Siirry sisältöön
Violettiin mekkoon pukeutunut koululainen etsii luettavaa kirjastosta

Kiusaamattomuus on oikeuteni

Luokka-asteet: 7.-9.
Oppiaineet: katsomusaineet, terveystieto, yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja kirjallisuus
Tuotetyyppi: Tehtävät

Tavoitteet:

• Pohtia kiusaamisen ja syrjinnän vaikutuksia yksilön elämässä sekä niiden laajempia vaikutuksia
yhteiskunnassa.

• Ymmärtää omat vaikutusmahdollisuudet kiusaamisen estämisessä.

 

Ohjeet:

  1. Kerro oppilaille, että käsittelette seuraavaksi aihetta, joka on osa monen oppilaan ja opiskelijan arkea. Kerro, että aihe voi herättää monenlaisia tunteita, mutta että siitä on tärkeää puhua. Ohjaa oppilaille seuraava mielikuvaharjoitus:
    ”Sulje silmäsi ja kuuntele hengitystäsi hetken ajan. Kuvittele ikäisesi nuori, joka on juuri herännyt arkiaamuna. Hänellä on inhottava tunne siitä, että päivästä tulee taas huono, ja kouluun lähteminen tuntuu ylivoimaiselta. Astuessaan kouluun sisään hän huomaa heti tietyn porukan katseet. Mieti hetki asioita, joista pilkkaamisen arvelisit tuntuvan monesta ikätoveristasi todella pahalta.
    (Tauko.)
    Nyt se alkaa, kommentointi asiasta, josta hän ei jaksaisi kuulla enää sanaakaan. Kännykkää hän ei ole uskaltanut vielä edes katsoa tänään. Tunnilla ei kannata viitata, koska mitä tahansa hän sanookin, joku kuitenkin nauraa. Eilen hänen takkinsa heitettiin roskikseen ja viime viikolla reppu autotielle. Pelottaa, että tämä muuttuu vieläkin pahemmaksi, kuten monien kiusattujen kohdalla on käynyt.
    (Tauko.)
    Palaa nyt takaisin tähän hetkeen.”
  2. Pyydä oppilaita ottamaan esiin kirjoitusvälineet tai mobiililaitteet kirjoitustehtävää varten. Kerro, että äskeisen tarinan nuori on nyt julkaissut somepostauksen tilanteestaan, jossa kertoo olevansa epätoivoinen ja menettäneensä elämänhalunsa. Postausta on jaettu laajalle ja sinäkin olet nähnyt sen. Haluat tukea ja rohkaista tätä nuorta. Millaisen viestin kirjoitat hänelle?
  3. Käsitelkää oppilaiden kirjoittamia viestejä. Kerätkää esimerkiksi vastaukset paperilapuilla yhteen ja lukekaa niitä ääneen, ohjeista oppilaat kirjoittamaan vastaus parille luettavaksi tai luo tätä varten netissä kysely (esim. Answer Garden).
  4. Keskustelkaa kiusaamisen ja syrjinnän vaikutuksista. Millaisia seurauksia kiusatuksi tulemisella voi olla yhden ihmisen elämässä?
  5. Näytä oppilaille kestävän kehityksen tavoitteiden symbolit. Kerro, että maailman maat ovat yhdessä sopineet YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Niiden tarkoituksena on vuoteen 2030 mennessä poistaa äärimmäinen köyhyys, edistää tasa- arvoa ja oikeudenmukaisuutta sekä suojella maapalloa.
  6. Kysy, löytävätkö oppilaat yhden tai useamman tavoitteen, joka liittyy kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseen? Miksi on myös koko maapallon kannalta olennaista, ettei ketään syrjitä?
  7. Tutkikaa vielä Lapsen oikeuksien sopimusta. Mitkä Lapsen oikeuksien sopimuksen artikloista liittyvät kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseen? 
  8. Etsikää netistä kriisipuhelimen yhteystiedot. Listatkaa myös muita tahoja, jotka voivat auttaa itsensä vahingoittamista pohtivaa henkilöä. 

Ideoita opetukseen ja aiheita aamunavauksiin. Tilaa opettajien uutiskirje.

Opettajille suunnattu ihmisoikeus- ja globaalikasvatuksen uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla.