Matka Ukrainaan näytti sodan tuhot pintaa syvemmältä
Hyökkäyssodan ilmiselvistä merkeistä huolimatta ukrainalainen arki näyttää varsin tavalliselta. Pintapuolisen normaaliuden taakse piiloutuu kuitenkin näkymätön puoli, jolla on kauaskantoiset seuraukset.
Tein muutama viikko sitten matkan Ukrainaan tutustuen UNICEFin työhön Odessassa, Kiovassa ja Lutskissa. Siitä alkaen Ukraina ja ukrainalaiset ovat olleet alati mielessäni.
Matka oli erilainen kuin mikään aiemmin kokemani, sillä enhän ole koskaan kokenut sotaa. Minua jännitti lähteä sotaa käyvään maahan, enkä tiennyt tarkalleen mitä odottaa. Odotinko taivaalta niskaan satavia ohjusten osia? Odotinko tomuista, tuhoutunutta maisemaa?
Ainakaan en odottanut näennäisen tavallista elämää, jota ihmiset elävät kuten sinä ja minä Suomessa, tulossa ja menossa arkensa askareissa ja siirtymässä paikasta toiseen. En odottanut vilkkaita kauppoja ja ravintoloita, kampaamoita ja autokauppoja, koululaisia ja jalankulkijoita.
Olin Ukrainassa viisi päivää ja suurin hämmästykseni aihe oli, kuinka normaalilta elämä näytti huolimatta hyökkäyssodan ilmiselvistä merkeistä, kuten tuhoutuneista rakennuksista, rikkinäisistä ikkunoista ja palaneista autoista. Painotus kuitenkin sanalla näytti. Pintapuolisen normaaliuden taakse piiloutuu tuhoa, surua, traumaa ja loputonta väsymystä.
Kaikkein vaikeinta ja hitainta on korjata sitä näkymätöntä tuhoa, jota sota on aiheuttanut ukrainalaisten mieliin. Kolme ja puoli vuotta jatkuneen hyökkäyssodan aikana ukrainalaiset ovat joutuneet sopeutumaan mahdottomaan: olemaan jatkuvasti varuillaan ohjusten ja droonien vuoksi; nukkumaan kylpyhuoneissa, rappukäytävissä, autotalleissa ja metrotunneleissa; muuttamaan maan sisällä itselleen vieraisiin paikkoihin, kun etulinja saavuttaa oman kodin tai todistamaan läheistensä kuolemaa tai heihin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa.
Tästä huolimatta ukrainalaiset jaksavat taistella. He jatkavat arkea jokaisen unettoman yön jälkeen, he korjaavat rikkoutuneet ikkunat ja ovet, he lähettävät lapsensa kouluun ja menevät töihin - sillä heillä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Kaikkialla missä kuljin, ukrainalaiset tunsivat Suomen ja meidän historiamme. He halusivat keskustella ja kiittää saamastaan tuesta. Erityisen koskettavaa oli, kun lapset ja nuoret tulivat kiittämään. Monella heistä oli myös tärkeä viesti: älkää unohtako meitä.
Kirjoittajat
