6.10.2017

Avun tarve kasvanut räjähdysmäisesti Etelä-Bangladeshissa

Peräti 720 000 lasta tarvitsee apua rohingya-kriisin seurauksena.

Rohingya-pakolaiset asuvat kurjissa oloissa Etelä-Bangladeshissa. © UNICEF/UN0127188/Brown
Rohingya-pakolaiset asuvat kurjissa oloissa Etelä-Bangladeshissa. © UNICEF/UN0127188/Brown

UNICEF tarvitsee 76,1 miljoonaa dollaria eli noin 64,8 miljoonaa euroa auttaakseen rohingya-kriisistä kärsiviä lapsia Bangladeshissa. Avun tarve on kasvanut räjähdysmäisesti, sillä UNICEFin aiempi arvio rahoitustarpeesta oli vain seitsemän miljoonaa dollaria.

Yli puoli miljoonaa rohingya-vähemmistöön kuuluvaa ihmistä on paennut väkivaltaisuuksia Myanmarista Bangladeshiin elokuun lopulta lähtien.

UNICEF arvioi, että 720 000 lasta on avun tarpeessa eteläisessä Bangladeshissa kriisin seurauksena. Lukuun sisältyvät nykyisen pakolaisaallon mukana paenneiden lasten lisäksi jo aiemmin Myanmarista paenneet lapset sekä vastaanottavissa yhteisöissä asuvat bangladeshilaislapset.

- Joka päivä epätoivoiset ja traumatisoituneet lapset perheineen pakenevat väkivaltaa Myanmarista. Lisäämme avustustyötämme niin nopeasti kuin pystymme, mutta tarve on niin valtava, että meidän täytyy tehdä vielä enemmän auttaaksemme heitä, sanoo Etelä-Bangladeshissa vieraillut UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake.

Useimmat rohingya-pakolaisista asuvat nopeasti kyhätyissä asumuksissa Cox’s Bazarin kaupungin alueella. Avustustyön päätavoite on tällä hetkellä puhtaan veden ja hygieniatarvikkeiden toimittaminen alueelle, sillä likaisen veden mukana leviävät taudit, kuten kolera ja ripuli ovat vaarassa levitä.

UNICEF yhteistyökumppaneineen aloittaa kolerarokotusten antamisen lähipäivinä. Noin 900 000 kolerarokotteen arvioidaan saapuvan Bangladeshiin viikonlopun aikana.

Lahjoita hätäapuun