Siirry sisältöön

Kimmo Tupala Suomen UNICEFin uudeksi markkinointi- ja viestintäjohtajaksi

”Haluan että yhä useammille UNICEFista tulee sydämen asia”

Uutinen
"Maailman muuttamiseen tarvitaan rahallisen tuen lisäksi tekoja ja eri alojen erityisosaamista", Kimmo Tupala sanoo. © UNICEF/Suomi/2019/Hongisto

Suomen UNICEFin viestintä ja markkinointi sulautuvat yhdeksi tiimiksi, jonka johtajaksi on valittu KTM Kimmo Tupala.

Tupalalla on yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan kehittämisestä, markkinoinnista ja brändien rakentamisesta. Ennen UNICEFia Tupala vastasi seitsemän vuoden ajan merkittävimmistä asiakkuuksista suunnittelutoimisto 358:ssa.

- Olemme Suomen johtava yksityisvarainhankkija ja haluamme olla sitä jatkossakin. Siksi satsaamme markkinointiosaamiseen. Kimmo Tupala tuo mukanaan monipuolisen kokemuksen ja alan laajat verkostot, sanoo UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Kimmo Tupala aloittaa pestinsä juhlavaan ajankohtaan, sillä UNICEFin työn kivijalka, lapsen oikeuksien sopimus, täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

- Olen todella vaikuttunut siitä, mitä olemme saaneet aikaan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, mutta työmme ei todellakaan ole tehty. Uudet haasteet konflikteista ilmastonmuutokseen ja lasten digitaaliseen jalanjälkeen tekevät työmme entistä tärkeämmäksi.

 Mikä sai kokeneen markkinointiammattilaisen kiinnostumaan UNICEFista?

- Pidin sapattivuoden, jonka aikana minulle kirkastui, että haluan antaa osaamiseni asialle, jonka koen merkitykselliseksi ja joka rakentaa parempaa maailmaa, Tupala kertoo.

UNICEFin vahva brändi ja suomalaisten luottamus siihen antavat Tupalan mukaan hyvän pohjan kasvulle ja toiminnan kehittämiselle.

- Tehtävänäni on vahvistaa suomalaisten suhdetta UNICEFiin ja tehdä maailman lapsista jokaisen sydämen asia. Maailman muuttamiseen tarvitaan rahallisen tuen lisäksi tekoja ja eri alojen erityisosaamista. Haluankin heittää laajan haasteen eri toimijoille yrityskumppaneista ja vaikuttajista markkinoinnin ja viestinnän osaajiin ja päättäjiin: tulkaa tekemään yhdessä töitä lasten hyväksi, Tupala sanoo.

UNICEF saa kaikki varansa lahjoituksina yksityisiltä henkilöiltä, säätiöiltä, yrityksiltä ja valtioilta. Suomen UNICEF on maan johtava yksityisvarainhankkija, jolla on suurin säännöllisten tukijoiden määrä. Yli 80 000 kuukausilahjoittajaamme, muut tukijat ja kumppanit ovat elintärkeitä työllemme maailman lasten hyväksi.

***    

Lisätietoja:

Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola, [email protected]

Suomen UNICEFin viestintä- ja markkinointijohtaja Kimmo Tupala, [email protected]

Julkaistu18.9.2019