Siirry sisältöön

Uusi mahdollisuus

Myanmarilainen Mae Yael oli vaarassa jäädä kouluttamattomaksi peltotyöntekijäksi. UNICEFin tukema iltakoulu muutti elämän suunnan.

Laura Meriläinen Artikkeli
Laura Meriläinen
Lapsi katsoo ulos luokan ovesta ja hymyilee.
© UNICEF/Myanmar 2020/Marttinen

Pienessä Daw Selan kylässä asuvan Mae Yaelin, 19, tarina on myanmarilaisittain tavallinen. Köyhän maanviljelijäperheen poika kävi koulua, kunnes joutui jättämään kahdeksannen luokan kesken auttaakseen perhettään. Viisi pitkää vuotta poika huhki maissipellolla isänsä rinnalla.

– Ajattelin, että tässäkö elämäni nyt oli. Tiesin, että ilman koulutusta en olisi mitään, Mae Yael kertoo.

Mae Yael on yksi niistä yli kahdesta miljoonasta myanmarilaisesta lapsesta, jonka koulu on jäänyt kesken. Köyhyys ja paine tehdä töitä ovat suurimmat syyt koulupudokkuuteen.

Mae Yael pelkäsi, ettei enää koskaan pääsisi kouluun. Sitten tapahtui jotain, mitä hän ei osannut odottaa. Kyläpäällikkö tuli pojan kotiin kertomaan UNICEFin tukemasta iltakoulusta, jonne Mae Yael olisi tervetullut.

”Nautin koulusta. Lempiaineeni on tiede ja teollisuus”, sanoo Mae Yael. Kuva: Arto Marttinen

”Nautin koulusta. Lempiaineeni on tiede ja teollisuus”, sanoo Mae Yael. © Arto Marttinen

Iltakoulu antaa toisen mahdollisuuden

Iltakoulu on suunnattu erityisesti nuorille, jotka ovat joutuneet jättämään peruskoulun kesken työnteon takia. Konseptin taustalla on UNICEF kumppaneineen sekä Myanmarin opetusministeriö.

UNICEF tukee Myanmarissa kuutta iltakoulua ja on muun muassa tukenut kouluissa työskentelevien opettajien koulutusta.

– Iltakoulu antaa työssäkäyville lapsille toisen mahdollisuuden. Se voi muuttaa heidän koko tulevaisuutensa, UNICEFin Myanmarin toimiston koulutusasiantuntija Thein Than Tun kiteyttää.

Mae Yael pääsi ilokseen aloittamaan iltakoulun, kun perhe vakuuttui siitä, että koulu hoituisi työn ohessa.

Mae Yael esittelee kouluaan ylpeänä. Luokkahuone on vaatimaton, mutta toimiva.

Iltakoulussa on 28 oppilaista. Koulua on kuutena päivänä viikossa kolme tuntia päivässä. Kolmivuotisen iltakoulun oppimäärä vastaa myanmarilaisen yläkoulun oppimäärää.

Unelmat vaativat työtä

Töiden ja koulun yhdistäminen on joskus haastavaa. Herättyään aamukuudelta Mae Yael ruokkii kotieläimet ja lähtee enonsa työmaalle rakentamaan kattoa. Viiden aikaan iltapäivällä hän hurauttaa mopolla kouluun.

– Aina en välttämättä ehdi syödä ennen kouluunmenoa, ja silloin keskittyminen tunnilla on vaikeaa.

Päämäärätietoinen Mae Yael tietää jo, mihin hakee opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Hän haluaa opiskella insinööriksi ammattikorkeakoulussa. Uravalinta kypsyi maissipellolla.

– Käyttämämme viljelymetodit ovat todella vanhanaikaisia. Haluaisin kehittää niitä ja oppia moderneista tavoista ja koneista.

– Siksi olenkin valmis tekemään kovasti töitä, sillä tiedän, että tämä on ainoa mahdollisuuteni toteuttaa unelmani.

 

***

Otsikkokuva: Mae Yael © UNICEF/Myanmar 2020/Marttinen.

Julkaistu alun perin toukokuussa 2020 Suomen UNICEFin Lasten puolella -lehdessä.

Julkaistu: 8.6.2020.

Julkaistu8.6.2020