Siirry sisältöön

Sudanin kiihtyvät väkivaltaisuudet uhkaavat miljoonien lasten elämää

Lasten tilanne Sudanissa on huolestuttava. Väkivaltaisuudet vaarantavat lasten terveyden ja turvallisuuden sekä vaikeuttavat humanitaaristen toimijoiden työtä.

Uutinen
Katukuvaa Sudanista.
© UNICEF/UN0831619/AFP

Yhdeksän lapsen on raportoitu kuolleen ja yli 50 lapsen loukkaantuneen Sudanin levottomuuksissa. Monet perheet ovat jumissa tulitusten keskellä vähäisellä sähköllä, peloissaan taistelusta ja vähenevien ruoka- ja vesivarastojen kanssa. Tuhannet perheet ovat jo joutuneet jättämään kotinsa.

Taisteluiden kiihtyessä lapsia ovat hakeutunut suojaan koulurakennuksiin. Sairaalassa olevia lapsia on jouduttu evakuoimaan. Sairaaloita ja terveyspalveluita on tuhoutunut, mikä vaikeuttaa lasten hoitoon pääsyä.

Jo ennen väkivaltaisuuksien kiihtymistä humanitaariset tarpeet olivat Sudanissa suuremmat kuin koskaan aiemmin. Nyt taistelut vaikeuttavat noin 50 000 vakavasta aliravitsemuksesta kärsivän lapsen elintärkeää hoitoa. Nämä lapset tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa, joka on nyt vaarassa väkivaltaisuuksien vuoksi.

Lapsille ja perheille elintärkeää humanitaarista apua ei voida tarjota, jos työntekijöiden turvallisuus ei ole taattu. UNICEFiin ja muihin humanitaarisiin toimijoihin on kohdistunut ryöstöjä. Tällaiset avustustyöntekijöihin ja järjestöihin kohdistuvat hyökkäykset ovat hyökkäys avuntarpeessa olevia lapsia ja perheitä kohtaan.

UNICEF toistaa YK:n pääsihteerin vetoomuksen väkivaltaisuuksien lopettamisesta. Taistelevien osapuolten on noudatettava kansainvälistä velvoitetta suojella lapsia ja varmistettava, että humanitaariset toimijat voivat turvallisesti ja nopeasti tavoittaa apua tarvitsevat lapset. UNICEF vaatii kaikkia osapuolia turvaamaan lapsille elintärkeät peruspalvelut - kuten veden ja sanitaation, terveydenhuollon ja koulut.

Voit tukea lapsia Sudanissa ja muissa kriiseissä lahjoittamalla UNICEFin hätäapuun.

Lahjoita hätäapuun

Julkaistu21.4.2023