UNICEF taistelee koronavirusta vastaan: näin apu menee perille

Laita hyvä jakoon Whatsapp
16.3.2020

Maailman suurimmalta humanitaarisen avun varastolta lähtee nyt tonneittain tavaraa, joka auttaa koronaviruksen torjunnassa: ”Köyhimmät maat ja alueet eivät kestä ilman apua”.

Käsienpesua opetellaan tiiviisti myös Ruandassa. © UNICEF/UNI211047/Rudakubana
Käsienpesua opetellaan tiiviisti myös Ruandassa. © UNICEF/UNI211047/Rudakubana

YK:n lastenjärjestö UNICEF työskentelee yhdessä Maailman terveysjärjestö WHO:n ja valtion viranomaisten kanssa koronavirustartuntojen hillitsemiseksi ja lasten suojelemiseksi.

– Juoksemme aikaa vastaan, sillä haluamme tavoittaa heikoimmassa asemassa olevat lapset ja perheet ennen koronavirusta, sanoo Suomen UNICEFin hätäavun asiantuntija Kirsi Haru.

Esimerkiksi pakolaisleireillä terveydenhuolto on paikoin olematonta. Tilanteen tekee vaaralliseksi heikko hygienia ja puhtaan veden puute, jolloin taudit leviävät helposti.

Lisäksi maailmassa on 150 miljoonaa aliravitsemuksesta kärsivää lasta, joiden vastustuskyky taudeille on matala. Heistä valtaosa asuu alueilla, joissa myös terveydenhuolto on heikko.

– Köyhimmät maat ja alueet eivät kestä koronavirusta ilman apua, Haru sanoo

Luotettavaa tietoa
ja ohjeistuksia

Tiedolla voidaan nyt pelastaa henkiä, joten UNICEF tekee laajaa tiedotustyötä viruksen aiheuttamista vaaroista ja keinoista suojautua siltä.

– Monissa maissa UNICEF on kuin Suomessa THL eli tärkeä luotettavan tiedon lähde. Iranissa UNICEFin farsiksi käännetty ohjeistus ”mitä vanhempien tulisi tietää koronasta” on luettu yli miljoona kertaa, Haru kertoo.

Aasian ja Tyynenmeren alueen maissa UNICEF aikoo tavoittaa noin 300 miljoonaa ihmistä.

Esimerkiksi Myanmarissa UNICEF valistaa koulujen kautta viisi miljoonaa lasta käsienpesun ja muun hygienian tärkeydestä. Lisäksi radion ja sosiaalisen median kautta tavoitetaan kolme miljoonaa ihmistä 17 eri vähemmistökielellä.

UNICEFin varasto Kööpenhaminassa ei nyt pysähdy lainkaan. © UNICEF/UNI281230/Hildelbrandt

Tarvikkeita terveydenhuoltoon
ja kouluihin

UNICEFilla on jatkuvassa valmiudessa viisi eri puolilla maailmaa olevaa varastoa, joista apua saadaan tehokkaasti jaettua. Kööpenhaminassa sijaitseva logistiikkakeskus on maailman suurin humanitaarisen avun varasto.

Juuri nyt sieltä lähtee tonneittain tavaraa eri puolille maailmaa.

UNICEF toimittaa muun muassa suojavarusteita, lääkkeitä, testaus- ja hygieniatarvikkeita terveyskeskuksiin sekä kouluihin.

Toimitimme esimerkiksi Kiinaan 1,2 miljoonaa paria suojakäsineitä, 120 000 hengityssuojaa ja 5 000 koronatestipakkausta.

– Pitkän kokemuksen ansiosta logistiikkaketjut on hiottu huippuunsa. Saamme tarvikkeet perille minne vain maailmaan 72 tunnissa, Haru sanoo.

Vaikutukset lapsiin
ovat suuret

Koronaviruksella on myös laajoja välillisiä vaikutuksia lapsiin. Koulujen ja päiväkotien sulkemisesta kärsivät eniten heikoimmassa asemassa olevat lapset, joiden vanhemmat eivät esimerkiksi pysty järjestämään lapsille hoitoa työpäivän ajaksi.

Koulun ovien ulkopuolelle jääviä lapsia on tähän mennessä jo lähes 780 miljoonaa 85 maassa.

– Myös taloudellisista seurauksista kärsivät kaikkein haavoittuvaisimmat perheet, joiden tulot ja säästöt ovat pienet, Haru sanoo.

UNICEF pyrkii vaikuttamaan valtioiden päättäjiin niin, että kaikki taudin seuraukset lapsiin otetaan huomioon. Juuri nyt UNICEF muun muassa etsii ratkaisuja lasten koulunkäynnin mahdollistamiseksi etänä.

– Avun tarve tulee olemaan valtava. Mutta vielä voimme hillitä koronaviruksen leviämistä, Haru sanoo.

Tue UNICEFin työtä » 

UNICEF on avannut hätäapuvetoomuksen ja tarvitsee 40 miljoonaa euroa koronaviruksen vastaiseen työhön kaikkialla maailmassa. Kiitos, että olet lasten puolella.

Lisätietoja:

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.