Siirry sisältöön

Ykkösketjuun-kampanja ajaa Suomeen yritysvastuulakia

Yli sata yritystä ja järjestöä yhdisti voimansa yritysvastuulain puolesta. ”Laki voi myös parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä”, sanoo Fazerin yritysvastuujohtaja Nina Elomaa.

Minna Suihkonen Näkökulma
Minna Suihkonen
Kuva kiekosta ja jääkiekkomailasta kentällä.
© Shutterstock

Yritykset ja järjestöt ehdottavat yhdessä yritysvastuulain säätämistä Suomeen. Tavoitteena on, että kaikki yritykset toimisivat huolellisesti ihmisvastuukysymyksissä myös Suomen rajojen ulkopuolella. 

Ykkösketjuun-kampanjan takana on yhteensä yli sadan suomalaisen yrityksen ja järjestön joukko, muun muassa Fazer, Finlayson, Kesko, Kotipizza, SOK, Sampo Group ja Ensto sekä Perheyritysten liitto. Myös UNICEF on mukana Ykkösketjussa.

Tavoitteena on saada Suomen seuraava hallitus säätämään laki yritysten ihmisoikeusvastuusta.

Lain myötä yritysten olisi selvitettävä toimintansa ihmisoikeusriskit omassa toiminnassa ja alihankintaketjuissa, myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jos ihmisoikeusrikkomuksia ilmenee, yrityksen olisi korjattava ne.

–  Ymmärrämme totta kai, että yritykset eivät pysty kokonaan poistamaan ihmisoikeusriskejä, koska alihankintaketjut ovat pitkiä ja monimutkaisia. Olennaista on, että sovitaan kaikkia yrityksiä koskevat yhteiset pelisäännöt, joiden mukaisesti jokainen toimii riittävällä huolellisuudella, Suomen UNICEFin yritysvastuuasiantuntija Irene Leino sanoo.

Yrityksillä suuri vaikutus lasten elämään

UNICEFin arvioiden mukaan yritysten kansainväliset tuotantoketjut vaikuttavat eri tavoin noin miljardin lapsen elämään.

Yritykset vaikuttavat muun muassa siihen, joutuvatko lapset tekemään töitä kehitykselleen tai koulunkäynnilleen haitallisissa olosuhteissa. Myös vanhempien työolot ja palkkaus vaikuttavat lasten elämään.

Liian pienellä palkalla työskentelevän vanhemman lapsi ei ehkä pääse kouluun tai saa riittävää terveydenhoitoa.

– Yrityksillä on merkittävät mahdollisuudet edistää lasten hyvinvointia kaikkialla maailmassa oman liiketoimintansa kautta. Toivomme, että jokainen yritys näkisi tämän tärkeänä tavoitteena jo ennen kuin mikään laki sitä edellyttää, Leino toteaa.

Ranskassa on jo voimassa laki yritysten ihmisoikeusvastuusta, ja Sveitsissä vastaavan lain kehittäminen on pitkällä. Yritysvastuulakiin tähtääviä hankkeita on käynnissä myös monissa muissa maissa.

”Suomalaisyritysten kilpailukyky voisi parantua”

Fazer lähti mukaan kampanjaan, koska yrityksessä on mietitty paljon ruuan puutteen ja ruuantuotannon ihmisoikeusvaikutuksia, kertoo Fazerin yritysvastuujohtaja Nina Elomaa.

Ruuan puute vaikuttaa muun muassa ihmisten terveyteen ja lasten koulunkäyntiin.

Ykkösketjuun-kampanjaa on kritisoitu siitä, että yritysvastuulaki vaikeuttaisi suomalaisten yritysten kilpailukykyä. On myös pohdittu, olisiko lailla tarpeeksi suurta vaikutusta, koska Suomi on pieni maa.

Myös Elomaa on sitä mieltä, että yritysvastuusta tarvitaan lopulta kansainvälistä lainsäädäntöä. Hänen mukaansa Suomi vauhdittaa sen syntyä parhaiten säätämällä ensin oman lakinsa.

Näin Suomi pääsisi samalla parhaiten vaikuttamaan kansainvälisen lainsäädännön sisältöön ja muotoon.

– Ihmisoikeuksien kunnioittamista ja alihankintaketjujen tarkempaa seuraamista ei pidä nähdä pelkkänä kulueränä yrityksissä vaan laki voi myös parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

Elomaa uskoo, että suomalaisten tuotteiden arvostus maailmalla kasvaa, kun tiedetään, että asiat on hoidettu hyvin myös ihmisoikeusnäkökulmasta.

Kaikki yritykset ovat tervetulleita mukaan kampanjaan sekä käymään keskustelua lain tarpeesta, sisällöstä ja vaikutuksista.

Ilmoittaudu mukaan kampanjaan: ykkosketjuun.fi/liity-mukaan/ 
Keskustelua kampanjasta voi käydä Twitterissä tunnisteilla #ykkösketjuun ja #yritysvastuulaki.

***

Pääkuva: Shutterstock 
Julkaistu: 16.11.2018

Julkaistu16.11.2018