Siirry sisältöön

Lapsen oikeudet kuntoon – työkalut tarjolla yrityksille

Yritykset pystyvät tekemään paljon lapsen oikeuksien hyväksi – ja monet ovat jo tehneetkin.

Uutinen
Malesiassa toimiva Kein Hing Industry on perustanut työntekijöidensä lapsille esikoulun ja iltapäiväkerhon. Näin lasten äidit voivat mennä turvallisin mielin töihin. Pikkukuvassa UNICEFin yritysvastuujohtaja Eija Hietavuo.

Volkswagen päätti tukea työntekijöidensä vanhemmuutta. Se lopetti työntekijöidensä etäyhteydet klo 18 alkaen kannustaakseen näitä viettämään illat perheensä kanssa.

Ruotsalainen IT-operaattori Millicom tekee vaikuttamistyötä Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa saadakseen valtiot kehittämään lapsia verkossa suojelevaa lainsäädäntöä.

‑ Nämä esimerkit kertovat siitä, että yrityksillä on paljon mahdollisuuksia edistää lapsen oikeuksien toteutumista, sanoo UNICEFin Geneven pääkonttorissa työskentelevä yritysvastuujohtaja Eija Hietavuo.

UNICEF, YK:n yhteiskuntavastuualoite Global Compact ja Pelastakaa Lapset julkaisivat liiketoimintaa ohjaavat lapsenoikeusperiaatteet keväällä 2012.

Lapsi tarvitsee erityistä suojelua

Periaatteita on kymmenen, ja ne pohjautuvat olemassa oleviin YK:n ihmisoikeusasiakirjoihin. Periaatteiden tarkoitus on auttaa yrityksiä ymmärtämään paremmin omat vastuunsa ja vaikuttamismahdollisuutensa.

‑ Kyseessä on työkalu, joka helpottaa yrityksen analyysiä siitä, millaiset vaikutusmahdollisuudet sillä on lasten oikeuksiin, Hietavuo selventää.

Periaatteet luotiin, koska ennestään ei ollut olemassa mitään työkalua tarkastella nimenomaan lasten oikeuksien toteutumista yritysmaailmassa. Lasten oikeuksiin liittyvät ongelmat eivät välttämättä tule esille, jos yritys tarkastelee vain yleisten ihmisoikeuksien toteutumista toiminnassaan.

Hietavuo ottaa esimerkiksi mobiilioperaattorialan. Sillä on asiakkainaan myös lapsia.

Lasten suhteen operaattoreiden pitää ottaa huomioon hyvin erilaisia asioita kuin aikuisten: lapsiasiakkaiden henkilötietoja ei saa säilöä ilman vanhempien lupaa, lapsille ei saa tehdä suoramarkkinointia ja huoltajilla pitää olla mahdollisuus kontrolloida lasten pääsyä haitallisille nettisivuille.

Heikot kohdat selville

Kaikilla yrityksillä on velvollisuus kunnioittaa lapsen oikeuksia. Periaatteet auttavat yrityksiä varmistamaan, etteivät ne aiheuta vahinkoa lapsille. Lisäksi periaatteet kannustavat yrityksiä edistämään aktiivisesti lapsen oikeuksien toteutumista.

Periaatteet käsittelevät yritysten toiminnan vaikutuksia lapsiin eri tasoilla: työpaikoilla, markkinoilla sekä lapsen yhteisössä ja ympäristössä.

Kun yritys haluaa ryhtyä toteuttamaan periaatteita, niihin tulee sitoutua kaikilla tasoilla ylintä johtoa myöten. Muuten yrityksen on hankalaa tehdä todellisia muutoksia toimintaansa.

Tämän jälkeen yrityksen tulee tehdä analyysi toimintansa vaikutuksista lapsiin, jotta se löytää olennaisimmat haitalliset vaikutukset. Analyysin perustella yritys tekee suunnitelman siitä, miten se muuttaa toimintaansa ja mihin korjaaviin toimenpiteisiin se ryhtyy.

Korjaavien toimien tehokkuutta on tärkeä seurata, jotta saadaan selville, onko ongelmiin todella pystytty puuttumaan. Yritys raportoi koko prosessista, myös löydetyistä ongelmakohdista ja siitä, mitä niiden korjaamiseksi on tehty.

Prosessi ei ole kertaluontoinen vaan yritys toteuttaa sitä jatkuvasti.

Ruokateollisuus huolestui lasten ylipainosta

Monilla aloilla on ollut kiinnostusta lapsenoikeusperiaatteisiin.

Tekstiiliala on kiinnostunut lapsityökysymyksistä ja ruoka- ja juomateollisuus lasten liikalihavuudesta. Se on paheneva ongelma sekä kehitys- että kehittyneissä maissa.

‑ Tutkimusten perusteella markkinoinnin vaikutus lasten ylipainoon on selvä, ja teollisuudella on halua parantaa tilannetta, Hietavuo kertoo.

Matkailuala haluaa eroon lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Esimerkiksi iso kansainvälinen matkanjärjestäjä Kuoni on tehnyt yhteistyötä UNICEFin kanssa. Sen Intiassa ja Keniassa tekemissä vaikutusten arvioinneissa seksuaalinen hyväksikäyttö nousi esiin isona ongelmana.

‑ Hyväksikäyttö ei tapahdu Kuonin käyttämissä hotelleissa, vaan niiden ympäristössä. Silti yritys näkee, että sen vastuulle kuuluu pyrkiä lopettamaan lasten hyväksikäyttö.

Lasten oikeuksien turvaaminen ei ole vain velvollisuus vaan myös hyvää liiketoimintaa, Hietavuo toteaa. Se auttaa yritystä rakentamaan hyvää mainetta ja parantaa riskien hallintaa. Lisäksi yhteisöt, joissa lapsen oikeudet ovat kunnossa, ovat vakaita ympäristöjä liiketoiminnalle.

Lisätietoja

unicef.org/csr
unicef.fi/yritykset

Julkaistu22.1.2015