Siirry sisältöön

15 vuotta yhteistyötä puhtaan veden puolesta - Lindström jatkaa UNICEFin kumppanina

Tekstiilipalveluyritys Lindström jatkaa yhteistyötä Suomen UNICEFin kanssa. Kolmevuotinen sopimus jatkaa jo 15 vuotta jatkunutta yhteistyötä puhtaan veden eteen Intiassa. Puhtaan veden puute vaarantaa lasten terveyden, ravitsemuksen, koulutuksen ja tulevaisuuden.

Uutinen
UNICEF kouluttaa naisia vessanrakentajiksi. Monissa osissa Intiaa tyttöjä on kielletty kuukautisten aikana esimerkiksi tapaamasta ystäviään, nukkumaan sängyssä, käymään koulua tai valmistamaan ruokaa. Avuksi keksittiin, ehkä hiukan yllättäenkin, vessanrakennuskurssit naisille.  Nyt 55 000 naista on koulutettu vessanrakentajiksi. Suurin osa näistä naisista kuuluu syrjäisiin yhteisöihin. Nyt he saavat palkkaa rakentamalla vessoja ja pystyvät turvaamaan perheidensä toimeentulon. Uudella taloudellisella vapaudellaan he tukevat entistä paremmin seuraavan sukupolven tyttöjä. Osa koulutetuista naisista toimii myös tiedonjakajina kuukautishygieniasta ja auttaa purkamaan kuukautisiin liittyviä myyttejä. ©UNICEF India   

Lindströmin ja UNICEFin yhteistyön ensimmäiset hankkeet tehtiin Biharin, Madhya Pradeshin ja Rajasthanin alueiden koulujen vesi- ja sanitaatiopalveluiden parantamiseksi vuosina 2007–2017. Hankkeet toteutettiin yhteistyössä Finnairin ja Eva Ahlströmin säätiön kanssa. Viimeiset kolme vuotta Lindström on tukenut UNICEFin koko Intian laajuista vesi- ja sanitaatiotyötä.

Erinomaiset tulokset innostivat mukaan paikallisia yrityksiä
ja aluehallinnolta suurempaa tukea

Vuosien 2007 ja 2017 välillä tehdyissä hankkeissa lähes miljoona lasta sai puhdasta vettä ja parempaa hygieniaa noin 4000 koulussa ja esikoulussa. Tulokset ylittivät kaikki tavoitteet.

”Työn tulokset olivat erinomaisia. Tämä innosti paikallishallinnon lisäämään omia panostuksiaan työhön ja paikalliset yritykset investoimaan hankkeeseen. Tämä on hieno esimerkki siitä, miten yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa voimme saavuttaa enemmän kuin alun perin suunnittelimme”, kertoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Viimeisen kolmen vuoden ajan Lindström on tukenut UNICEFin koko Intiassa tekemää vesi- sanitaatio- ja hygieniatyötä. Viime vuonna 420 000 ihmistä sai puhdasta juomavettä ohjelman avulla.

”Olemme erittäin ylpeitä pitkästä yhteistyöstämme UNICEFin kanssa ja tuloksista, mitä sen avulla on saavutettu”, sanoo Lindströmin toimitusjohtaja Juha Laurio.

UNICEF tuo puhdasta vettä
ja sanitaatiota miljoonille

Veden niukkuus rajoittaa sekä juomaveden määrää että laatua ja pakottaa veden kantamisesta usein vastuussa olevat lapset kävelemään pidempiä matkoja veden hankkimiseksi. Vedenhakumatkojen pidentyminen merkitsee lapsille liian usein koulunkäynnin keskeyttämistä ja entistä vaarallisempia kävelyreittejä.

Ilmastonmuutos lisää veden niukkuutta ja lisää lasten kärsimystä. Tällä hetkellä 1,4 miljardia ihmistä, joista 450 miljoonaa on lapsia, asuu veden riittävyyden suhteen äärimmäisen haavoittuvilla alueilla.

UNICEF tekee töitä puhtaan veden puutteesta kärsivien lasten ja heidän perheidensä olosuhteiden parantamiseksi kaikkialla maailmassa.                                                                                                                                                                     

 

Julkaistu20.4.2021