Siirry sisältöön

Ukrainasta Romaniaan paenneet lapset kaipaavat pidempiä koulupäiviä ja odottavat kotiinpaluuta

Yli kahden miljoonan sotaa pakenevan ukrainalaisen vastaanottaminen on ollut köyhälle Romanialle suuri ponnistus. Ukrainan kriisin pitkittyessä avuntarve on muuttunut mutta ei poistunut.

Noora Pohjanheimo Artikkeli
Lapsiryhmä Romaniassa.
© Kuva: Adrian Holerga

Keväällä 2022 Romanian rajan yli tuli päivittäin tuhansia, joinain päivinä jopa 30 000 ihmistä, jotka pakenivat Ukrainassa kiihtynyttä sotaa. Raja täyttyi pitkistä autoletkoista, perheistä vain muutamien matkatavaroiden kanssa sekä lapsista, jotka olivat matkalla ilman omaa huoltajaa. UNICEFin Romanian maatoimiston viestinnän asiantuntija Despina Andrei muistelee aikaa päätään puistellen.

– Se oli uskomatonta! Päivästä toiseen valtava määrä ihmisiä, joista monella ei ollut mukanaan juuri mitään. Ihmiset tarvitsivat paikan, jossa levätä, Andrei muistelee.

Pakenevia vastaanottamaan perustettiin UNICEFin tukemia Blue Dot -keskuksia. Yksi niistä on heti maaliskuun 2022 alussa Brasoviin perustettu Blue Dot Cattia, valtava monitoimikeskus, joka auttaa ukrainalaisia monin eri tavoin. Keskuksen luona Andrei kertoo, kuinka kriisin alkaessa sekä auttajat että pakenevat ajattelivat, että sota on nopeasti ohi ja muutaman kuukauden päästä kotiinpaluu Ukrainaan on mahdollinen. Valitettavasti tilanne ei ole helpottanut; Ukrainasta pakenevat tarvitsevat edelleen apua.

Kriisin pitkittyessä ihmisten tarpeet muuttuvat, kertoo Despina Andrei. Kuva: Adrian Holerga

Yksi Blue Dot -keskuksien keskeisimmistä tehtävistä on auttaa ihmisiä rekisteröitymään paikalliseen järjestelmään ja sitä kautta ohjata heitä palveluiden ja tukitoiminen piiriin. Rekisteröitymisen avulla tunnistetaan myös maahan mahdollisesti yksin saapuneet lapset ja yhdistetään pakomatkalla toisistaan eksyneet perheenjäsenet. Lapsille Blue Dot -keskuksen tarjoama turvallinen tila on parasta hoitoa mielelle vaikeassa tilanteessa. Kun lapset saavat olla lapsia ja leikkiä rauhassa, mieli lepää.

Blue Dot Cattiassa vastataan Ukrainasta paenneiden muuttuviin tarpeisiin monipuolisesti. Cattiassa on viranomaispalveluiden lisäksi tarjolla esimerkiksi hätämajoitusta, vaatteita ja ruokaa. Lisäksi ukrainalaiset opettajat pitävät lapsille oppitunteja ja iltapäiväkerhoa. Pienemmät lapset voi tuoda keskukseen päivähoitoon.

– Päivähoito hyödyttää koko perhettä, sillä kun lapsella on turvallinen hoitaja päiväksi, voivat vanhemmat käydä töissä. Sillä tavalla perheen on helpompi sopeutua yhteiskuntaan, sanoo Suomen UNICEFin johtava asiantuntija Tarmo Heikkilä.

Moni ukrainalainen on paennut naapurimaihin

Ukrainan rajojen ulkopuolelle sotaa on paennut yhteensä noin 8 miljoonaa ihmistä, joista noin 40 prosenttia on lapsia. Suurin osa on jäänyt naapurimaihin kuten Puolaan, Slovakiaan ja Romaniaan. UNICEF tukee Ukrainasta paenneita lapsia yhteensä 19 maassa.

Romaniaan saapui vuoden 2022 aikana lähes 2,5 miljoonaa ihmistä Ukrainasta. Nyt noin 1,3 miljoonaa ihmistä on palannut Ukrainaan ja osa jatkanut matkaa muihin maihin. Tällä hetkellä Romaniassa on yli 100 000 ukrainalaista, joista 35 000 on lapsia.

Ukrainasta paenneet lapset eivät ole Romanian ainoa haavoittuva lapsiryhmä. Lapsen oikeuksien toteutumisessa on haasteita etenkin maaseudulla asuvien lasten, romanilasten sekä vammaisten lasten kohdalla. Romanian lapsiköyhyys on Euroopan korkeimmalla tasolla; 40 prosenttia maan 3,8 miljoonasta lapsesta elää köyhyydessä tai on jäänyt peruspalveluiden ulkopuolelle.

UNICEF on toiminut Romaniassa jo yli 30 vuotta. Vakiintuneen toiminnan ansiosta kriisiin pystyttiin vastaamaan nopeasti. Pakenevien perheiden parissa tehtävä työ on muuttanut ja kasvattanut koko maatoimiston työtä.

UNICEF turvaa lasten koulunkäynnin

Yksi UNICEFin työn painopisteistä on lasten koulunkäynnin tukeminen. Noin kaksi kolmesta Ukrainasta paenneesta lapsesta ei ole osallistunut paikalliseen kouluun, vaan käy etäkoulua. Kriisin pitkittyessä paikallinen koulu, sen mukana tuleva kielitaito ja sosiaaliset kontaktit ovat sopeutumisen kannalta tärkeitä. Mitä paremmin lapset pääsevät osaksi opetusta ja sosiaaliset kontaktit lasten ja opettajien kanssa vahvistuvat, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on toipua kriisistä.

Lapset saavat oppitunteja Blue Dot Cattiassa. Kuva: Adrian Holerga

Romaniassa UNICEF tukee ukrainalaisten lasten koulunkäyntiä tarjoamalla tiloja ja välineitä opetukseen ja etäopetukseen osallistumiseen. Lisäksi paikalliseen kouluun osallistumista tuetaan kouluttamalla opettajia huomioimaan pakenevien lasten erityinen tilanne.

– Yksi este paikalliseen kouluun osallistumiselle on kielimuuri. Romaniassa UNICEF on kehittänyt nopeutettuja opintokokonaisuuksia romanian kielen oppimiseen, Heikkilä kertoo.

Blue Dot -keskukset palvelevat pakenevia

Brașovissa toimiva palvelukeskus Blue Dot Cattia on ollut toiminnassa jo yli vuoden. Uusia tai ensimmäistä kertaa Ukrainasta pakenevia tulee tällä hetkellä vähän, mutta valmius vastaanottaa pakenevia on hyvä. Akuutista hädästä on siirrytty vaiheeseen, jossa perheitä tuetaan sopeutumaan osaksi yhteiskuntaa.

Vuoden aikana Cattiassa on vietetty monenlaisia yhteisiä juhlia, kuten joulua, sekä eletty tavallista arkea. Keskuksen alakerrassa on mahdollista pestä pyykkiä ja tarpeen mukaan jaetaan myös tarvikkeita, esimerkiksi talvivaatteita. Lapset osallistuvat oppitunneille ja varhaiskasvatukseen. Lasten ainoa valitus koulupäivistä on se, että ne päättyvät liian aikaisin, kertoo keskuksen henkilökunta.

Ukrainalainen Matvei, 6, käy koulua Blue Dot Cattiassa, Romaniassa. Kuva: © UNICEF/UN0821341/Moldovan

Käytävällä porhaltava 6-vuotias Matvei viihtyy Blue Dot Cattiassa. Hän saapui Romaniaan äitinsä sekä 2-vuotiaan pikkusiskon ja 8-vuotiaan isoveljen kanssa maaliskuussa 2022.

– Täällä on kaikkea. Voin käydä koulua, on iltapäiväkerho ja kavereita, hän kertoo.

Koulussa hänen lempiaineensa on matematiikka ja tulevaisuuden haavekin on selvä – rakentaa taloja. Matvei ei osaa nimetä mitään, mitä voisi Blue Dot keskukseen toivoa.

– Minulla on ikävä Ukrainaan jäänyttä isoäitiä ja isoisää. Brașov on kiva, voisin tulla tänne lomalle - mutta vain lomalle. Ainoa toiveeni on, että sota loppuu ja pääsemme takaisin kotiin Ukrainaan, hän sanoo.

Julkaistu29.5.2023