pääsevät avun piiriin. Arviolta jopa 125 000 ihmistä saa suoraa tukea kehitetyn alustan ansiosta, ja ainakin 5000 lasta ja nuorta saa erityisasiantuntijan palveluita vaikeampiin mielenterveysongelmiinsa. Lisäksi vähintään 600 000 lasta, nuorta ja huoltajaa saa UNICEFin kouluttamilta asiantuntijoilta tietoa mielenterveydestä kampanjoiden, sosiaalisen median palvelujen ja radio-ohjelmien kautta.

Lue lisää Rettig Groupin ja UNICEFin yhteistyöstä.

Rovio tuki Senegalissa Koldan alueella UNICEFin hanketta, jossa 100 tyttöä oppi digi- ja yrittäjyystaitoja ja sai tukea itseluottamukselleen. Tyttöjä rohkaistiin hakeutumaan mukaan digitalisoituvaan työelämään, innovoimaan omia yrityksiä ja toimimaan aktiivisesti omissa yhteisöissään. Rovion kumppanuus Suomen UNICEFin kanssa jatkuu ja Rovio tukee seuraavat kolme vuotta koulutusohjelmaa Sierra Leonessa. 

Senegalissa koulutukseen osallistunut 18-vuotias Coumba N´Diaye kertoo videolla kokemuksistaan.

VUOSIKATSAUS 2021


SUURLAHJOITTAJAT

Suomalainen lahjoittajaryhmä tukee Sierra Leonen lasten koulutusta 

Koska UNICEF saa kaikki varansa lahjoituksina, suurlahjoittajat ovat tärkeässä asemassa työn mahdollistajina. Suurlahjoittajaksi voi ryhtyä yksityishenkilönä, perheenä, ryhmän jäsenenä tai säätiönä. 

Koululaiset keskustelevat UNICEFin työntekijän kanssa.
Sierra Leonessa lapset käyvät koulua keskimäärin vain 3,6 vuotta. 
© UNICEF/UNI229569/Tremeau

Vuonna 2020 aloitti toimintansa Suomen UNICEFin suurlahjoittajille tarkoitettu uusi ryhmälahjoitusohjelma Afrikka 2030, joka valitsi ensimmäiseksi tukikohteekseen Sierra Leonen lasten koulutuksen.  

UNICEFin koulutustyö Sierra Leonessa keskittyy siihen, että kaikki lapset pääsevät kouluun, saavat laadukasta opetusta ja käyvät koulun loppuun. Lapset ja nuoret saavat niitä tietoja ja taitoja, joita he tarvitsevat työelämässä. 

Lähes 8 miljoonan asukkaan Sierra Leone on yksi maailman köyhimmistä maista. Yli puolet väestöstä on lapsia, ja heistä noin 80 % elää köyhyydessä. Naisista lukutaitoisia on vain puolet ja miehistäkin vain noin 60 %. Lapset käyvät koulua keskimäärin vain 3,6 vuotta.  

Sukupuolten välinen epätasa-arvo heikentää tyttöjen mahdollisuuksia koulutukseen, ja teiniraskaudet ovat merkittävä este koulunkäynnille. Koronapandemia on osaltaan vaikeuttanut koulunkäyntiä ja oppimista. Etäoppiminen ei ole kaikille lapsille mahdollista koulujen ollessa kiinni, ja muun muassa teiniraskaudet ja lapsiavioliitot ovat lisääntyneet huolestuttavasti. 

Lue lisää suurlahjoittamisesta.

VUOSIKATSAUS 2021


KOTIMAAN TYÖ

Näkyviin-kampanja haastoi kuntapäättäjät tekemään tekoja lasten ja nuorten hyväksi

UNICEF päätti tuoda lasten ja nuorten asiat näkyviin ja haastoi syyskuussa 2021 vastavalitut kuntapäättäjät tekemään konkreettisia tekoja lasten ja nuorten hyväksi. Näkyviin-kampanjan avulla tuotiin esiin myös Suomen UNICEFin lapsenoikeustyötä suomalaisissa kunnissa.

Näkyviin-kampanjan tunnuskuva, jossa nuoria ihmisiä.
Näkyviin-kampanja haastoi kuntapäättäjät tekemään tekoja lasten ja nuorten hyväksi.
© Unicef / Näkyviin-kampanja

Nuoret otettiin mukaan kampanjan suunnitteluun alkumetreiltä lähtien: UNICEF järjesti työpajan eritaustaisten nuorten kanssa ja teetti nuorille kyselyn, johon saimme tuhat vastausta.

Kyselyn mukaan joka kolmas nuori Suomessa ajattelee, ettei hyvästä tulevaisuudesta ole helppo unelmoida.

Nuoret kokevat, että kiusaaminen, syrjintä ja mielenterveyspalvelujen riittämättömyys heikentävät heidän hyvinvointiaan. Yli puolet kyselyyn vastanneista nuorista oli sitä mieltä, ettei heitä kuulla heitä itseään koskevassa päätöksenteossa.

UNICEF koosti nuorten esiin nostamista asioista tehtävälistan kunnanvaltuutetuille ja haastoi heidät sitoutumaan omalla valtuustokaudellaan kolmeen asiaan, jotka edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia. 

Kampanjaviestit saivat sosiaalisessa mediassa yli 1,6 miljoonaa katselukertaa, ja 23 mediaa tarttui kampanjan aiheisiin. Sata kuntapäättäjää täytti tehtävälistan ja sitoutui ratkomaan nuorten esiin nostamia ongelmia. 
Seuraamme kuluvan valtuustokauden ajan, millaisia tekoja kampanjaan sitoutuneet kuntapäättäjät ryhtyvät tekemään ja miten nuorten asiat kunnissa edistyvät.

Katso Näkyviin-kampanjan video Youtubessa.

VUOSIKATSAUS 2021


KOULUT

Koululaisten UNICEF-kävelyn yhteistyökumppanina Moomin Characters

UNICEF-kävely on koulujen oma liikuntatempaus, jonka avulla Suomen koululaiset voivat tukea heikommassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Vuonna 2021 UNICEF-kävelyissä kerätyillä varoilla tuettiin lasten koulunkäyntiä ja luku- ja kirjoitustaidon oppimista Myanmarissa, yhdessä Aasian köyhimmistä maista. Vuoden 2021 UNICEF-kävelymateriaaleissa Muumit innostivat Suomen koululaisia marssimaan luku- ja kirjoitustaidon puolesta.

Lapsi kävelemässä lumisessa maisemassa, kuvan alaosassa kävelee Muumeista tuttuja hahmoja.
Vuonna 2021 UNICEF-kävelyissä kerätyillä varoilla tuettiin lasten koulunkäyntiä ja luku- ja kirjoitustaidon oppimista Myanmarissa.
©Moomin Characters™ ja Suomen UNICEF

UNICEF-kävelyyn osallistui vuoden 2021 aikana lähes 160 000 oppilasta. Moomin Characters lahjoitti lukuvuonna 2021–2022 Suomen UNICEFille 0,50 euroa jokaista UNICEF-kävelyyn osallistuvaa lasta kohden ja innosti näin myös oppilaiden sponsoreita lahjoituksiin. UNICEF-kävelyn Muumi-yhteistyö sai paljon kiitosta myös opettajilta.

VUOSIKATSAUS 2021


VAPAAEHTOISET

UNICEF-vapaaehtoisten joulumyynti onnistui yli odotusten

UNICEF-vapaaehtoisten järjestämä perinteinen joulumyynti onnistui vuonna 2021 yli odotusten ja tuotti reilusti yli 130 000 euroa. Myynnissä oli mukana 32 vapaaehtoisryhmää, myyntipisteitä pyöritti yli 300 myyjää ja heidän lisäkseen kaiken takana oli vielä monia muitakin vapaaehtoisia – käsityötaitureita, autonkuljettajia ja muita auttavia käsiä.

Joulumyynti on UNICEF-vapaaehtoisten rakastettu tempaus, joka on jakanut hyvää joulumieltä ja yhdistänyt lapsen oikeuksien puolustajia jo yli 40 vuoden ajan. Myynnissä on vuosittain erilaisia käsitöitä, UNICEF-nukkeja, postikortteja ja kalentereita.

VUOSIKATSAUS 2021


TESTAMENTTILAHJOITUKSET

Ainutlaatuinen virtuaalivierailu testamenttilahjoittajille

Testamenttilahjoittamisen suosio on ollut kasvussa, ja suomalaisten kiinnostus testamenttilahjoittamista kohtaan pysyi korkeana myös vuonna 2021. Olemme erittäin kiitollisia jokaiselle maailman lapsia testamentissaan muistaneelle ja testamenttilahjoittamista harkitsevalle.

Vuonna 2021 halusimme tarjota testamenttilahjoittajille ja siitä kiinnostuneille ihmisille mahdollisuuden tutustua tarkemmin UNICEFiin ja työhön, jota muun muassa testamenttilahjoitusten avulla teemme. Siksi järjestimme testamenttilahjoittajille ja lahjoittamisesta kiinnostuneille tukijoillemme ainutlaatuisen virtuaalivierailun UNICEFin humanitaarisen avun hankintakeskukseen.

Avasimme oven maailman suurimman humanitaarisen avun keskuksen toimintaan.

- Suomen UNICEF, testamenttikampanja 2021

Kööpenhaminassa sijaitseva hankintakeskuksemme on maailman suurin humanitaarisen avun varasto. Kun katastrofi iskee missä päin maailmaa tahansa, lähetetään keskuksesta nopeasti hätäaputarvikkeita paikan päälle. Vain 72 tunnin sisällä voimme toimittaa hätäaputarvikkeita jopa 200 000 ihmiselle.

Virtuaaliset ovet Kööpenhaminan keskusvarastollemme aukesivat kansainvälisenä testamenttipäivänä 13.9. Kierroksella oli mahdollista tutustua hankintakeskuksen henkilökuntaan ja toimintaan sekä tietysti keskuksesta matkaan lähteviin tarvikkeisiin, joiden avulla pelastetaan lapsia ympäri maailmaa – myös testamenttilahjoitusten tuella.

Hankintakeskuksen ovet ovat edelleen auki – voit tutustua keskuksen toimintaan ja työntekijöihin: tervetuloa virtuaalivierailu-elämykseen.

VUOSIKATSAUS 2021


VUODEN SUOSITUIN SOME

Rokotushaaste innosti osallistumaan

UNICEFin sosiaalisen median kanavat ovat tunnettuja vilkaasta keskustelustaan. Vuoden 2021 suosituin ja jaetuin viesti oli haaste, jossa rokotteen saaneita suomalaisia kannustettiin lahjoittamaan rokotteita myös muille.

Kuva, jossa teksti "Sain rokotuksen. Lahjoitin UNICEFille, jotta kukaan ei jää ilman."

Keskustelu jatkuu myös vuonna 2022.