Siirry sisältöön

Yli kaksi miljoonaa lasta on joutunut jättämään kotinsa Sudanin konfliktin vuoksi – vedestä ja ravinnosta on pulaa

Sudanissa neljä kuukautta sitten kärjistyneen konfliktin vuoksi ainakin kaksi miljoonaa lasta on joutunut jättämään kotinsa. Taisteluiden laajentuessa yhä uusille alueille on elintärkeiden avustustarvikkeiden toimittaminen vaikeutunut. Kriisin keskellä lapsia uhkaavat sekä pula ravinnosta että nopeasti leviävät tarttuvat taudit.

Uutinen
Sudanissa pienen lapsen kädestä mitataan aliravitsemusta mittanauhalla.
© UNICEF/UNI409656/Awad

Tuoreen arvion mukaan yli 10 miljoonalla lapsella Sudanissa on pulaa ruuasta. Lisäksi puhtaan veden puutteen vuoksi 3,4 miljoonalla alle viisivuotiaalla on korkea riski sairastua ripulitauteihin ja koleraan. Sadekausi ja sen aiheuttamat tulvat ovat lisänneet pakenevien perheiden määrää ja tarttuvien tautien leviämisriskiä.

Tautien, kuten tuhkarokon, leviämisestä on raportoitu erityisesti alueilla, joilla on paljon maan sisäisiä pakolaisia. UNICEFin lähteiden mukaan kaikki Sudanin osavaltiot kärsivät vakavasta lääke- ja tarvikepulasta. Tuhkarokon ja aliravitsemuksen tappava yhdistelmä vaarantaa lasten hengen, jos kiireellisiin toimiin ei ryhdytä. Konfliktin jatkuessa lähes 700 000 vakavasta aliravitsemuksesta kärsivän lapsen henki on vaarassa.

Viimeisten neljän kuukauden aikana UNICEF on tarjonnut terveys-, ravitsemus-, vesi-, sanitaatio- ja hygieniapalveluja (WASH), koulutusta ja suojelupalveluja yli 4 miljoonalle lapselle, äidille ja perheelle kaikkialla Sudanissa. Tukea tarvitaan lisää, jotta työtä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten tukemiseksi voidaan jatkaa.

UNICEF vetoaa kaikkiin konfliktin osapuoliin, jotta ne asettaisivat lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin etusijalle, varmistaisivat heidän suojelunsa ja mahdollistaisivat humanitaarisen avun esteettömän pääsyn tuhoalueille.

 

Lahjoita hätäapuun

 

Julkaistu4.9.2023