Sijoituksia lasten koulutukseen
Ahlström Collective Impact on yhteistyömalli merkittävien suomalaisten yritysten, säätiöiden ja Suomen UNICEFin välillä. Ahlström Collective Impact sijoittaa YK:n kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti lasten hyvinvointiin valituissa UNICEFin hankkeissa.
Vastuullisesti toimiminen ja vastuulliset teot ovat hyväksi myös liiketoiminnalle.
Kuusi perustajajäsentä
Ahlström Collective Impact on Eva Ahlströmin säätiön aloite, jonka perustajäseniä ovat säätiön lisäksi Ahlstrom-Munksjö, Ahlström Capital, Antti Ahlström Perilliset, Destia ja Glaston. Vuonna 2021 mukaan tulivat uusina jäseninä Enics, Suominen ja Walther Alhlströmin säätiö. Vuonna 2022 verkosto täydentyi Detection Technologiesilla, Avain Yhtiöllä ja M&J Recyclingillä.
– Jotta yhteiskunta todella muuttuisi, meidän on toimittava yhdessä. Ahlström Collective Impact on kansainvälinen yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on tehdä maailmasta parempi paikka lapsille. Tämä onnistuu, kun yhdistämme voimamme yhteisen näkemyksemme taakse. Yksityisen sektorin on aika nähdä tuki UNICEFin kaltaisille järjestöille investointina, ei hyväntekeväisyytenä, sanoo hankkeen alullepanijana toiminut, Eva Ahlströmin säätiön hallituksen puheenjohtaja Maria Ahlström-Bondestam.
– Vastuullisuus on Ahlström-verkoston yritysten ja säätiöiden arvoissa ja toiminnassa vahvasti mukana. Vastuullisesti toimiminen ja vastuulliset teot ovat hyväksi myös liiketoiminnalle. Toivomme, että Ahlström Collective Impact voisi olla mallina ja innoituksena muillekin yrityksille, sanoo Ahlstrom-Munksjön ja Antti Ahlström Perillisten hallituksen jäsen Peter Seligson.