Siirry sisältöön

Lahjoittajat kertovat: 10 syytä ryhtyä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi

UNICEF tuo yhteen ihmiset, joilla on halu auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia.

Eija Wallenius Näkökulma
Eija Wallenius
Äiti pitää vastasyntynyttä lasta sylissään.
© UNICEF/UN0269552/Fontes AFP-Services

Suomen UNICEFin kuukausilahjoittajat kertoivat kyselyssämme, mitä lahjoittaminen heille merkitsee.

Luin kirjoituksia ja liikutuin.

Liity kuukausilahjoittajaksi

Vastauksista nousi kymmenen tärkeää pääteemaa, jotka kieltämättä käyvät järkeen. Tunnistatko oman mielipiteesi?

1. Haluan vaikuttaa ja olla mukana tekemässä maailmasta vähän paremman paikan.

”Kuukausilahjoittajana toimiminen merkitsee minulle sitä, että tiedän varmasti asioiden etenevän.”

”On tärkeää osallistua paremman, tasa-arvoisemman maailman rakentamiseen.”

”Tunnen tekeväni osan meidän isoissa talkoissa.”

2. Minusta jokainen voi olla lapsille avuksi, vaikka vain pienellä summalla.

”Pieni lahjoitus itseltä ei ole mistään poissa, ja sillä kuitenkin saadaan apua monille lapsille.”

”Pitkään jatkuneella pienellä avustussummallani olen saanut aikaan isoja asioita monen lapsen elämään – rokotteita, ravintoa, koulutarvikkeita ja toivottavasti myös turvallisen lapsuuden."

3. Lapsiin kannattaa panostaa, sillä heissä on tulevaisuus.

”Uskon, että auttamalla lapsia nyt saamme tulevaisuudessa viisaampia aikuisia ja päätöksentekijöitä. Maailma tarvitsee heitä.”

”Lahjoittamalla tunnen tekeväni päivittäin jotain paitsi jonkun toisen äidin lapsen, ehkä myös omien lasten tasa-arvoisen tulevaisuuden vuoksi."

4. Jokaiselle lapselle on annettava mahdollisuus.

”Toivoisin, että kaikilla maailman lapsilla olisi mahdollisuuksia hyvään ja terveeseen elämään.”

”Mahdollisuuksien tasa-arvo on mielestäni tärkeä asia. Kahden pienen tytön ja pojan isänä on mielestäni oikein antaa mahdollisuus koulutukseen myös muille maailman lapsille.”

5. Kuukausilahjoittaminen on tosi helppoa.

”Apu lapsille menee automaattisesti joka kuukausi, eikä sitä tarvitse erikseen muistaa.”

”Kuukausilahjoittaminen on helppo ja vaivaton tapa auttaa. On hienoa nähdä, mitä kaikkea hyvää UNICEFin lahjoituksilla on saatu aikaan.”

”Enää en oikeastaan edes ajattele asiaa, vaan kuukausilahjoitus vaan kuuluu asioihin, joita teen.”

Liity kuukausilahjoittajaksi

6. Säännöllinen tuki mahdollistaa aidosti pysyviä muutoksia ja tekee myös kriisiapuun varautumisen UNICEFille mahdolliseksi.

”Kuukausilahjoitusten myötä UNICEF pystyy suunnittelemaan myös toimintaansa pitemmällä tähtäimellä, kun on jonkinlainen jatkuva rahoitusvirta.”

”Kun hyviä asioita toistetaan monia kertoja, muutos tapahtuu.”

”Päällimmäisenä on ajatus, miltä tuntuu, jos apua ei saa mistään. On pula ruoasta, puhtaasta vedestä, lääkintähuolto ei toimi, on sotatila. Tuntuu pahalta, kun käydään sotia missä siviilit jäävät jalkoihin. Olen itsekin ollut lapsena paikalla, kun Helsinkiä pommitettiin.”

7. Jokaiselle lapselle tulisi taata hyvä koulutus.

”On ensiarvoisen tärkeää taata hyvä ja tasapuolinen koulutus riippumatta lapsen kasvuympäristöstä.”

”Minulle on tärkeää saada auttaa maailman lapsia heidän arkisessa elämässään. Ja aivan erityisen tärkeänä pidän sitä, että tytötkin voivat käydä koulua.”

8. Olen itse etuoikeutettu ja siksi velvollinen auttamaan heikompia.

”Olen ollut uskomattoman onnekas syntyessäni näin tasaisiin oloihin ja saadessani nauttia vakautemme hedelmistä. Kuukausilahjoittaminen on tehokas tapa saattaa siivu lottovoitostani lapsille ympäri maailmaa.”

”Monet köyhyydessä tai kriisin keskellä elävät lapset haluavat varmasti elää samanlaista elämää kuin minäkin olen lapsena, eli käydä koulua, harrastaa ja toteuttaa unelmiaan.”

9. UNICEF auttaa Suomeakin.

”Olemmehan itsekin saaneet apua UNICEFilta aikanaan ruokatarvikkeiden sekä kenkälahjoitusten muodossa.”

”Mitä jos joskus tulevaisuudessa omat lapseni tarvitsevat apua? Ehkä UNICEF auttaa.”

10. Lahjoittamisesta tulee itselle hyvä mieli.

”Tulee hyvä mieli, kun saa auttaa hädänalaisia ja olen myös nähnyt, että apu menee perille.”

”Hyvä fiilis että joku mahdollisesti pelastuu juuri lahjoitukseni takia.”

”Sydämeni pakahtuu ilosta ja lämmöstä, kun näen, että rahansiirto UNICEFille on tililtäni tapahtunut.

”Minulle lahjoittaminen merkitsee onnellisuutta.”

Liity kuukausilahjoittajaksi

Avauskuva: UNICEFin tuella yhä useampi lapsi saa turvallisen alun elämälleen.

Sivua muokattu linkkien ja tekstin ajankohtaisuuden osalta tammikuussa 2023.

 

Julkaistu14.3.2019