Siirry sisältöön
Auta maanjäristyksen uhreja Turkissa ja Syyriassa.
Lahjoita hätäapuun

UNICEF: Lapsia suojeltava kaikelta väkivallalta Iranin levottomuuksien keskellä

Uutinen

UNICEF tuomitsee kaiken lapsiin kohdistuvan väkivallan ja vaatii, että kaikki viime aikoina raportoitu väkivalta on lopetettava. Raporttien mukaan Iranin levottomuudet ovat vaatineet yli 50 lapsen hengen, jonka lisäksi monet ovat loukkaantuneet. 
 
UNICEF on myös erittäin huolissaan kouluissa tehdyistä ratsioista ja etsinnöistä. Koulujen on aina oltava lapsille turvallinen paikka. 
 
UNICEF on ilmaissut huolensa suoraan Iranin viranomaisille siitä lähtien, kun mielenosoitusten vastatoimet aiheuttivat ensimmäistä kertaa vahinkoa lapsille. 
 
Iran on hyväksynyt YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen ja sillä on velvollisuus kunnioittaa ja suojella lapsen oikeuttaa elämään, yksityisyyteen, mielipiteen vapauteen ja kokoontumisen vapauteen. 
 
UNICEF kehottaa kaikkia viranomaisia kunnioittamaan lasten oikeutta kokoontua rauhanomaisesti huolimatta siitä ketä ja missä he ovat. Lapsen edun tulisi olla hallinnon toiminnan keskiössä luoden tapoja, joilla lapset voivat turvallisesti vaatia omia oikeuksiaan kaikissa olosuhteissa. Lasten on saatava olla perheidensä ja yhteisöjensä luona sekä koulussa, eikä paikoissa, jotka rajoittavat heiltä vapauden. 
 
Toistamme YK:n pääsihteerin turvallisuusjoukoille osoittaman vaatimuksen pidättäytyä tarpeettoman ja suhteettoman voiman käytöstä. Lapsia ja nuoria on suojeltava kaikelta, mikä vaarantaa heidän elämänsä ja vapautensa tai heidän fyysisen tai henkisen terveytensä. 
 
Liian monet äidit ja isät ovat menettäneet levottomuuksissa lapsensa, kokemus on musertava. Haluamme ilmaista syvimmän osanottomme heille ja heidän läheisilleen ja yhteisöille, joihin tapahtumat ovat vaikuttaneet. 
 
UNICEF on toiminut Iranissa lähes seitsemän vuosikymmenen ajan ja tukenut lapsille elintarkeitä toimintoja kuten terveydenhuoltoa, rokotuksia, ravitsemusta, koulutusta ja turvallisuutta. Miljoonat lapset ja vastasyntyneet Iranissa ovat saaneet tukea, joka on auttanut selviytymään ja kasvamaan aikuiseksi. 
 
Iranin lasten ja nuorten tarpeita, toiveita ja hyvinvointia tulee priorisoida kaikissa olosuhteissa nyt ja tulevaisuudessa.  
 
UNICEF on sitoutunut työhönsä ministeriöiden ja muiden kumppaneiden sekä YK-toimijoiden kanssa tukeakseen lapsen oikeuksien toteutumista ja turvaamista Iranissa. 

Julkaistu29.11.2022