Siirry sisältöön

Etelä-Sudanissa sotilaiksi siepattuja lapsia saattaakin olla satoja

UNICEF kumppaneineen tekee kaikkensa löytääkseen siepatut lapset.

Uutinen
Etelä-Sudanissa oli viime vuonna arviolta 12 000 lapsisotilasta. © UNICEF/NYHQ2015-0203/Rich

UNICEFin mukaan Etelä-Sudanissa sotilaiksi siepattuja lapsia saattaa olla satoja. Aiemmin UNICEF kertoi, että aseryhmä sieppasi 89 kokeeseen valmistautumassa ollutta poikaa. Nuorimmat pojista ovat 12-13-vuotiaita.

Asemiehet piirittivät kaksi viikkoa sitten Malakalin kaupungin lähellä sijaitsevan kylän ja kulkivat ovelta ovelle pakottaen poikia mukaansa. Poikia ei ole löydetty aktiivisista etsinnöistä huolimatta.

- Pelkäämme, että heidät viedään koululuokasta etulinjaan, sanoo UNICEFin Etelä-Sudanin toimiston johtaja Jonathan Veitch.

UNICEFin tietojen mukaan sieppauksen takana on Johnson Olonin johtama aseryhmä Shilluk Militia, joka on yhteydessä maan armeijaan. Armeijan mukaan ryhmä ei ole sen hallinnassa.

- UNICEF vaatii Johnson Olonia päästämään lapset välittömästi takaisin kouluun ja perheidensä luo, Veitch sanoo.

Hän vaatii myös Etelä-Sudanin hallitusta käyttämään kaiken vaikutusvaltansa lasten vapauttamiseksi.

UNICEFin arvion mukaan aseryhmät käyttivät viime vuonna 12 000 lasta Etelä-Sudanissa. Heistä noin 3 000 pääsee vapaaksi.

Julkaistu2.3.2015