Siirry sisältöön

UNICEFin Jano-keräys vastaa Nepalin lasten hätään

Sadat UNICEFin vapaaehtoiset jalkautuvat kaduille eri puolilla Suomea keräämään varoja lasten hyväksi.

Uutinen
Jano-keräys järjestetään jo 18 kerran.

UNICEFin tämän vuoden Jano-keräyksen tuotot ohjataan Nepalin ja Syyrian lasten hätäapuun.

Jano-keräys järjestetään ympäri maan 28.-30.4.

- Lapset kärsivät kriiseissä aina eniten. Kodit ja koulut ovat vaurioituneet ja osa lapsista on jäänyt yksin. Lisäksi pula puhtaasta vedestä altistaa lapset sairauksille, jotka voivat olla hengenvaarallisia, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

UNICEF työskentelee puhtaan veden ja sanitaation varmistamiseksi yhdessä kumppaneidensa kanssa. Lisäksi UNICEF järjestää lapsille terveydenhuoltoa, suojelua ja mahdollisuuden jatkaa koulunkäyntiä.

- Hätäavulla voidaan pelastaa lasten henkiä, korostaa Ketola.

Syyriassa lähes kahdeksan miljoonaa lasta elää sodan jaloissa. UNICEF vastaa kriisialueen vesihuollosta ja toimittaa vettä noin 16:lle miljoonalle syyrialaiselle.

- Pienelläkin lahjoitussummalla on merkitystä. Jo yhdellä eurolla saa tuhat litraa puhdasta vettä, Ketola sanoo.

Mikä on Jano-keräys?

Vuotuinen Jano-keräys muistuttaa puhtaan veden tärkeydestä ja kerää varoja lasten hätäapuun. Maailmassa kuolee noin tuhat lasta päivässä likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin. Puhtaan veden merkitys korostuu kriisitilanteissa.

Jano-keräys järjestetään UNICEFin vapaaehtoisten lipaskeräyksenä jo 18:tta kertaa. Mukana on yli 40 paikkakuntaa. Monilla paikkakunnilla järjestetään myös erilaisia oheistapahtumia. Viime vuonna Jano-keräys tuotti yli 100 000 euroa.

Lahjoita keräykseen tai ilmoittaudu lipaskerääjäksi

Hintaesimerkkejä

  • 1 € Tuhat litraa puhdasta vettä
  • 10 € Kaksi lämmintä huopaa
  • 32 € Hätäapupaketti: vettä, huopia ja ensiapulaukku

Lisätietoa

Yhteystiedot

Suomen UNICEF ry, Eija Wallenius, tiedotus, [email protected], 043 824 1198

Julkaistu27.4.2015