Kaiken maailman lapsivaalit

Näkökulma

Ilmastovaalit, työllisyysvaalit vai sotevaalit? Lapset on tärkeää muistaa kaikkien näiden teemojen yhteydessä.

Käsillä olevien eduskuntavaalien on sanottu olevan ainakin ilmastovaalit, vanhuspalveluvaalit, sotevaalit ja sosiaaliturvavaalit. Vaaleja ennen on puhuttu myös taloudesta, työllisyydestä ja kehityspolitiikasta.

Julkisuudessa on käyty kädenvääntöä siitä, mitkä vaalit nämä oikeasti ovat. Toivottavasti ne ovat kaikkea edellä mainittua, sillä kaikki nämä teemat liittyvät lapsiin.

Ilmastonmuutos 

Koululaisten maailmanlaajuinen ilmastolakko maaliskuussa puhui puolestaan. Myös Suomessa yhä useampi lapsi ja nuori pelkää, että ilmastonmuutos vaarantaa heidän tulevaisuutensa. Kehitysmaissa ilmaston lämpeneminen tappaa lapsia jo nyt ja syöksee heitä kurjuuteen.

Ilmastonmuutoksen hidastamiseen tarvittavat suuret ratkaisut on tehtävä valtioiden tasolla. Seuraavan kauden kansanedustajien ja ministerien on muistettava, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on tärkeää sekä omien lastemme että maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten vuoksi.

Talous

Köyhyys voi vaikuttaa siten, että lapsella ei ole yhtään harrastusta. Köyhyys voi tuntua lapsella myös ruuan puutteena, Suomessakin. Tutkimukset osoittavat selvästi, että köyhyys vaikuttaa pitkään ja monin tavoin haitallisesti lapsen elämään.

Talouspoliittisilla ratkaisuilla voidaan ehkäistä ja helpottaa lapsiperheiden hätää ja varmistaa yhteiskunnan tasolla se, ettei tämän hetken säästöillä luoda tulevaisuuden talousongelmia.

Sote

Aika harva oppilas tietää, kuka hänen koululääkärinsä on. Vammaisten lasten mahdollisuus harrastaa itsenäisesti ilman vanhempiaan, vapaa-ajan avustajan avulla, riippuu siitä, missä kunnassa he sattuvat asumaan. Sote-uudistus liittyy vahvasti lasten arkeen, sillä myös lapset ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaita.

Seuraava hallitus saa toivottavasti soteuudistuksen lopullisesti maaliin. Jotta uudistuksesta tulee onnistunut, on hallituksen varmistettava, ettei sitä tehdä liian aikuislähtöisesti.

Sosiaaliturva

Sosiaaliturvan uudistuksen yhteydessä käydään varmasti keskustelua myös lapsilisän tulevaisuudesta: säilytetäänkö lapsilisä ennallaan vai poistetaanko se hyvätuloisilta kokonaan. Lapsilisän perusajatus on tukea lapsesta perheille aiheutuvia kustannuksia eli kannustaa perheitä tasavertaisesti lapsen tekoon.

Universaalista lapsilisästä ei tule luopua, sillä se sisältää tärkeän viestin: jokainen lapsi on yhteiskunnalle yhtä arvokas.

Työllisyys

Sanotaan, että työ on paras suoja köyhyyttä vastaan. Usein näin onkin, mutta lapsiperheiden näkökulmasta ei välttämättä. Erityisesti yksinhuoltajaperheissä työstä saadut tulot eivät aina riitä kattamaan elämisen menoja.

Uusien työpaikkojen luominen ei yksin riitä selättämään lapsiperheiden köyhyyttä, vaan keinovalikoiman pitää olla moninainen: esimerkiksi perhe-etuuksia on nostettava ja päätösten lapsivaikutusten arviointi köyhien perheiden näkökulmasta on otettava systemaattisesti käyttöön.

Kehityspolitiikka

Yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kehityksen edellytys on valtioiden kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja selviytyä vastoinkäymisistä. Erittäin tehokas keino valtioiden sopeutumiskyvyn tukemiseen on varmistaa jokaisen lapsen oppiminen ja laadukas koulutus. Koulutetut lapset varmistavat koko yhteiskunnan hyvän tulevaisuuden.

Suomella, koulutuksen mallimaalla, on myös tässä paljon annettavaa. Meillä on kaikki syyt tehdä koulutuksesta kehityspolitiikan painopiste, ei vain tulevan hallituskauden, vaan tulevien vuosikymmenten ajaksi.

Lapset vai vanhukset?

Onko lapsilta pois, jos yritämme saada vanhustenhoidon kuntoon? Viisaassa poliittisessa valmistelussa huomioidaan rajalliset resurssit ja tehdään sen vuoksi huolellinen ennakkoarviointi.

Vanhustenhoitoa ja lasten hyvinvointia ei pidä asettaa vastakkain, vaan molempia ihmisryhmiä koskevassa poliittisessa valmistelussa on tehtävä vaikutusten ennakkoarviointi. Näin saadaan tietoa siitä, mikä on niin lasten kuin vanhusten kannalta paras vaihtoehto heitä koskevissa päätöksissä ja mitkä päätösten todelliset kustannusvaikutukset ovat.

Näiden teemojen lisäksi vaalikeskusteluissa on puhuttu maahanmuutosta, koulutuksesta ja syntyvyydestä. Hyvä, että nämä vaalit ovat kaiken maailman vaalit, sillä kaiken maailman asiat vaikuttavat lapsiin.

Lisätietoja

UNICEF on asettanut tavoitteekseen, että seuraava hallitus ottaa systemaattisesti käyttöön lapsivaikutusten arvioinnin, parantaa pakolais- ja turvapaikanhakijalasten oikeuksia ja tekee johdonmukaista, lapsen oikeudet turvaavaa kehityspolitiikkaa. 
Lue lisää UNICEFin vaalitavoitteista

 ***

Julkaistu 9.4.2019
Otsikkokuva: © UNICEF/Suomi2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Mirella Huttunen

Kirjoittaja on Suomen UNICEFin julkishallintotyön johtaja.