Siirry sisältöön

UNICEF Malawisssa: lääkäri ja viestijä luovat toivoa työllään

Eteläisessä Afrikassa sijaitseva sisämaavaltio Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista. UNICEF on toiminut maassa jo lähes 60 vuotta ja saanut aikaan merkittäviä tuloksia lapsille. Kaksi UNICEFin työntekijää kertoo, millaista on työskennellä kehittyvän maan lasten auttamiseksi.

Artikkeli
Naomi Kalemba ja Shahid Hanif työskentelevät UNICEFilla Malawissa.
© Essi Pekkala-Jokinen / UNICEF

UNICEFin Malawin toimisto perustettiin vuonna 1964, eli samana vuonna, kun Malawi itsenäistyi Isosta-Britanniasta. Toimistossa työskentelee nyt noin 200 asiantuntijaa lasten terveyden, ravinnon, koulutuksen, suojelun, puhtaan veden ja hygienian parissa. Työ kattaa maan kaikki alueet.

UNICEF työskentelee tiiviisti yhteistyössä Malawin hallituksen ja hallinnon kanssa lasten hyvinvoinnin eteen ja pyrkii ensisijaisesti parantamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa. Tapasimme Malawin toimistolla kaksi UNICEFin asiantuntijaa, jotka kertovat työstään yhdessä maailman köyhimmistä maista.

Tietoa ja toivoa
vaikeissakin tilanteissa

Viestinnän asiantuntija Naomi Kalemba on työskennellyt UNICEFissa viisi vuotta. Hän on syntyjään malawilainen ja opiskellut viestintää Malawin yliopistossa. Neljäsosan työajastaan hän viettää UNICEFin tukemissa kohteissa kentällä, loput toimistolla Malawin pääkaupungissa Lilongwessa.

Työmatkat taitetaan UNICEFin maastureilla ammattikuljettajan kyydissä, sillä tiet ovat osin erittäin huonokuntoisia eikä teillä ole valaistusta. Lisäksi teiden pientareilla kulkee kävelijöitä ja pyöräilijöitä jatkuvana virtana. Onnettomuuksia halutaan välttää.

- Kun kotipihassa odottaa maasturi, lapset tietävät, että äiti lähtee taas työmatkalle, Naomi naurahtaa.

Naomin työstä iso osa on sisällön tuottamista sosiaaliseen mediaan ja eri viestintäkanavien hallintaa. Naomi nauttii työstään viestijänä, sillä työssä pääsee kertomaan paitsi onnistumisista myös huolehtimaan siitä, että ihmiset saavat oikeaa informaatiota kriisien sattuessa.

- Kriisitilanteissa voimme auttaa mediaa ja informoida ihmisiä niin, että emme aiheuta pelkoa tai pakokauhua, vaan autamme selviytymään, hän sanoo viitaten keväällä Malawin eteläosissa olleeseen tulvaan ja siitä seuranneeseen koleraepidemiaan.

- Vaikeistakin tilanteista voi löytää aina toivoa. Me UNICEFissa tuomme juuri sitä Malawin lapsille ja nuorille.

 Äiti lapsineen vedenhakureissulla Dedzassa, Malawissa.

 

 

Äiti lapsineen vedenhakureissulla Dedzassa, Malawissa. Vaikka Malawin pinta-alasta merkittävä osa on Malawi-järveä, puhtaan veden saaminen ei silti ole itsestäänselvyys ja vedenhakumatkat vievät ison osan perheen arjesta.

Kutsumus vei lääkärin
avustustyöhön

UNICEFin ravitsemusasiantuntijana Malawissa työskentelee lääkäri Shahid Hanif. Syntyjään pakistanilaisen Shahidin piti jatkaa isänsä lääkärinvastaanottoa valmistuttuaan kirurgiksi, mutta vapaaehtoistyö avustusjärjestössä Pakistanin tulvissa vuonna 2005 muutti mielen.

- Olin aluksi Lääkärit ilman rajoja -järjestössä ja nyt olen työskennellyt UNICEFilla lähes kymmenen vuotta - aluksi lähinnä hätäapukohteissa Pakistanissa, Nepalissa ja pitkän sodan vaurioittamassa Liberiassa. Malawiin tulin perheeni kanssa nelisen vuotta sitten.

Shahid kertoo, että työ Malawissa on hyvin palkitsevaa.

- Maa on valmis muutokselle ja yhteistyö hallituksen kanssa sujuu erinomaisesti. YK-järjestönä meitä kuunnellaan ja otetaan mukaan neuvottelupöytiin, joissa päätetään siitä, miten Malawin lasten asemaa parannetaan. Yhteistyöllä ja keskinäisellä luottamuksella hallinnon kanssa on valtava merkitys sille, että työmme täällä tuottaa niin hyvää tulosta.

Shahidin työstä iso osa tapahtuu UNICEFin varhaiskasvatushankkeiden parissa.

- Teemme työtä varhaiskasvatuskeskuksissa, jotka ovat enemmän kuin päiväkoteja. Tärkeä osa työtä on vanhemmille tehtävä terveys- ja hygieniakoulutus sekä neuvot positiiviseen vanhemmuuteen. Opetamme myös, kuinka paikallisista tuotteista saadaan valmistettua lapsille ravintorikasta ruokaa. Työmme avulla aliravitsemusluvut ovat laskeneet valtavasti.

Shahidin työ on ollut varsinkin hätäapukohteissa välillä hyvin vaativaa ja stressaavaa, mutta hän kokee, ettei se ole mitään sen rinnalla, kun näkee millaisia tuloksia työssä saadaan aikaiseksi lasten ja perheiden elämässä.  

- Parasta työssäni on ehdottomasti lasten ja varsinkin heikoimmassa asemassa olevien lasten auttaminen.


Julkaistu22.6.2022