Lasten aliravitsemus on lisääntynyt useassa Afrikan maassa

Laita hyvä jakoon Whatsapp
21.9.2018

UNICEF auttaa lapsia paikan päällä. Aliravitsemuksen hoitoon on yksinkertainen ratkaisu.

Lapsi tuotiin punnittavaksi UNICEFin tukemaan ravitsemuskeskukseen Dalxiiskan maansisäisten pakolaisten leirille Somaliassa. © UNICEF/UN0199877/Rich
Lapsi tuotiin punnittavaksi UNICEFin tukemaan ravitsemuskeskukseen Dalxiiskan maansisäisten pakolaisten leirille Somaliassa. © UNICEF/UN0199877/Rich

YK:n tuoreen raportin mukaan nälkä kasvaa maailmassa. Pahiten ruokapula iskee heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin.

Vuosittain kolme miljoonaa lasta kuolee aliravitsemuksesta johtuviin syihin.

Erityisen huolestuttavaa on, että aliravitsemuksesta kärsivien lasten määrä on kasvanut useassa Afrikan maassa. Vuosien 2000-2017 välillä aliravittujen lasten määrä on noussut 50 miljoonasta 58 miljoonaan.

Tavoitteena on hoitaa satoja tuhansia vakavasti aliravittuja lapsia

Tilanne on pahin Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Koillis-Nigeriassa, joissa kussakin sadat tuhannet lapset ovat välittömässä hengenvaarassa.

Lisäksi Lähi-idän puolella Jemenissä sota on romahduttanut jo entuudestaan rutiköyhän valtion. Maassa 400 000 lasta kärsii tällä hetkellä vakavasta aliravitsemuksesta.

UNICEFin tavoitteena on kumppaneidensa kanssa hoitaa Nigeriassa 215 000, Etelä-Sudanissa yli 215 000, Somaliassa yli 173 000 ja Jemenissä 276 000 vakavasti aliravittua lasta.

Auta lapsia selviytymään. Toimi nyt.

Aliravitsemuksen hoitoon on olemassa keino: maapähkinätahna

Maapähkinätahnasta on kehitetty erityisen ravinteikas versio, jonka avulla aliravitsemuksesta kärsivä lapsi voi toipua ennalleen muutamassa viikossa.

Pieniin pusseihin pakattuna se on täydellinen hätäapuravinto: pussit kulkevat laatikoissa syrjäisimmillekin seuduille ja tahnaa voi annostella suoraan lapsen suuhun.

Lisäksi pusseja on helppo jakaa perheille mukaan ohjeiden kera – ja se on lapsista hyvää!

UNICEF toimittaa 80 prosenttia maailman lasten hätäapuravinnosta

Vuonna 2017 UNICEF toimitti 53 000 tonnia maapähkinätahnaa aliravitsemuksesta kärsiville lapsille. Se vastaa kahta täyttä lentorahdillista maapähkinätahnaa joka päivä.

Maapähkinätahnaa ei kuitenkaan yleensä kuljeteta lentokoneilla, sillä suurin osa pystytään ostamaan paikallisilta tuottajilta.

Apu menee perille: UNICEFin tuella yli neljä miljoonaa vakavasti aliravittua lasta sai viime vuonna hoitoa kriisien keskellä.                    

Kyllä, haluan auttaa lapsia selviytymään.

 

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.