Lausunto ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää koskeneen lainsäädäntömuutoksen (389/2015, HE 266/2014) vaikutuksista sekä ihmiskaupan uhrien auttamisessa ja tunnistamisessa ilmenevistä mahdollisista puutteista

Suomen UNICEF kiittää sisäministeriötä mahdollisuudesta tuoda esiin näkemyksensä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää koskeneen lainsäädäntömuutoksen vaikutuksista sekä ihmiskaupan uhrien auttamisessa ja tunnistamisessa ilmenevistä mahdollisista puutteista.

Lapsen oikeuksien järjestönä Suomen UNICEF keskittyy lausunnossaan tarkastelemaan vaikutuksia ensisijaisesti lapsinäkökulmasta ja YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (LOS) asiantuntijajärjestönä kommentoi aihetta erityisesti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen pohjalta.

Yleisesti

Aikaisemmissa lausunnoissaan Suomen UNICEF on esittänyt, että ihmiskaupasta olisi säädettävä erillisellä lailla. Ihmiskaupan uhrien auttamista ja tunnistamista säätelevän lain nivominen yhteen ulkomaalaislain ja kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta säätelevän lain kanssa on rajaavaa, ja saattaa heikentää uhrien tunnistamista.

Kun ihmiskaupan uhrien tunnistamista koskeva sääntely sisältyy maiden rajat ylittävään, maahanmuuton kontekstiin, se heikentää ymmärrystä ihmiskaupan uhrien moninaisuudesta. Todellisuudessa ihmiskauppaan voi uhriutua kuka tahansa. Suomessa on ollut tapauksia, joissa ihmiskaupan uhrit ovat olleet Suomen kansalaisia. [1]

Lapsiin on alettu viime aikoina enenevästi kiinnittämään huomiota ihmiskaupan kontekstissa. Tämä onkin tärkeää, sillä lapsikaupan uhrien lisäksi ihmiskaupan vaikutukset ulottuvat uhrien läheisiin, erityisesti heidän alaikäisiin lapsiinsa.

Ihmiskaupan uhriksi joutuneista lapsista ja aikuisten uhrien mukana auttamisjärjestelmään otetuista lapsista saatavilla oleva tieto on ollut vähäistä. Auttamisjärjestelmän asiakkaiden tilastointia on uudistettu 1.7.2015 alkaen siten, että myös ihmiskaupan uhrin mukana seuraavat alaikäiset lapset, joiden huoltaja uhri on, on laskettu auttamisjärjestelmän asiakkaaksi. [2] Tämä on selvä parannus tilastoinnissa.

Asiakkaiden mukana seuraavien lasten ei joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ole yleensä arvioitu joutuneen ihmiskaupan uhriksi. Tästä huolimatta lapset saattavat kuitenkin olla auttamistoimien tarpeessa esimerkiksi jouduttuaan todistamaan vanhempiensa tai muihin aikuisiin kohdistunutta ihmiskauppaa tai huoltajan oireilun vuoksi.

Alkuvuonna 2016 ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään hakeneiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Myös lapsia on ohjattu järjestelmään aiempaa useammin. Auttamisjärjestelmässä oli kesäkuun 2016 lopussa yhteensä 116 asiakasta. Näistä asiakkaista lapsia oli yksitoista. Lisäksi auttamisjärjestelmässä oli 61 asiakkaiden lasta. [3] Lasten osuus auttamisjärjestelmässä (lapsiuhrit ja uhrien mukana seuraavat lapset) on siis suuri, 40 % kaikista auttamisjärjestelmän piirissa olevista, ja kertoo tarpeesta kasvattaa osaamista niin lapsiuhrien tunnistamisen kuin auttamisenkin osalta, sekä lapsen edun arvioimisesta.

Lapsikaupan uhrien tunnistamiseen liittyvistä puutteista 

Lapsikaupan uhrien tähänastisen vähäisen määrän Suomessa ei voida katsoa indikoivan siitä, etteikö ilmiötä olisi suuremmassa määrin olemassa. Huomiota tulisikin kiinnittää enemmän ihmiskaupan lapsiuhrien tunnistamisen erityishaasteisiin, ja kehittää tunnistamista sen pohjalta.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan käsityksen mukaan etenkään seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvien ihmiskaupparikosten paljastamiseen ja tutkintaan ei ole suunnattu riittäviä voimavaroja, ja poliisihallinnolla ei ole tätä riittävästi resursoitu. [4] Pohjoismaisessa ihmiskauppaseminaarissa 26.10.2016 Helsingissä tuotiin esille lasten tapausten kasvava määrä Euroopassa, ja tapausten painottuminen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Näidenkin tapausten tunnistamista estää ihmiskaupan uhrien auttamista ja tunnistamista koskevan sääntelyn liittäminen maahanmuuton kontekstiin.

Aikaisemmassa lausunnossaan Suomen UNICEF piti tärkeänä lapsiuhrien tunnistamiseen liittyvien toimien kirjaamista suorana pykäliin. Esimerkiksi lasten kanssa työskentelevien henkilöiden ammattitaitovaatimusta alaikäisen haastattelumenetelmistä ei kirjattu lakiin. Nämä erityiset toimet ja niiden edellyttämät vaatimukset olisi pitänyt kirjata lakiin, jotta lapsiuhrien tunnistamista voidaan todella kehittää. Esimerkiksi pykälien 38 c § ja 38 d § osalta Suomen UNICEF esitti eksplisiittistä kirjausta yhteistyöstä lastensuojelun kanssa kun kyseessä on alaikäinen henkilö.

Sama koskee pykäliä 25 ja 26, joihin Suomen UNICEF esitti erillisiä kirjauksia lapsen oikeuksista:

25 §: Jokaisella alle 18-vuotiaalla on oikeus saada sosiaalihuoltolain 17 §:ssä tarkoitetut sosiaalipalvelut, riippumatta hänen maassaolostatuksestaan.

26 §: Jokaisella alle 18-vuotiaalla on maassaolostatuksestaan riippumatta oikeus saada samat oikeudet julkisiin terveyspalveluihin, kuin henkilöillä, joilla on kotikunta Suomessa.

Koska esimerkiksi yllä mainitut lapsen oikeudet huomioivat kirjaukset eivät tulleet kirjatuksi pykäliin, tarvitaan toimintaohjeet eri toimijoille, myös muille kuin maahanmuuton toimijoille, joilla varmistetaan, että lapset huomioidaan myös ihmiskaupan kontekstissa.  

Paperittomat henkilöt ovat haavoittuva, ihmiskaupalle altis ryhmä. Tällä hetkellä paperittomien henkilöiden osalta oikeus terveyteen rajoittuu kiireelliseen hoitoon. Lisäksi kiireellisestä hoidosta peritään julkisessa terveydenhuollossa korkeita maksuja, sillä paperiton ei ole suomalaisen sosiaaliturvan piirissä. Paperittomalla henkilöllä ei ole laissa turvattua oikeutta kiireellistä hoitoa laajempaan julkiseen terveydenhoitoon. Niin kauan kuin asiaa ei ole kansallisella tasolla lailla säännelty, oikeuksien toteutuminen riippuu mm. kuntien valitsemista toimintatavoista. Oikeuksien toteutumista on nykytilanteessa mahdoton seurata. Puutteellinen oikeus terveyspalveluihin vaikeuttaa myös lapsiuhrien tunnistamista, sillä lapset eivät uskalla hakeutua terveydenhuollon piiriin, sillä he eivät voi olla varmoja mitä siitä seuraa. Paperittomien henkilöiden oikeudesta saada terveyspalveluita olisi kiireellisesti säädettävä. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on esittänyt toistuvasti huolensa Suomelle siitä, että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan riippuen asuinkunnastaan.

Jotta lapsikaupan uhrien tunnistamiseen liittyviä haasteita voitaisiin ratkaista, tarvitaan enemmän tietoa lapsikaupasta. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu, joka toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana, olisi luonteva ja luotettava taho tuottamaan tätä tietoa. Tietoa tarvitaan mm. lapsen edun toteutumisesta. Tämä tiedontuottaminen olisi kuitenkin resursoitava erikseen.

Lapsen edun ensisijaisuus

Aiemmassa lausunnossa Suomen UNICEF esitti moneen pykälään eksplisiittistä lisäystä ihmiskaupan uhrin lasten huomioimiseksi. Esimerkiksi pykälään 38 a ehdotettiin tällaista muotoilua: ”Ihmiskaupan uhrille ja hänen lapselleen voidaan antaa seuraavia auttamistoimia:…”. Pykälästä jäi kuitenkin pois spesifi maininta uhrin lapsesta. Spesifit kirjaukset lapsista ovat tärkeitä, sillä ne tuovat esille lapsen oikeudet ja muistuttavat, että tilanteessa on huomioitava lapsen edun ensisijaisuus. Esimerkiksi Pakolaisneuvonnan tekemissä selvityksissä lapsen edun arvioinnista turvapaikkapäätöksissä [5] ja perheenyhdistämispäätöksissä [6] havaittiin, että päätöksissä lapsen edun arviointi oli useimmiten vain pelkkä maininta ilman varsinaista perustelua koskien kyseessä olevaa lasta. Hälyttävää on, että lapsen etu on jäänyt kokonaan arvioimatta reilusti yli puolessa turvapaikkapäätöksistä.

Päätöksen lopputulosta on arvioitava aina lapsen edun kannalta. Arvio tulee myös kirjata päätösvalmisteluun ja päätökseen perusteluineen, tuoden esiin mitkä asiat tukevat lapsen etua ja mitkä eivät. Pelkkä kirjaus siitä, että lapsen etu on arvioitu, ei ole riittävä.

Ihmiskaupan uhreiksi joutuneista lapsista tai ihmiskaupan uhrien lapsista ei ole riittävästi tietoa, jotta voisimme arvioida, onko lapsen etua riittävän laajasti arvioitu ja millainen lopputulos on lapsen edun kannalta.

Jotta tämä lapsen edun tosiasiallinen arviointi toteutuu, ei ole riittävää todeta, kuten esimerkiksi ulkomaalaislain 6 § nyt todetaan: ”on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin”.

Esimerkiksi seuraava muotoilu ohjaisi viranomaisia toteuttamaan lapsen edun arviointia: Tämän lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, lapsen edun ensisijaisuus on harkittava kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa.”

Tämän lisäksi lapsen edun arviointi on tehtävä näkyväksi kirjaamalla päätöksiin, mitkä seikat tukevat lapsen etua ja mitkä eivät. Tämän kirjaamisen varmistaminen tulisi ohjeistaa erillisillä toimintaohjeilla, sillä nyt sitä ei kirjattu itse lakiin.

Lopuksi

Lapset eivät ole olleet ihmiskaupan vastaisen työn keskiössä, vaikka lasten haavoittuvuus tunnistetaankin ja heidän osuutensa auttamisjärjestelmässä olevista on jo suuri. Konkreettisia toimenpiteitä, jotka kohdistuisivat nimenomaan lapsiuhrien tunnistamiseen tai lasten edun arviointiin ei juurikaan ole.

Ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen ja uhrien auttamisjärjestelmään liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi tarvittaisiin enemmän tietoa lapsista ihmiskaupan kontekstissa. Erityisesti tietoa kaivattaisiin lapsen edun arvioimisesta.

Helsingissä 7.11.2016

Suomen UNICEF ry

 

Inka Hetemäki

Vaikuttamis- ja ohjelmatyön johtaja

 

Milla Aaltonen

Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö

 

[1] Valtioneuvoston ihmiskaupan vastainen toimintaohjelma 2016–2017. Sisäministeriön julkaisu 29/2016.

[2] Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Tilannekatsaus ajalta 1.1.-30.6.2016. Saatavilla: http://www.migri.fi/download/69258_Tilannekatsaus_1.7.2016.pdf?bef55d5df3cbd388

[3] Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Tilannekatsaus ajalta 1.1.-30.6.2016. Saatavilla: http://www.migri.fi/download/69258_Tilannekatsaus_1.7.2016.pdf?bef55d5df3cbd388

[4] https://www.syrjinta.fi/documents/10181/10854/55526_ihmiskaupparaportti_2014_fin_web.pdf/20fe062b-64c0-4e31-82e1-30cc3ef9392e

[5] Pakolaisneuvonta (2015), Lapsen edun arviointi turvapaikkapäätöksissä 2014.

[6] Pakolaisneuvonta (2015), Lapsen edun arviointi perheenyhdistämispäätöksissä 2014.