Siirry sisältöön

Kirsi Sormunen Suomen UNICEFin hallitukseen

Suomen UNICEFin hallituksen uudeksi jäseneksi on valittu hallitusammattilainen Kirsi Sormunen.

Uutinen

Kirsi Sormunen on tehnyt pitkän uran Nokiassa, viimeisimpänä konsernin kestävän kehityksen johtajana ja yritysvastuujohtajana vuosina 2009–2013. Tällä hetkellä Sormunen työskentelee hallitusammattilaisena muun muassa Nesteen, DNA:n ja Sitran hallituksen jäsenenä.

– Suomen UNICEFin hallituksen jäsenyys merkitsee minulle mahdollisuutta olla mukana tukemassa sekä itselleni tärkeää että globaalisti vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä, Sormunen sanoo.

Hän on ollut jo pitkään mukana UNICEFin työssä sekä yksityisenä lahjoittajana että yrityslahjoittajan edustajana.

– Työ lasten perustarpeiden ja esimerkiksi koulutusmahdollisuuksien turvaamiseksi on erittäin tärkeää, meidän tulevaisuutemmehan on lapsissa ja nuorissa.

Sormunen on aikaisemmissa tehtävissään tehnyt yhteistyötä niin kansalaisjärjestöjen kuin UNICEFin ja muiden YK-organisaatioiden kanssa. Hänen tavoitteenaan on hyödyntää kokemustaan Suomen UNICEFin hyväksi.

– Odotan, että hallituksen jäsenyys syventää ymmärrystäni YK:n ja UNICEFin toiminnasta Suomessa ja maailmalla ja että saan olla mukana vaikuttamassa Suomen UNICEFin kehittämiseen ja kasvuun.

Suomen UNICEFin hallituksessa on tällä hetkellä yhdeksän jäsentä. Puheenjohtajana toimii laamanni Antti Heikinheimo.

 

Julkaistu20.5.2016