Siirry sisältöön

Yhä useammalla on puhdasta vettä - "Tarina huikeasta edistyksestä"

Tänään yli kahdella miljardilla ihmisellä enemmän on puhdasta juomavettä kuin vuonna 1990.

Uutinen
Puhdas vesi on elinehto. Kuvassa lapset ovat hakemassa vettä Kerion kylän lähellä Pohjois-Keniassa. © UNICEF/NYHQ2011-1305/Njuguna

Puhtaan veden saatavuuden paraneminen on yksi viime aikojen merkittävimmistä maailmanlaajuisista kehitysaskelista, UNICEF tiedotti maailman vesipäivän alla. Maailman vesipäivää vietetään sunnuntaina 22.3.
 
Noin 2,3 miljardia ihmistä on päässyt puhtaan veden piiriin 25 vuodessa. Yksi YK:n vuosituhattavoitteista oli puolittaa ilman puhdasta vettä elävien määrä vuoden 2015 loppuun mennessä. Tavoite saavutettiin viisi vuotta etuajassa.
 
- Puhtaan veden saatavuuden paraneminen vuodesta 1990 on ollut tarina huikeasta edistyksestä, joka ylitti kaikki odotukset, sanoi UNICEFin vesi- ja sanitaatio-ohjelman johtaja Sanjay Wijesekera

Syrjäseuduilla vaikein tilanne 

Noin 748 miljoonaa ihmistä on kuitenkin edelleen vailla puhdasta vettä.
 
- Vesi on elämän ehto. Silti lähemmäs miljardilta pääosin maailman köyhimmältä ihmiseltä puuttuu tämä perusasia, Wijesekera jatkoi.
 
Maailmassa on kolme maata, joissa alle puolet väestöstä on puhtaan veden piirissä. Nämä maat ovat Kongon demokraattinen tasavalta, Mosambik ja Papua-Uusi-Guinea.
 
Peräti 90 prosenttia puhtaan juomaveden puutteesta kärsivistä asuu maaseudulla. Heidät on jätetty usein muustakin kehityksestä jälkeen.
 
Erityisesti lapsille puhtaan veden puute voi koitua kohtaloksi. Joka päivä lähes 1 000 lasta kuolee tauteihin, jotka leviävät likaisen veden välityksellä.

Naiset ja tytöt vaarassa 

Monissa maailman kolkissa joudutaan käyttämään paljon aikaa ja vaivaa puhtaan veden saamiseksi. UNICEF arvioi, että pelkästään Afrikassa käytetään vuosittain 40 miljardia tuntia vedenhakumatkoihin.
 
Puhtaan veden kotiin hoitavat pääosin naiset ja tytöt. Heille pitkät vedenhakureissut ovat usein pois ajasta, jonka he muuten käyttäisivät perheestä huolehtimiseen tai koulunkäyntiin. Lisäksi he ovat vettä hakiessaan vaarassa joutua väkivallan uhreiksi. 

Afrikan tilanne parantumassa 

Vesitilanne on edelleen huonoin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa 325 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta vettä. Luku vastaa kahta viidestä kaikista maailman ihmisistä, jotka kärsivät puhtaan veden puutteesta.
 
Afrikassa on kuitenkin tapahtunut myös merkittävää kehitystä. Vuodesta 2000 lähtien keskimäärin 50 000 ihmistä päivässä on päässyt puhtaan veden piiriin.
 
Toinen ongelmallinen alue on Oseania, jossa kehitys on ollut vain vähäistä vuodesta 1990. Suuri määrä ihmisiä on puhtaan veden ulkopuolella myös Kiinassa (112 miljoonaa) ja Intiassa (92 miljoonaa).

UNICEF auttaa

UNICEF kehittää jatkuvasti uusia keinoja, jotta yhä useammalla ihmisellä olisi puhdasta vettä.
 
Esimerkiksi Bangladeshissa UNICEF kumppaneineen on käyttänyt uutta toimintamallia, jossa vettä kerätään monsuunisateiden aikana ja säilötään sitten maan alle myöhempää käyttöä varten. Systeemi takaa tällä hetkellä noin miljoonalle ihmiselle puhtaan veden.
 
Kongon demokraattisessa tasavallassa yli puoli miljoonaa ihmistä on saanut puhdasta vettä, kun kylissä ja kouluissa on parannettu vesi- ja sanitaatiojärjestelmiä.
 
Auta maailman lapsia saamaan puhdasta vettä.
 
Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

Julkaistu20.3.2015