Väkivalta, nälänhätä ja tartuntataudit uhkaavat kodeistaan paenneita Sudanissa
Sudanissa on käynnissä maailman laajin pakenevien lasten kriisi. Arviolta noin viisi miljoonaa lasta on joutunut jättämään kotinsa.

Sudanin armeijan ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen välinen konflikti käynnistyi Sudanin pääkaupungissa Khartumissa huhtikuussa 2023 ja levisi sieltä nopeasti koskettamaan koko maata. Miljoonat ihmiset joutuivat pakenemaan kodeistaan.
Konflikti on syössyt Sudanin kaaokseen. Sen seurauksena maa kamppailee nyt köyhyyden, nälänhädän ja tartuntatautien kanssa. Kokonaisuudessaan yli 13 miljoonaa lasta Sudanissa on humanitaarisen avun tarpeessa.
Vuosikymmenen pahin nälkäkriisi
Konflikti on aiheuttanut Sudaniin vuosikymmenen pahimman nälkäkriisin. UNICEFin ennusteen mukaan noin 770 000 lasta tulee kärsimään aliravitsemuksen vakavimmasta muodosta vuonna 2025. Samaan aikaan pienten lasten rokotekattavuus on romahtanut ja elintärkeää infrastruktuuria on tuhoutunut. Lapset ja perheet ovat jääneet vaille puhtaan veden ja terveydenhoidon kaltaisia peruspalveluita.
Heikentynyt hygienia, aliravitsemus ja puuttuva rokotesuoja yhdessä altistavat lapsia erittäin vakaville epidemioille: Sudanissa on raportoitu kolera-, tuhkarokko-, denguekuume- ja malariaepidemioista.
Apua liikkuvilta klinikoilta
Vastatakseen nälkäkriisiin UNICEF on perustanut eri puolille maata liikkuvia terveysklinikoita, jotka tarjoavat rokotuksia, hoitoa aliravitsemukseen ja sairauksiin sekä terveydenhoitoa odottaville äideille.
Yksi tällaiselle klinikalle saapuneista äideistä on Amal. Hän oli tullut klinikalle ensimmäistä kertaa kolme viikkoa aikaisemmin alle vuoden ikäisen tyttärensä Yadinin kanssa.
– Ensimmäisellä käynnillä tyttäreni oli hyvin sairas. Hän oli fyysisesti heikko ja hänen katseensa oli väsynyt, Amal kertoo.
Yadinin todettiin kärsivän aliravitsemuksesta. Häntä hoidettiin kolmen viikon ajan ravitsevalla maapähkinätahnalla. Nyt tarkastuskäynnillä tytön vointi on paljon parempi, hänen painonsa on noussut ja hänen käsivartensa ympärysmitta, jolla arvioidaan aliravitsemuksen vakavuutta, on kasvanut.
– Pähkinätahnakuurin myötä tyttäreni on alkanut syödä paremmin, Amal sanoo iloisena. Hän saa klinikalta mukaansa lisää pähkinätahnaa tukemaan Yadinin toipumista.
Vuoden 2024 aikana UNICEFin aliravitsemusta ehkäisevä työ tavoitti 6,7 miljoonaa lasta, ja sen ansiosta yli 422 000 lasta sai hengenpelastavaa hoitoa. Aliravitsemuksen, puhtaan veden puutteen ja tautien aiheuttaman vaaran torjumiseksi UNICEF toimitti Sudaniin puhdasta juomavettä yli 9,8 miljoonalle lapselle ja perheelle. Lisäksi UNICEF on toteuttanut useita rokotuskampanjoita tautiepidemioiden hillitsemiseksi.
Sota keskeytti koulunkäynnin
Sudanissa on käynnissä yksi maailman pahimmista koulutuksen kriiseistä – valtaosa maan kouluista on ollut suljettuna konfliktin alusta saakka ja noin 90 prosenttia maan lapsista on jäänyt vaille opetusta. Syksyllä 2024 osa maan kouluista avasi jälleen ovensa, mutta menetetyt kouluvuodet koskettavat kokonaista sukupolvea lapsia, jotka maksavat hintaa konfliktista pitkälle aikuisuuteen asti.
Kriisitilanteissa koulunkäynnillä ja tavallisen arjen rutiineilla on tärkeä rooli lasten mielenterveydelle. Konfliktin alettua UNICEF on tarjonnut opetusta yli kahdelle miljoonalle lapselle. 1,5 miljoonaa lasta on saanut koulunkäyntiin rahallista tukea ja koulutarvikkeita.
UNICEF on myös perustanut yli 1 700 turvallisen oppimisen tilaa, joissa lapset saavat psykososiaalista tukea. Yhteensä UNICEF on tarjonnut mielenterveystukea, opetusta ja suojelua yli 2,7 miljoonalle lapselle ja huoltajalle.
Lapset tarvitsevat suojelua
Fatima on yksi niistä monista lapsista, jotka ovat joutuneet väkivallan kohteeksi Sudanin konfliktin aikana. Hän loukkaantui vakavasti harhaluodista. Konfliktin aikana tuhannet lapset ovat menettäneet henkensä tai vammautuneet. Erityisesti tyttöjen kokema fyysinen ja seksuaalinen väkivalta on yleistä.
Fatima leikattiin ja hän sai hoitoa UNICEFin tukemassa sairaalassa. Nyt hänellä on edessään pitkä polku kohti toipumista, sillä hän tulee tarvitsemaan kuntoutusta ja psykososiaalista tukea toipuakseen kokemastaan traumasta. Onneksi sairaala tarjoaa kuntoutuksen Fatimalle veloituksetta UNICEFin tuella.
UNICEF jatkaa työtään Sudanissa ja pyrkii vastaamaan lasten tarpeisiin muun muassa terveyden, suojelun ja oppimisen saralla. Kriisin mittakaava on kuitenkin valtava, ja apua tarvitaan enemmän. Tällä hetkellä avun turvallinen perille vieminen on konfliktin vuoksi rajoitettua. UNICEF onkin toistuvasti korostanut tulitauon ja humanitaarisen avun kunnioittamisen merkitystä.
Fatiman äiti Samah on huolissaan siitä, miltä tulevaisuus näyttää Fatimalle ja muille lapsille Sudanissa.
– Fatima rakasti nukkeleikkejä ja nallekarhujaan sekä piirtämistä. Koulussa hän oli erinomainen oppilas. Toivon, ettei sota vie sitä kaikkea häneltä.