Siirry sisältöön

Hienoa, että olet mukana - kenet sinä aiot haastaa?​

On tärkeää, että kunnissa ja kaupungeissa kuullaan lasten ja nuorten näkemyksiä asioista, jotka ovat heille merkittäviä. Kunnissa tehdään suuri osa lasten ja nuorten arkeen vaikuttavista päätöksistä.

Kuntien päättäjillä, virkamiehillä ja muilla toimijoilla on merkittävä rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja lapsen oikeuksien varmistajana.​

Myös aikuisten ja vanhempien on hyvä keskustella lasten ja nuorten kanssa niistä asioista, joihin nuoret toivoisivat kunnissa muutosta. Joko tiedät, kuka kunnassasi voisi edistää asioita, joita nuoret ovat tuoneet esille?​ 

  1. Alla ovat jakokuvat sosiaaliseen mediaan.
  2. Voit tägätä niihin oman kuntasi ja sen valtuutettuja.
  3. Halutessasi voit myös kommentoida omasta mielestäsi tärkeimpiä teemoja valtuutettujen tehtävälistalta.

Tuodaan yhdessä lapset ja nuoret #näkyviin!

Instagram, Facebook ja LinkedIn

Tekstikuva: "Haastan oman kuntani valtuutetut tuomaan lasten ja nuorten asiat näkyviin".

Lataa tämä kuva

 

Instagram-story

Tekstikuva: "Haastan oman kuntani valtuutetut tuomaan lasten ja nuorten asiat näkyviin".

Lataa tämä kuva

 

Twitter

Tekstikuva: "Haastan oman kuntani valtuutetut tuomaan lasten ja nuorten asiat näkyviin".

Lataa tämä kuva