Siirry sisältöön

Suomalainen suurlahjoittaja tukee UNICEFin työtä Boliviassa 100 000 eurolla

”Uusi suurlahjoittaja mahdollistaa tärkeän työn heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi”, iloitsee Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Uutinen
Boliviassa yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Väestöstä 86,7 prosenttia on lukutaitoisia. Vammaisten lasten on kuitenkin yhä vaikea päästä kouluun ja saada oikeanlaista tukea ja opetusta. Kuva: Lena Jolkkonen / UNICEF

Suomalainen suurlahjoittaja tukee vammaisten bolivialaislasten varhaiskasvatusta 100 000 eurolla vuosina 2015 ja 2016.

Varojen avulla parannetaan lasten kuntoutus- ja koulutuspalveluita. UNICEFin tavoitteena Boliviassa on, että jokaisen vammaisen lapsen oikeus koulutukseen toteutuu. 

”Omalla tyttärelläni on vakavia oppimisvaikeuksia. Tiedän kuinka tärkeää on ollut, että hänen vaikeutensa todettiin aikaisessa vaiheessa.  Sitä kautta saatiin vaikeuksille asianmukaista ymmärrystä ja tukitoimet käyntiin”, sanoo suurlahjoittaja, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Vammaiset lapset jäävät Boliviassa herkästi paitsi kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. UNICEFin tuella terveyspalveluita kehitetään niin, että vammaisten lasten tarpeet havaitaan jo ensimmäisinä elinvuosina.

”Halusin tukea projektia, joka pitkällä tähtäimellä tukee muitakin vaikeuksien kanssa kamppailevia ja parantaa lasten mahdollisuuksia saada oikeanlaista apua. Näin he voivat elää hyvää lapsuutta.”

UNICEF auttaa ja vaikuttaa päättäjiin

Boliviassa suurimmat vammaisten lasten kohtaamat haasteet liittyvät maan puutteelliseen lainsäädäntöön ja politiikkaan. Siksi UNICEF vaikuttaa viranomaisiin ja päättäjiin, jotta vammaisten lasten tarpeet huomioidaan paremmin valtion budjeteissa ja suunnitelmissa. Lisäksi UNICEF tukee opettajien ja hoitajien koulutusta.

”UNICEF vakuutti minut toimimalla monella eri tasolla, ruohonjuuritasolla sekä hallitustasolla. Tiedän, että UNICEF pääsee lasten asiantuntijana vaikuttamaan rakenteisiin ja maiden lainsäädäntöön. Näin saadaan aikaan pysyviä muutoksia lasten elämään”, suurlahjoittaja sanoo.    

Suurlahjoittajaksi vaikka kaveriporukalla

Suurlahjoittajat ovat tärkeitä kumppaneita UNICEFin työssä lasten puolesta.

”Olemme todella kiitollisia uudelle suurlahjoittajallemme. Hän mahdollistaa tärkeän työn heikoimmassa asemassa olevien bolivialaislasten hyväksi”, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Suurlahjoittajat ovat esimerkiksi yksityishenkilöitä, perheitä, ryhmiä tai säätiöitä, jotka tukevat UNICEFin työtä joko kertalahjoituksella tai pidempiaikaisen ohjelman kautta.

Julkaistu15.9.2015