Siirry sisältöön

Suomelle tänään suosituksia YK:n lapsen oikeuksien komitealta – Suomen tulee huolehtia ja edistää jokaisen lapsen oikeuksia

YK:n lapsen oikeuksien komitea on tänään antanut Suomelle suositukset ja huomaukset koskien lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista.

Uutinen

Suomelle annettiin kaiken kaikkiaan lähes 50 suositusta ja huomautusta. Komitean suosituksissa korostui suuri huoli haavoittuvaisimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumisesta, kuten kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset, vammaiset lapset, turvapaikanhakija- ja pakolaislapset, ja komitea olisi toivonut tarkempia toimia Suomelta syrjäytymisen ja väkivallan ehkäisemiseksi.  

Keskeistä suosituksissa oli myös lapsen edun tarkempi ja kattavampi huomioiminen kaikessa päätöksenteossa, ja lapsivaikutusarvioinnin ulottaminen koko lainsäädäntöprosessiin. 

–  Komitealle tuntuikin jääneen epäselväksi monen hyvää tarkoittavan toimenpiteen kohdalla, miten se itseasiassa edisti lapsen oikeuksia, toteaa Suomen viranomaisten kuulemista seurannut Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki 

Lapsen oikeuksia tulee edistää myös Suomen kansainvälisessä yhteistyössä ja ilmastopolitiikassa. 

Samalla kun komitea kiitti Suomea pitkäaikaisesta kehitysavusta, se huomautti, että Suomi ei ole päässyt tavoitteeseen antaa kehitysapua 0,7 prosenttia bruttokansantulosta. Suomi on sitoutunut sekä YK:ssa että EU:ssa nostamaan kehitysyhteistyövaransa 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuutta vastaavalle tasolle. Viime vuosina osuus on ollut noin 0,4–0,5 prosenttia. Komitea suosittelee Suomelle, että niin kansainvälisessä kaupassa kuin kehitysyhteistyössä edistettäisiin vahvemmin lapsen oikeuksia.  

Komitea kehottaa Suomea varmistamaan, että ilmastopolitiikassa ja -toimissa huomioidaan lasten ja nuorten omissa näkemyksissään esiin tuoma kiireellisyys toimia. Lisäksi Suomea kehotetaan arvioimaan ilmastotoimien mahdolliset vaikutukset lapsen oikeuksien toteutumiseen, erityisesti saamelaislasten oikeuksiin.  

Kaikki suositukset ja huomaukset on luettavissa ulkoministeriön sivuilta. 

Taustaa:  

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on ollut voimassa Suomessa vuodesta 1991. Sen toteutumista seuraa YK:n lapsen oikeuksien komitea, joka antaa valtion maaraporttien perusteella maalle suosituksia ja huomautuksia, jotta lapsen oikeudet toteutuisivat paremmin. Nyt käsittelyssä oli Suomen viides ja kuudes maaraportti, sekä lisäpöytäkirjat.  

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus, ja se velvoittaa ja on voimassa kaikkialla maailmassa yhtä maata lukuun ottamatta.   

Julkaistu2.6.2023