Siirry sisältöön

Pieniä tarinoita -kampanja luo lapsille ja nuorille toivoa tulevaisuuteen

Kampanja on syntynyt UNICEFin suojelijan, rouva Jenni Haukion aloitteesta.

Uutinen
Rauhankyyhky lentää taustalla ja etualalle leijailee paperi, jossa lukee "pieniä tarinoita".

Pieniä tarinoita -kampanjassa kirjailijat toimivat viestinviejänä lapsen oikeuksien puolesta. Kampanja kutsuu luomaan pieniä tarinoita, joissa tulevaisuus täyttyy uhkakuvien sijaan toivolla.

– Tässä maailmantilanteessa monen lapsen ja nuoren ajatuksia tulevaisuudesta varjostavat erilaiset kriisit ja uhkakuvat. Tarinoiden voima paremman ja toiveikkaamman tulevaisuuden rakentamisessa voi olla lukijalle käänteentekevä, sanoo rouva Jenni Haukio.

Osana Pieniä tarinoita -kampanjaa joukko Ukrainasta Suomeen paenneita lapsia ja nuoria on kirjoittanut omista unelmistaan ja tulevaisuuden toiveistaan. Lapset osallistuivat Suomen kansallismuseon ja UNICEFin järjestämään kirjoitustyöpajaan lokakuussa.

– Museo on luonteva paikka tarinoille. Ne yhdistävät meitä toisiimme ja luovat siltoja sukupolvien ja erilaisten kulttuurien välille. Haluamme olla kampanjassa mukana tuomassa toivoa ja tulevaisuuden uskoa lapsille ja nuorille, Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila sanoo.

Tulossa kokonainen kirja

Kampanjan teksteistä syntyy myöhemmin Otavan ja WSOY:n kanssa yhteistyössä julkaistava teos. Mukana kampanjassa on joukko Suomen eturivin kirjailijoita: Jukka Behm, Siiri Enoranta, Magdalena Hai, Kaisa Happonen, Koko Hubara, Maaret Kallio, Tuula Kallioniemi, Minna Kivelä, Siri Kolu, Hannele Lampela, Jussi Lehmusvesi, Roope Lipasti, Sari Luhtanen, Anniina Mikama, Paula Noronen, Timo Parvela, Elina Pitkäkangas, Terhi Rannela, Elina Rouhiainen, Laura Ruohonen, Veera Salmi, Nadja Sumanen, Jani Toivola, Tuutikki Tolonen ja Maria Turtschaninoff.

– Oli sekunnissa selvää, että haluan olla mukana tässä tärkeässä ja koskettavassa kampanjassa. Jokaisen lapsen on voitava kokea, että hän voi tavoittaa turvaa arjessaan ja että hänellä on oma tärkeä paikkansa unelmineen myös tulevaisuuden näkymissä, sanoo kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus tasa-arvoon, turvallisuuteen, terveyteen ja koulutukseen. Lapsen oikeudet ovat pohja hyvälle elämälle ja niiden toteutumisesta kannattaa unelmoida.

– Tarinoiden voima näkyy tässä ajassa selkeämmin kuin pitkään aikaan. Ei ole sattumaa, että Venäjällä tällä hetkellä kielletään sanoja ja muokataan jo kerrottua. Siksi meillä lastenkirjailijoilla on juuri nyt aivan erityinen tehtävä, sillä tarinoita toivosta ja rakkaudesta tarvitaan lisää, sanoo kirjailija Hannele Lampela.

Julkaistu16.11.2022