Siirry sisältöön

UNICEFin ja UNFPAn uusi ohjelma: Miljoonat tytöt turvaan lapsiavioliitoilta

Uusi lapsiavioliittojen vastainen ohjelma auttaa suojelemaan miljoonien tyttöjen oikeuksia, kertovat UNICEF ja YK:n väestörahasto UNFPA.

Uutinen
Bangladeshilainen Fatema, 15, pelastui avioliitolta. UNICEFin käteisavustuksen ansiosta hänen leskiäitinsä pystyy nyt paremmin elättämään tytärtään ja Fatema saa jatkaa koulunkäyntiään. © UNICEF/UNI159928/Khan

UNICEFin ja UNFPAn maailmanlaajuinen ohjelma vauhdittaa ja laajentaa lapsiavioliittojen lopettamiseksi tehtävää työtä.

Ohjelman tavoite on säästää tyttöjä liian varhaiselta avioitumiselta sekä tukea jo naimisissa olevia tyttöjä 12 Afrikan, Aasian ja Lähi-idän maassa, jossa lapsiavioliittoluvut ovat kansainvälisessä vertailussa korkeimpia.

Ohjelmassa keskitytään keinoihin, jotka tiedetään tehokkaimmiksi: tyttöjen kouluun pääsyn edistämiseen, vanhempien ja yhteisöjen kouluttamiseen lapsiavioliittojen vaaroista, perheiden taloudellisen tuen lisäämiseen ja lainsäädännön vahvistamiseen niin että avioitumisiän alarajaksi saataisiin 18 vuotta.

Vaarana miljardi menetettyä lapsuutta

- Maailma on herännyt siihen, millaista vahinkoa lapsiavioliitot aiheuttavat tytöille yksilöinä, heidän tuleville lapsilleen ja heidän yhteisöilleen, sanoo UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake.

Lake toteaa, että uusi globaali ohjelma auttaa tavoittamaan suurimmassa vaarassa olevat tytöt. Lisäksi se auttaa yhä useampia tyttöjä ymmärtämään omat oikeutensa.

- Jos tämänhetkinen kehityssuunta jatkuu, lapsena naimisiin menneiden tyttöjen ja naisten määrä kasvaa miljardiin vuonna 2030. Se tarkoittaa miljardia menetettyä lapsuutta, miljardia tuhottua tulevaisuutta, Lake sanoo.

Valtavat kielteiset vaikutukset

Lapsiavioliitot rikkovat naisten ja tyttöjen oikeuksia. Lapsena naimisiin menneet tytöt jäävät muita tyttöjä todennäköisemmin pois koulusta, kärsivät kotiväkivallasta, saavat HIV-tartunnan ja kuolevat komplikaatioihin raskauden tai synnytyksen aikana.

Lisäksi lapsiavioliitot johtavat köyhyyden periytymiseen ja vaikuttavat negatiivisesti kansantalouksiin.

Kansainvälinen yhteisö on sitoutunut vahvasti lapsiavioliittojen lopettamiseen uusissa kestävän kehityksen tavoitteissa.

UNICEFin ja UNFPAn lapsiavioliittojen vastaista ohjelmaa rahoittavat tällä hetkellä Kanada, Euroopan unioni, Italia, Hollanti ja Iso-Britannia. UNICEF ja UNFPA kutsuvat lisää hallituksia ja kumppaniyrityksiä mukaan ohjelmaan.

Lisätietoja

Melanie Sharpe, UNICEF New York, + 1 917 251 7670, [email protected]
Eddie Wright, UNFPA New York, + 1 212 297 2717, [email protected]

Julkaistu8.3.2016