Siirry sisältöön

Gazassa kuolee tai haavoittuu päivittäin 420 lasta

Viimeisten arvioiden mukaan Gazassa on kuollut jo yli 3400 lasta ja haavoittunut 6300. Luku vastaa 420 kuollutta tai haavoittunutta lasta joka päivä.

Uutinen
Lapsi seisoo keskellä raunioita Gazassa Palestiinassa.
© UNICEF/UNI457842/El Baba

Jo kolmen viikon ajan lapsiin on kohdistunut jatkuvasti vakavia rikkomuksia. Kuolonuhrien ja loukkaantumisten lisäksi 940 lasta on ilmoitettu kadonneeksi Gazassa. Lasten kokema väkivalta ei rajoitu vain Gazan kaistalle. Länsirannalla on raporttien mukaan kuollut 37 lasta viime viikkojen aikana. Lisäksi yli 30 israelilaisen lapsen arvioidaan kuolleen ja ainakin 20 olevan edelleen vangittuna.

Iskuissa on tuhoutunut myös elintärkeää infrastruktuuria. Ainakin 221 koulua ja 21 sairaalaa on kärsinyt iskuista. Gazan 35 sairaalasta 12 ei ole enää toiminnassa.

Tilanne pahenee tunti tunnilta

Puhtaasta juomavedestä on hälyttävän suuri pula. UNICEF arvioi että 55 prosenttia vesijärjestelmistä on vahingoittunut ja tarvitsee korjaamista. Jätevedenkäsittely ei toimi polttoaine- ja sähköpulan vuoksi.

Yhä useampi sairastuu tai kuolee nestehukkaan.

Pääjohtaja Catherine Russell, UNICEF

– Puhtaan veden ja turvallisen sanitaation puute on johtamassa katastrofiin, jossa yhä useampi sairastuu tai kuolee nestehukkaan tai likaisen veden välityksellä tarttuviin sairauksiin, kertoi UNICEFin pääjohtaja Catherine Russell puheessaan YK:n turvallisuusneuvostolle.

Sekä Israelin että Palestiinan lapset kärsivät tilanteen aiheuttamista traumoista.  

– Tutkimusten mukaan väkivalta ja järkyttävät tapahtumat voivat saada lapsissa aikaan hyvin voimakkaan stressireaktion, joka vaikeuttaa heidän fyysistä ja kognitiivista kehitystään ja aiheuttaa sekä lyhyt- että pitkäkestoisia mielenterveysongelmia, Russell sanoo.

UNICEF vaatii välitöntä tulitaukoa ja kaiken lapsiin kohdistuvan väkivallan ja rikkomusten lopettamista. Humanitaariselle avulle pitää taata turvallinen pääsy alueelle ja kaikki siepatut lapset tulee vapauttaa.

UNICEF on sitoutunut pysymään alueella.

Pääjohtaja Catherine Russell, UNICEF

– UNICEF on sitoutunut pysymään alueella ja teemme parhaamme saavuttaaksemme apua tarvitsevat lapset. Tilanne kuitenkin pahenee tunti tunnilta. Gazan saarto ja äärimmäisen vaaralliset olosuhteet, joissa henkilöstömme työskentelee, tekevät avun toimittamisesta äärimmäisen haastavaa, Russell sanoo.

 

Auta Gazan lapsia

Julkaistu31.10.2023