Siirry sisältöön

Kirjailijat puolustavat pakolaislasten oikeuksia UNICEFin Pieniä tarinoita -kampanjassa

Osana kampanjaa toteutettiin myös kirjoituskilpailu koululaisille. ”Kontrasti arjen ja sodan julmuuden välillä sai lukijalle välillä palan kurkkuun.”

Uutinen

Lähes 70 suomalaista kirjailijaa on mukana UNICEFin Pieniä -tarinoita kampanjassa, joka käynnistyy lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta.

Kampanjassa kirjailijat kirjoittavat mininovelleja tai runoja teemasta pakolaislapsen koti ja julkaisevat tarinat Facebook-sivuillaan 20.-26.11. Tarinoita voi hakea kampanjaviikon aikana Facebookissa tunnisteella #PieniäTarinoita tai tämän linkin kautta.

UNICEF haluaa muistuttaa pakolaislasten oikeuksista tarinoiden voimalla, sillä maailmassa on lähes 30 miljoonaa pakolaislasta, joista monet elävät äärimmäisen vaikeissa tilanteissa.

- Lapset ovat pieniä ihmisiä, mutta heidän ihmisoikeutensa ovat aivan yhtä suuret kuin aikuisten, itse asiassa suuremmat heidän haavoittuvuutensa tähden, toteaa kampanjaan osallistuva kirjailija Jari Tervo.

Kirjailijat auttavat asettumaan toisen ihmisen asemaan

- Julkisessa keskustelussa esiintyy paljon pakenevien ihmisten syyllistämistä. Se haavoittaa erityisesti lapsia. Kutsuimme kirjailijat mukaan keskusteluun, sillä heillä on taito auttaa meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan, toteaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

Kirjailija Katja Kallio halusi lähteä mukaan kampanjaan edistääkseen ymmärrystä siitä, mitä pakolaisuudesta seuraavat menetykset merkitsevät.

- Kirjallisuus on ovi, josta astutaan toisen ihmisen sisään, tuntemattoman toisen elämään ja kokemukseen. Kun lapsi joutuu jättämään oman kotinsa turvan, hän kantaa menetystä mukanaan lopun elämäänsä. Kirjoittamalla ja lukemalla sellaisesta menetyksestä voimme ymmärtää edes ohikiitävän hetken ajan mitä se todella merkitsee, Kallio sanoo.

Kampanjaan ovat lähteneet mukaan muun muassa Rosa Liksom, Antti Tuuri, Sirpa Kähkönen, Juha Itkonen, Jaakko Yli-Juonikas, Annika Sandelin ja Leena Lehtolainen.

Pieniä tarinoita -kampanjan järjestävät yhdessä Suomen UNICEF sekä Suomen Kirjailijaliitto ja Finlands svenska författareförening.

Kirjoituskilpailussa mukana yli 300 koululaista

Osana kampanjaa UNICEF järjesti kirjoituskilpailun suomen- ja ruotsinkielisille ylä- ja alakoululaisille. Kilpailuun osallistui yli 300 lasta ja nuorta ympäri Suomea. Kilpailun tuomareina toimivat kirjailijat Timo Parvela, Eppu Nuotio ja Hannele Mikaela Taivassalo.

- Minuun teki suuren vaikutuksen se, kuinka kirjoittajat ovat osanneet eläytyä pakolaislasten kohtaloihin. Erityisesti monessa kirjoituksessa esiintynyt kontrasti arjen ja sodan julmuuden välillä sai lukijalle välillä palan kurkkuun, kuvaa Timo Parvela tuomaroimiaan alakoululaisten tekstejä.

Pieniä tarinoita -kampanja toteutetaan Suomessa nyt toista kertaa. Viime vuonna UNICEF toteutti kampanjan kansainvälisenä, ja siihen osallistui yli 300 kirjailijaa 52 maasta.

Kansainvälisen kampanjan alullepanija oli runoilija ja Suomen UNICEFin suojelija Jenni Haukio, joka toimii myös tänä vuonna kampanjan suojelijana.

Pieniä tarinoita käynnistää Suomen UNICEFin laajemman pakolaislapsi-kampanjan, joka haastaa ajattelemaan pakolaisuutta uudella tavalla.

Lisätietoja

Kampanjan nettisivu

Pieniä tarinoita -kirjoituskilpailun suomenkieliset voittajat

Kirjoituskilpailun ruotsinkieliset voittajat

Lapsen oikeuksien päivä

 

Julkaistu19.11.2017