Siirry sisältöön

Kaikki yhdessä, jokaiselle lapselle

Mitä jokaisen päättäjän ja valmistelevan viranhaltijan tulisi ymmärtää lapsen oikeuksista? Lue tämä blogikirjoitus, niin tiedät!

Ira Custódio Näkökulma
Ira Custódio
Kaksi lasta piirtää liiduilla laatoitukselle.

Viime aikoina olen tykästynyt tiivistyksiin. Palautteesta päätellen myös työni kohderyhmä, päättäjät ja viranhaltijat tarttuvat niihin useammin kuin monisivuisiin pumaskoihin. Joten kokeilenpa tiivistää tässä kirjoituksessa koko lapsiystävällisen hallinnon ja päätöksenteon kokonaisuuden: mitä jokaisen päättäjän ja valmistelevan viranhaltijan tulee ymmärtää lapsen oikeuksista.

Lapset eivät ole mikä tahansa ikä- tai väestöryhmä. Lapset ovat ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi aikuisten huolenpidosta riippuvaisia. Lapset ovat myös vajaavaltaisia. Alle 18-vuotiaat eivät esimerkiksi voi vaikuttaa lainsäädäntöön, joka kuitenkin muovaa monin tavoin heidän elämäänsä. Lisäksi lapsuus on kehitysvaiheena herkkä: lapsuudessa luodaan edellytykset hyvälle elämälle. Siksi lapsinäkökulman erityinen huomiointi päätöksenteossa on sekä eettinen velvoite että yhteiskunnan jatkuvuuden edellytys. 

Lapsen oikeuksien sopimus on maailmanlaajuisesti jaettu käsitys siitä, mitä lapsen hyvä elämä, kasvu ja kehitys edellyttävät. Tämä juridisesti velvoittava sopimus on olemassa siksi, että jokaisella lapsella omasta tai vanhempien taustasta tai ominaisuuksista riippumatta olisi sekä hyvä lapsuus että mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Väitän, että keskeisin seikka lapsen oikeuksissa on juuri yhdenvertaisuus (muutoinhan kyseessä eivät olisi oikeudet vaan etuoikeudet): tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä. Tähän tavoitteeseen ei välttämättä kaikilta osin koskaan sataprosenttisesti päästä, mutta siihen pitää yhtä kaikki pyrkiä. Kollegani, tutkija Tomi Kiilakoski on verrannut tätä oikeuslaitokseen: oikeuslaitos ei koskaan voi olla sataprosenttisen oikeudenmukainen, mutta siihen pitää pyrkiä. Muu olisikin hulluutta.

Kun tavoitteena on jokaisen lapsen oikeuksien toteutuminen, kiinnitämme huomion erityisesti niihin lapsiin, joiden oikeudet eivät toteudu. Pohdimme, miten toimintaa ja palveluita voidaan kehittää, jotta jokaisella lapsella olisi yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään ja kasvuun. Tavoite siis ohjaa suunnittelua, arviointia ja kehittämistä. On hienoa, jos vaikkapa 90 prosenttia lapsista voi hyvin – paljon on silloin tehty oikein. Samalla on kuitenkin tunnistettava, keitä jäljelle jäävään kymmenykseen kuuluu ja miksi he jäävät hyvinvoinnista paitsi. Sen jälkeen on tehtävä kaikki mahdollinen tämän kymmenyksen mukaan saamiseksi. Tätä varten on kerättävä tietoa eri lapsiryhmien hyvinvoinnista – viimeisimmän kouluterveyskyselyn tulokset ovat yhdenvertaisuusnäkökulmasta tärkeää luettavaa kaikille lasten kanssa ja puolesta toimiville.  

Suomen lainsäädännössä lapsen oikeudet on huomioitu melko hyvin. Siksi ajattelen, että mikäli jokainen lasten parissa tai puolesta toimiva tuntee ja ymmärtää omaa toimintaansa koskevan kansallisen lainsäädännön lisäksi lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteet - yhdenvertaisuuden, lapsen edun harkinnan, lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisen sekä lasten osallisuuden - on osaaminen jo kohtuullisella tasolla. Sillä koko lapsen oikeuksien sopimuksen sisältö tiivistyy yleisperiaatteissa: aikuisten velvollisuus turvata jokaisen lapsen oikeus hyvään elämään ja kasvuun, lasten näkemykset iän ja kehitystason mukaan huomioiden.

On tärkeä tunnistaa, että mikään toimija ei pysty tähän yksin – eivät vanhemmat, ei mikään yksittäinen sektori. Lasten ja perheiden elämä ei jakaudu sektoreihin, ei myöskään lapsen oikeuksien sopimus. Sen lisäksi, että jokainen tunnistaa lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet omassa tehtävässään, on myös tunnistettava oma paikka osana kokonaisuutta – mikä on juuri minun roolini siinä, että jokaisen lapsen mahdollisuus hyvään elämään ja kasvuun varmistuu. Palveluiden suunnittelussa ja päätöksenteossa tämä tarkoittaa palveluiden yhteensovittamista, jota parhaillaan pohditaan esimerkiksi lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE).

Jotta jokaisen lapsen oikeudet toteutuvat, tarvitaan toimintatapoja, joiden avulla varmistetaan jokaisen lapsen huomiointi sekä riittävään tietoon perustuva lapsen edun harkinta päätöksenteossa. Tällaisia toimintatapoja ovat esimerkiksi säännöllisen seurantatiedon hyödyntäminen, lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi. Nämä ovat kuitenkin vain keinoja, eivät päämäärä itsessään.

Päämäärä on hyvä elämä ja kasvu. Jokaiselle lapselle. Ja sen tekevät kaikki yhdessä.

Julkaistu22.1.2018