Siirry sisältöön

Hyvä meidän koululaisemme!

Suomalaiset lapset ja nuoret ovat vajaan 20 vuoden aikana auttaneet satoja tuhansia ikätovereitaan kouluun Afrikan ja Aasian maissa. UNICEF-kävelyyn osallistuu vuosittain noin kolmannes Suomen alakoululaisista.

Uutinen
”Jos en pääsisi kouluun, minulla ei  olisi kavereita enkä osaisi laskea”, UNICEF-kävelyyn osallistunut Aada Mulari (oik.) sanoo. ”Eikä saisi isona kunnon ammattia”, Emilia Mulari lisää. Keskellä tyttäriensä kävelyä sponsoroinut äiti Pirjetta Mulari. © Petri Mulari

Neljättä luokkaa käyvät helsinkiläiset siskokset Aada ja Emilia Mulari ovat nuoresta iästään huolimatta tottuneita UNICEF-kävelijöitä – he ovat kävelleet maailman lasten hyväksi jo kolmena vuonna.

Mutta mitä se UNICEF-kävely oikeastaan tarkoittaa?

- Siitä saa kuntoa, ja muut maat saa paljon rahaa, Kaisaniemen ala-astetta käyvä Aada tietää kertoa

- On hyvä asia, kun voi auttaa muita pääsemään kouluun, Maatullin ala-astetta käyvä Emilia lisää.

Joissakin kouluissa UNICEF-kävely taittuu hiihtämällä, mutta Aadan ja Emilian kouluissa tapahtuma on hoitunut perinteiseen tapaan kävellen ja juosten.

Ennen tapahtumaa oppilaat hankkivat lähipiiristään sponsoreita, jotka lupaavat lahjoittaa valitsemansa summan jokaista oppilaan kävelemää kilometriä kohden. Aada ja Emilia saivat sponsoreiksi omat vanhemmat sekä isovanhempia.

"Auttamisesta tulee hyvä mieli"

Aadan ja Emilian äidin Pirjetta Mularin mielestä UNICEF-kävely on avannut tyttärien silmät kehitys- maiden haasteille.

– Lapseni ymmärtävät avun kohteen hyvin, siitä on keskusteltu koulussa. Kävely on toisaalta yhteisöllinen ja mielekäs liikuntahetki, ja toisaalta sen avulla voi opettaa yhteiskunnallisia asioita, jopa maailmanpolitiikkaa, Pirjetta Mulari sanoo.

UNICEF-kävelyllä vuonna 2017 kerätyt varat ohjat- tiin laadukkaan peruskoulutuksen kehittämiseen 13 Afrikan maassa.

Aada ja Emilia tienasivat viime vuonna kävelyllään yhteensä noin 40 euroa. Sillä UNICEF saa jo paljon aikaan, sillä esimerkiksi kouluvuosi lapsiystävällisessä koulussa Madagaskarilla maksaa 14 euroa.

– Auttamisesta tulee muille hyvä mieli – ja itselle myös, Aada sanoo. 

Lue lisää UNICEF-kävelystä 

Julkaistu20.8.2018