UNICEF: Lapsenoikeudet eivät voi olla kaupan

Laita hyvä jakoon Whatsapp
17.3.2016

EU:n ja Turkin välinen pakolaisten palautussopimus vaarantaa vakavasti lapsen oikeudet.

Pakolaispoika Makedonian ja Serbian rajalla yrittää kävellä mutaisella pellolla, jonne hän on jäänyt loukkuun Serbian suljettua rajansa. Poika kuuluu 437 pakolaisen ryhmään, joka viimeisenä pääsi etenemään Kreikasta Makedoniaan ennen kuin rajat sulkeutuivat. © UNICEF/UN013614/Pappas-Capovska
Pakolaispoika Makedonian ja Serbian rajalla yrittää kävellä mutaisella pellolla, jonne hän on jäänyt loukkuun Serbian suljettua rajansa. Poika kuuluu 437 pakolaisen ryhmään, joka viimeisenä pääsi etenemään Kreikasta Makedoniaan ennen kuin rajat sulkeutuivat. © UNICEF/UN013614/Pappas-Capovska

Euroopan unioni ja Turkki sopivat viime viikolla alustavasti pakolaiskriisin hoitamisesta. Sopimus on määrä lyödä lukkoon tänään torstaina alkavassa Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa.

Sopimus mahdollistaisi muun muassa jokaisen Turkista Kreikkaan paenneen palauttamisen Turkkiin. Vastineeksi Turkki on vaatinut EU:lta kolmen miljardin euron lisärahoitusta pakolaiskriisin hoitoon.

UNICEF on äärimmäisen huolestunut lasten tilanteesta. Tällä hetkellä jo 41 prosenttia Kreikkaan saapuvista pakolaisista on lapsia.

Lapsikaupan riski kasvaa

- Sopimus on monin paikoin ongelmallinen eikä sitä tule toteuttaa, mikäli sen laillisuutta ja pakolaisten oikeusturvaa ei pystytä varmistamaan, toteaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

Ihmisryhmän käännyttäminen ilman yksilöllistä turvapaikkamenettelyä maahan, jota ei voida pitää turvallisena turvapaikkamaana, on kansainvälisen oikeuden vastaista. Turkkia ei tällä hetkellä voi pitää turvallisena turvapaikkamaana muun muassa siitä syystä, että se on rajannut pakolaissopimuksen, ja näin ollen pitkäaikaisen suojelun, koskemaan vain eurooppalaistaustaisia.

Lapsen etu on harkittava kussakin lasta koskevassa päätöksessä ennen palauttamista. Esimerkiksi Turkin noin miljoonasta kouluikäisestä syyrialaispakolaisista vain noin kolmannes on onnistuttu saamaan kouluun.

Lapsen voi palauttaa vain, mikäli on varmistettu hänen saamansa suojelu. Lasten suojelun todettiin olevan kaiken lähtökohta myös EU:n helmikuisessa niin kutsutussa maahanmuuttoagendassa. Myös lapsen pääsy hänen kehityksensä turvaaviin palveluihin ja oikeusturvakeinoihin on varmistettava ennen palauttamista.

Lapsikaupan mahdollinen riski on arvioitava: mitä enemmän laillisia reittejä suljetaan, sitä suuremmaksi lapsikaupan lisääntymisen riski kasvaa. Europol arvioi jo tammikuussa 10 000 lapsen olevan kateissa Euroopassa.

”Ihmisoikeuksia kunnioittavat keinot jääneet tyhjiksi sanoiksi”

Turvaa hakeneet ovat juuttuneet epäinhimillisiin oloihin niin sanotulle Balkanin reitille Euroopan maiden sulkiessa rajojaan.

- Humaanit, ihmisoikeuksia kunnioittavat keinot pakolaisten turvaan saattamiseksi ovat jääneet tyhjiksi sanoiksi. EU-maiden voimat tulisi nyt yhdistää voimansa ennen kaikkea näiden keinojen toteuttamiseksi, Hetemäki sanoo.

UNICEF vaatii seuraavia toimia pakenevien lasten suojelemiseksi:

1) humanitaariset viisumit lapsille ja perheille on otettava käyttöön
2) pakolaiskiintiöitä on kasvatettava
3) uudelleensijoitusjärjestelmä on saatava toimimaan, ja siinä on annettava etusija yksinliikkuville alaikäisille
4) perheenyhdistämismenettelyjä on nopeutettava
5) humanitaarisen avun määrää pakolaisten lähtö- ja naapurimaihin on kasvatettava.

- Pakolaiskriisi on kriisi ennen kaikkea pakeneville ihmisille. Lapsille pakolaisuus on koko elämän leimaava tragedia, toteaa Hetemäki.

Lisätietoja

Inka Hetemäki, ohjelmajohtaja, Suomen UNICEF ry
040 5454 837, inka.hetemaki@unicef.fi

 

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.