UNICEFin Antti Rautavaara: Nyt ihmiset pelkäävät

Laita hyvä jakoon Whatsapp
13.5.2015

Maanjäristyksen tuhoalue kasvoi toisen voimakkaan järistyksen vuoksi neljänneksellä.

Kathmandussa ihmiset jättivät kotinsa ja kerääntyivät turvaan telttaleirille kaupungin keskustassa sijaitsevalle Tundikhelin aukiolle. © UNICEF/Nepal 2015/Priya Joshi
Kathmandussa ihmiset jättivät kotinsa ja kerääntyivät turvaan telttaleirille kaupungin keskustassa sijaitsevalle Tundikhelin aukiolle. © UNICEF/Nepal 2015/Priya Joshi

Antti Rautavaara oli vain 36 kilometrin päässä eilen 12. toukokuuta Nepalia ravisuttaneen voimakkaan maanjäristyksen keskuksesta.

– Se tuntui yhtä pahalta kuin edellinen maanjäristys Kathmandussa.

Järistyksen voimakkuus oli 7,3 magnitudia. Huhtikuun lopun maanjäristys ravisteli Nepalia 7,8 magnitudin voimalla.

Rautavaara työskentelee UNICEFin Nepalin maatoimistossa vesi- ja sanitaatiotyön johtajana. Järistyksen tapahtuessa hän oli seurantamatkalla Chautarassa, Sindupalchokin piirikunnassa. Alue kärsi pahimmat tuhot, kun maa järisi ensimmäisen kerran.

Antti Rautavaara työskentelee Nepalissa UNICEFin vesi- ja sanitaatiotyön johtajana.Antti Rautavaara johtaa UNICEFin vesi- ja sanitaatiotyötä Nepalissa. © Rautavaara

Rautavaaran mukaan järistyksestä seurasi paniikki. Järistyksen sattuessa hänellä oli täysi työ päästä ulos teltasta, jossa oli ollut ruokailemassa.

– Kun pääsin ulos, Chautaran kylänraitti oli peittynyt kokonaan pölypilveen.

Kylänraitin varrella olevista rakennuksista ainakin joka kolmas oli romahtanut jo ennestään.

Tunnin kuluessa Chautarassa saatiin tieto neljästä kuolleesta ja 40 loukkaantuneesta.

Uutistoimistojen mukaan keskiviikkoaamuun mennessä koko maasta oli saatu tieto ainakin 65 ihmisten kuolemasta ja yli tuhannesta loukkaantuneesta.

Takaisin lähtöruutuun

Miten uusi järistys vaikuttaa hätäaputyöhön? Rautavaara huokaa raskaasti.

– Täällä on painettu kaksi ja puoli viikkoa lähes tauotta. Nyt olemme lähtöruudussa, ellei taaempanakin. Tuhoalue laajeni arviolta neljänneksellä.

Toisaalta jo tehdyn työn ansiosta auttaminen on nyt helpompaa. Avustusjärjestelmä pyörii täydellä teholla ja myös suurten kaupunkien ulkopuolelle on ehditty perustaa avustuskeskuksia. Niiden ansiosta apu on aiempaa lähempänä maaseudun kyliä.

– Kun Chautarassa viisisataa ihmistä siirtyi telttaleiriin asumaan, pystyin heti selvittämään, että heille on tulossa tarpeeksi vessoja hätäapuvarastostamme.

Kulkutautien vaara kasvaa

Rautavaaran mukaan tuhoisa jälkijäristys vaikutti ihmisiin selvästi: nyt he pelkäävät.

– Tähän asti ihmiset ovat olleet rauhallisia. Täällä oltiin jo palaamassa normaaliin elämään, vaikka pienempiä jälkijäristyksiä onkin ollut jatkuvasti.

Rautavaaran mukaan iso riski on, että ihmiset alkavat lähteä pienistä vuoristokylistä suurempiin kyliin ja kaupunkeihin. Silloin kulkutautien riski kasvaa. UNICEFilla tehdään jo valmiussuunnitelmaa koleraepidemian puhkeamisen varalta.

Selvää on, että Nepal tarvitsee entistä enemmän apua.

Voit auttaa lahjoittamalla:

  • Verkossa: unicef.fi/lahjoita
  • Soittamalla: 0600-14501 (20,37 euroa /puhelu+pvm)
  • Tekstiviestillä: lähetä tekstiviesti UNICEF numeroon 16499 (viestin hinta 10 euroa)
  • Tilisiirrolla: Nordea FI15 1529 3000 0000 87 (Viesti: Nepalin lapset)

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.