Siirry sisältöön

12-vuotias Maryam on yksi Sudanin sodan uhreista

Sudanissa lapset kantavat raskaimman hinnan sodasta, jota he eivät aloittaneet.

Artikkeli
Lapsi katsoo kameraan.
Maryam on yksi miljoonista sotaa pakenevista Sudanissa. © UNICEF/UNI893053/Jamal

600 päivän ajan 12-vuotias Maryam ja hänen perheensä olivat jumissa Al Fasherissa, Pohjois-Darfurissa. Ruuasta oli pulaa, usein sitä ei ollut ollenkaan. Lääkkeet olivat loppu ja vettä oli vaikea löytää.

– Yritimme lähteä monta kertaa, mutta jokaisella kerralla taistelut pahenivat ja meidän oli jäätävä, Maryam muistelee.

Yhteiskeittiössä Maryamin perhe valmisti ruokaa muiden perheiden kanssa aineksista, joita milloinkin oli käytössä. Siellä tapahtui myös räjähdys, joka muutti hänen elämänsä lopullisesti.

– Kuulin kovan räjähdyksen keittiön suunnasta. Kun saavuin paikalle näin maassa vain raunioita ja ruumiita, hän kertoo.

Lähes jokainen keittiössä ollut kuoli. He, jotka selviytyivät, olivat pahasti vammautuneita. Maryamin isä makasi maassa verta vuotaen, kunnes hänet ja muut haavoittuneet kiidätettiin sairaalaan.



Maryamin äiti oli lähtenyt lähellä olevaan kauppaan aamulla, eikä koskaan palannut. Haastattelua tehdessä on kulunut kaksi viikkoa siitä, kun Maryam näki hänet viimeisen kerran. Taistelut tulivat koko ajan lähemmäs eikä Maryamilla ja perheellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta. Hänen äitinsä kohtalo jäi epäselväksi.

Pakenevat perheet kävelivät yötä päivää, väsyneinä, nälkäisinä ja peloissaan kunnes lopulta pääsivät Tawilaan. Tawila on pieni kaupunki, joka majoittaa kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ovat paenneet Al Fasherin väkivaltaisuuksia.

Maryam elää yhdessä muiden kotinsa jättäneiden perheiden kanssa toivoen ja odottaen. Hän toivoo, että äiti löytäisi hänet ja isä olisi selvinnyt.

– En ole kuulut äidistä mitään, hänellä ei ollut puhelinta mukanaan, eikä minullakaan ole, joten ainoa mitä voin tehdä on odottaa.

Tawilasta on tullut väliaikainen koti yhä useammalle sotaa pakenevalle. Maryam on yksi monista lapsista, joiden elämän sota on murtanut. Kokonainen sukupolvi lapsia elää pelon ja trauman kanssa, yrittäen pitää kiinni toivosta.

Alkuperäinen teksti: Trapped, torn, but holding on | UNICEF Sudan

Julkaistu 5.2.2026