Siirry sisältöön

Hurraa! – lapset saavat liputuspäivän kalenteriin

Yliopiston almanakkatoimisto on julkistanut yhden uuden liputuspäivän: lapsen oikeuksien päivän 20. marraskuuta! Päivä saa lipunkuvan kalenteriin vuoden 2020 kalenteriuudistuksessa. Hurraa lapset ja lapsen oikeudet!

Inka Hetemäki Näkökulma
Inka Hetemäki
Lapset halaavat toisiaan kauppatorilla.
© UNICEF/Suomi 2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lapsen oikeuksien päivä on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen syntymäpäivä. Tänä vuonna sopimus täyttää jo 29 vuotta.

Oikeuksista on vähän käyttöä ihmisille, ellei niitä tunne. Lapsen oikeuksien päivä on ollut kalenterissa jo vuodesta 2002, mutta ilman lipunkuvaa. Kalenterimerkintä on saanutkin muun muassa koulut käsittelemään lapsen oikeuksia ja median nostamaan teeman esille säännöllisesti.

Liputus tulee entisestään lisäämään päivän ja lapsen oikeuksien merkitystä. Liputus myös edistää sopimukseen sisältyvää velvoitetta tiedottaa lapsen oikeuksista niin lapsille kuin aikuisillekin.

Lapselle hyvä yhteiskunta on kaikille hyvä yhteiskunta

Lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin hyväksytty ihmisoikeussopimus. Sen ulkopuolella on vain yksi maa, Yhdysvallat.

Sopimus on merkittävä myös sisällöltään. Sopimuksen myötä tunnustettiin muun muassa lapsuuteen investoinnin merkitys koko yhteiskunnan kannalta. Lapsi alettiin nähdä tekijänä, osallistujana, eikä vain perhepolitiikan kohteena.

Sopimuksen vahva viesti onkin, että lapselle hyvä yhteiskunta on kaikille hyvä yhteiskunta.

Lipun matka salkoon lapsen kunniaksi on ollut pitkä. Kun lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:ssa 20.11.1989, Mannerheimin Lastensuojeluliitto teki heti aloitteen lapsen oikeuksien päivän saamiseksi kalenteriin – tuolloin vielä tuloksetta. Me Suomen UNICEFissa teimme uuden aloitteen kymmenen vuotta myöhemmin, ja lapsen oikeuksien päivä saatiinkin kalenteriin 2002. Pelastakaa Lapset ehdotti sittemmin päivälle liputusta 2007.

Lastensuojelun keskusliiton vetämä Lapsen oikeuksien viestintäverkosto aloitti aktiivisen kampanjoinnin liputuspäivän puolesta vuonna 2012. Järjestöjen ja lapsiasiavaltuutetun aktiivinen kampanjointi liputuksen puolesta sai myös sisäministeriön liittymään riveihin, ja se on suositellut liputusta vuodesta 2013.

Me UNICEFilla olemme vuosi vuoden jälkeen kehottaneet muun muassa TV:n ja Facebookin kautta ihmisiä nostamaan lipun liehumaan 20. marraskuuta.

Yhteinen kampanjointimme on ollut niin näkyvää, että almanakkatoimisto on saanut lukuisia yhteydenottoja kansalaisilta liputuspäivän puuttumisesta.  Kiitos siitä ja liputuksesta kaikille aktiivisille kansalaisille!

Liputuksella ei vain juhlisteta lasta ja lapsen oikeuksia. Salkoon nostettu lippu on kaikessa arvokkuudessaan pysäyttävä muistutus siitä, että jokainen lapsi ansaitsee arvokkaan elämän. Muistuttakoon lippu myös siitä, että tämä oikeus arvokkaaseen elämään on meidän aikuisten velvollisuus.

***

Pääkuva: © UNICEF/Suomi 2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen
Piirrokset: Olemme juhlistaneet lapsen oikeuksien päivää Facebookissa jakamalla siellä joka vuosi piirroskuvan, jossa esiintyy lapsi ja Suomen lippu. Tämän tekstin kuvituksena olevat piirrokset ovat ilmestyneet vuosina 2015 ja 2017. Parhaimmillaan piirros on tavoittanut yli 700 000 suomalaista Facebookissa. Piirrokset on tehnyt Ossi Hiekkala. 

 

 

Julkaistu29.8.2018