Siirry sisältöön

Ravitsevaa ruokaa kasvavalle lapselle – kurkista, miltä lasten ruokailuhetket näyttävät ympäri maailmaa

Jokainen vanhempi haluaa tarjota lapselleen ravitsevaa ruokaa ja mahdollisuuden kasvaa terveenä. Miljoonille perheille se ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Tällöin on käytettävä luovuutta lapsen aterioita valmistettaessa.

Artikkeli
Lapsi istuu lattialla ja syö hedelmiä lautaselta.

Lapsen ensimmäinen kiinteä ruoka on iso hetki kaikkialla maailmassa. Se merkitsee uuden vaiheen alkua. Lapsi alkaa tutustua uusiin makuihin ja tuoksuihin sekä siihen, miltä ruoat tuntuvat.

Ravintorikkaan ruokavalion tärkeyttä varhaislapsuudessa ei voi liikaa korostaa. Ravitsemuksella on olennainen rooli elimistön vahvan vastustuskyvyn rakentumisessa ja se toimii polttoaineena kasvavan lapsen keholle ja mielelle.

Kuitenkin miljoonat lapset maailmassa jäävät edelleen ilman ravitsevan ruoan hyötyjä. Koronapandemian lisäksi muun muassa lisääntyvä köyhyys tekee ruoanhankinnasta haasteellista. Monilla alueilla ruoan tuotannosta, jakelusta, kulutuksesta ja jalostuksesta koostuvat kokonaisuudet eli ruokajärjestelmät eivät myöskään toimi riittävän tehokkaasti.

Perheillä ei siis aina ole varaa laadukkaaseen ruokaan tai sitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla.

Silti kaikkein köyhimmilläkin alueilla vanhemmat tekevät parhaansa tarjotakseen lapsilleen monipuolista ruokaa. Ateriat on luotava siitä, mitä on saatavilla. Jotta ruoka sisältäisi kasvavan lapsen tarvitsemat ravintoaineet, vaaditaan aterioiden valmistuksessa luovuutta.

Keräsimme esimerkkejä lasten erilaisista aterioista ympäri maailmaa:

Kuva: © UNICEF/UN051784/Ijazah

Kahdeksan kuukautta vanha Sakha pitelee kädessään appelsiinia kotonaan Jaavan saarella Indonesiassa. Sakha rakastaa hedelmiä ja kasvispuuroa.

- Suurin osa ihmisistä ei syö riittävästi hedelmiä. Monet myös ostavat valmisaterioita. Ne eivät kuitenkaan ole terveellisiä niiden sisältämien säilöntä- ja väriaineiden vuoksi, Sakhan äiti sanoo.

 

Kuva: © UNICEF/UN0515244/Diarassouba

Diomande, 14, näyttää perunanlehdillä maustettua riisikulhoa Abidjanin kaupungissa Norsunluurannikolla. Hänen lempiruokansa on 8-vuotiaasta saakka ollut riisi ja maapähkinäkastike.

 

Kuva: © UNICEF/UN0516297/Diarassouba

Myös 6-vuotias Amandini asuu Abidjanissa. Hän syö Garba-nimistä ruokaa, joka on valmistettu tapiokatärkkelyksestä, kuivatusta tonnikalasta ja kasviksista.

- Amandini rakastaa Garba-ateriaa, kuten monet muutkin naapuruston lapset. Ihmiset tietävät, kuinka tärkeää terveellinen ruokavalio on. Monella ei kuitenkaan ole paljon rahaa, joten on kokattava niistä aineista, mitä on saatavilla, hänen äitinsä sanoo.

 

Kuva: © UNICEF/UN0515066/Volpe

Pian kaksi vuotta täyttävä Hender Jonathan pitelee omenaa kotinsa ulkopuolella Colotenangon kaupungissa Guatemalassa. Ympärillä on papuja, tortilloja, riisiä, tomaattia, kananmunia, pastaa ja hedelmiä, joita hänen äitinsä käyttää aterian valmistukseen.

- Joskus minun on vaikea ruokkia poikani terveellisellä ruoalla resurssien puutteen vuoksi. Torille on myös pitkä matka, pojan äiti kertoo.

 

Kuva: © UNICEF/UN0509184/Abdul

3-vuotias ugandalainen Nakalema istuu lempituolissaan kotonaan. Lautasella on riisiä, matooke-banaanisosetta, maapähkinätahnaa, lehtivihanneksia, avokadoa ja herneitä.

 

Kuva: © UNICEF/UN0519449/Upadhayay

Girisha, 3, pitelee lusikkaa iltapäiväaterialla isovanhempien luona Ratnanagarissa eteläisessä Nepalissa. Tytön ateria sisältää banaania ja omenaa sekä lautasellisen äidin valmistamaa jauloa eli riisilinssisekoitusta.

 

Kuva: © UNICEF/UN0517636/Mawa

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa asuva kymmenen kuukauden ikäinen Marium pitelee tomaattia. Hänen lempiruokansa on puuroriisi.

- Olen myös imettänyt Mariumia ja ruokkinut häntä monilla kiinteillä ruoilla. Kun lapseni syö terveellistä ruokaa, hän ei sairastu ja saa kasvaa terveenä. Myös aivot kehittyvät parhaiten hyvän ruoan avulla, Mariumin äiti sanoo.

 

Kuva: © UNICEF/UN0517665/Mawa

Dhakassa asuva 11 kuukauden ikäinen Khadija pitää kananmunista, viinirypäleistä ja granaattiomenasta.

- Emme pysty antamaan Khadijalle samaa ruokaa mitä itse söimme lapsena, sillä Dhakassa se ei ole mahdollista. Omassa lapsuudessani söimme tuoreita kasviksia pellolta, Khadijan äiti kertoo.

 

Kuva: © UNICEF/UN0517564/Pinto Amaral

Timor-Lestessä asuva kolmevuotias Jayden tykkää hedelmistä, muun muassa papaijasta, banaaneista ja omenista.

 

Kuva: © UNICEF/UN0515246/Zhanibekov

Kaksivuotias Ariet istuu kotinsa lattialla Kurshabin kylässä Kirgisiassa. Seurana ovat Arietin lempiruoat. Hän pitää erityisesti vesimelonista, persikoista ja kurkusta sekä manty-nyyteistä ja keitetystä lihasta ja kasviksista tehdystä shorpo-keitosta.

 

Kuva: © UNICEF/UN0516441/Zhanibekov

Kolmevuotias Nurayim syö puuroa kotonaan Kurshabin kylässä. Perhe tekee parhaansa välttääkseen epäterveellistä ruokaa. Heillä on puutarha, jossa he kasvattavat vihanneksia.


Alkuperäinen artikkeli: How mealtime looks around the world | UNICEF

Suomentanut: Susanna Karvinen

 

Julkaistu15.10.2021