Siirry sisältöön

Näin UNICEF auttaa Lähi-idässä

Lapset Lähi-idän alueen maissa elävät keskellä kasvavaa humanitaarista katastrofia. UNICEF on paikalla vastaamassa lasten tarpeisiin.

Uutinen
Lapsi siskonsa sylissä.
Sisarukset majoittuvat kouluun rakennetussa hätämajoituksessa Libanonissa. © UNICEF/UNI954642/Choufany

28. helmikuuta jälkeen lähes 1200 lasta on kuollut tai loukkaantunut sotatoimien seurauksena Lähi-idässä. Lapsille elintärkeitä palveluita, kuten kouluja, sairaaloita ja vesijärjestelmiä on joutunut hyökkäyksien kohteeksi ja tuhottu.

Lähi-idän alueen noin 200 miljoonasta lapsesta yli puolet eli jo ennestään konfliktien keskellä. Viimeisimmän eskalaation vaikutuksista kärsii nyt noin 77 miljoonaa lasta.

Avuntarve alueella on valtava. Avustustyön olosuhteet ovat haastavat ja esimerkiksi lentokenttiä ja ilmatilaa on suljettu, meriliikennettä ja rajaliikennettä rajoitettu.  UNICEF on kuitenkin pystynyt nopeasti laajentamaan hätäaputyötä alueella ja toimittamaan kriittisiä avustustarvikkeita uudelleenreitittämällä kuljetuksia.

Toimitamme avustustarvikkeita ja tarjoamme terveyspalveluita

45 tonnia avustustarvikkeita saapui Beirutin lentoasemalle. Kuljetus sisältää ensiapupakkauksia, huopia, talvivaatteita, vesikanistereita ja muita hätäaputarvikkeita. © UNICEF/UNI959952/Choufany

Libanonissa UNICEFin tukemien liikkuvien terveysklinikoiden toimintaa on laajennettu, ja nyt yhteensä 37 yksikköä tarjoaa kiireellistä apua ja esimerkiksi rokotuksia pakeneville perheille. Tukea sairaaloille on jatkettu, jotta vastasyntyneiden hoitoa ja lasten tehohoitoa voidaan ylläpitää.

Väliaikaisissa majoituksissa UNICEF järjestää yhdessä kumppaneidensa kanssa psykososiaalista tukea, tukee lastensuojelua sekä oppimisen jatkumista. 45 000 haavoittuvassa asemassa olevaa perhettä on saanut käteisavustuksia.

UNICEF valmiina laajentamaan toimintaa


UNICEF tarjoaa apua Libanonista Syyriaan pakeneville perheille rajanylityspaikoilla. Lapset saavat terveyspalveluita, kuten rokotuksia ja lisäksi tarjotaan vettä ja hygieniapalveluita. © UNICEF/UNI960767/

UNICEF on toiminut alueella vuosikymmenien ajan toimittaen sekä humanitaarista apua että kehittäen lasten koulutusta sekä terveys-, ravitsemus ja suojelupalveluita.

Humanitaarinen työ jatkuu konfliktialueen maissa: tarjoamme lapsille ja heidän perheilleen puhdasta vettä, koulutusta, terveydenhuoltoa ja ravitsemusta.
Työhön kuuluu esimerkiksi vesijärjestelmien korjaaminen, opettajien kouluttaminen, oppimistilojen kunnostaminen sekä psykososiaalisen tuen laajentaminen, jotta lapset voivat toipua traumaattisista tapahtumista ja jatkaa oppimista.

Lähi-idän alueella sadat tuhannet lapset ovat jo paenneet kodeistaan ja määrän pelätään kasvavan. Esimerkiksi Afganistanissa varaudutaan vastaanottamaan Iranista pakenevia lapsia ja perheitä lisäämällä rajanylityspaikoille lasten suojelua ja peruspalveluita.

UNICEF on valmiudessa lisäämään humanitaarista apua alueen lapsille ja heidän perheilleen.

Julkaistu 19.3.2026