Siirry sisältöön

Koronan keskellä lapsiystävällisyys vaatii kunnilta kekseliäisyyttä

Monissa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa mukana olevissa kunnissa on koronapandemian aikana otettu käyttöön uusia, kekseliäitä keinoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Uutinen
Liikunta ja urheilu ovat monen lapsen ja nuoren tärkeitä harrastuksia. Ne tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia myös poikkeusoloissa. © UNICEF/2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lapset ja nuoret ovat kärsineet koronapandemiaa hillitsevistä toimenpiteistä. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli kannustaa kuntia kiinnittämään huomiota erityisesti niihin lapsiin ja perheisiin, jotka tarvitsevat eniten tukea.

Monet mallissa mukana olevat kunnat ovatkin keksineet korona-aikana aivan uusia toimintatapoja. 

Kuntien perhetyössä kasvokkainen tapaaminen on tärkeää, usein jopa välttämätöntä. Esimerkiksi Jyväskylässä perheohjaaja tulee tavallisesti kotiin, mutta koronaviruksen levitessä oli keksittävä jotain muuta.

– Aloimme tehdä ohjaustyötä kävelyretkillä, kertoo perheohjaaja Taru Leinonen Jyväskylästä.

– Menimme vanhemman ja lasten kanssa yhdessä ulos. Siinä, kun rinnakkain kierrettiin Jyväsjärveä rattaita työntäen, puhuminen oli monelle jopa helpompaa kuin kotona keittiönpöydän ääressä.

Muuan isä avautui luonnonkauniilla grillipaikalla vaikeista asioista ensimmäisen kerran.

– Jatkamme tätä toimintatapaa myös koronan jälkeen.

Kulttuuri tuottaa iloa
poikkeusolojen keskellä

Lastenkulttuurista ei Jyväskylässä haluttu tinkiä. Taidetyöpajoja toteutettiin kouluissa normaalisti – tietenkin turvajärjestelyin. Lasten kaupungintalovierailu ja muita tapahtumia on toteutettu netissä.

– Kaikki tällainen tuottaa virkistystä ja iloa, toteaa kulttuuri- ja osallisuuspalveluiden koordinaattori Marjo Tiainen-Niemistö.

Nuorisotyöhönkin keksittiin uusia ideoita Jyväskylässä. Kun nuorisotalot jouduttiin sulkemaan koronan vuoksi, nuorisotyötä jatkettiin netissä.

Nuori Jyväskylä -kanavan Discord-somealustalla on tavoitettu sellaisiakin nuoria, jotka eivät käy nuorisotaloilla. Kanavalla on aikuinen paikalla ja mahdollisuus esiintyä nimimerkillä kannustaa myös arempia nuoria mukaan.

Maksutonta liikuntaa puistoihin
perheille ja koululaisille

Liikunta ja urheilu ovat monen lapsen ja nuoren tärkeitä harrastuksia. Ne tukevat hyvinvointia myös poikkeusoloissa.

Kokkolassa toimii paljon aktiivisia urheiluseuroja. Epidemian puhjettua ne joutuivat vähentämään tai keskeyttämään toimintojaan. Siksi kaupungin liikuntapalvelut järjesti kesällä parikymmentä Puistotemmellys-nimistä tapahtumaa.

Puistoihin vietiin välineitä ja rakennettiin temppuratoja lapsille. Jokainen lapsi tuli paikalle oman aikuisensa kanssa.

– Korona-aikana oli entistä tärkeämpää tarjota lapsille ja nuorille maksuttomia liikuntapalveluita seuratoiminnan rinnalle, Kokkolan liikuntapalveluiden koordinaattori Carita Laitala sanoo.

– Kouluikäisille järjestimme puistoissa höntsiä, rentoja yhteisliikuntatapahtumia, joihin ei tarvitse ilmoittautua. Niitä oli ympäri kaupunkia, ja ne tavoittivat hyvin esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden lapsia.

Kokkolassa keksittiin uusia keinoja myös erityisopetukseen, kun asiantuntijatiimi, johon kuuluu esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja, on jalkautunut alakouluihin tukemaan erityisopetusta matalalla kynnyksellä. Korona-aika on tiivistänyt yhteistyötä perheiden, koulujen, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon välillä.

Tietoja antoivat nuorisonohjaaja Panu Räsänen, suunnittelija Teija Vuolle-Oranen ja hankekoordinaattori Sami Talvensola Jyväskylästä sekä konsultoiva erityisopettaja Mirja Heinonen Kokkolasta.

Teksti: Johanna Korhonen

Julkaistu25.5.2021