Siirry sisältöön

Kouluarvosanat eivät määrittele lapsen ihmisarvoa – kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä 

Koulujen kevätjuhlien lähestyessä jokainen lapsi kaipaa tietoa siitä, että olivatpa kouluarvosanat mitä tahansa, juuri hän kaikkine erityispiirteineen on arvokas. UNICEFin Kympin todistus muistuttaa oppilaita ja heidän vanhempiaan lapsen oikeuksista. 

Uutinen
Kympin todistus on kevään kouluaherruksen paras palkinto.

UNICEF kannustaa kouluja ja opettajia jakamaan Kympin todistuksen jokaiselle oppilaalle. Todistus nostaa YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksesta esiin asioita, joissa jokainen lapsi on kympin arvoinen. 

– Kun lapsi tai nuori tietää oikeuksistaan, hän ymmärtää olevansa hyvä juuri sellaisena kuin on, ja oppii kunnioittamaan muita sellaisina kuin he ovat, sanoo Maria Mäntylä-Granda Suomen UNICEFilta. 

Käsittelyvinkkejä
keskustelun tueksi 

UNICEF julkaisee tänä vuonna myös käsittelyvinkkejä, joiden avulla opettajat voivat  tarkastella lapsen oikeuksia oppilaittensa kanssa Kympin todistuksen jakamisen yhteydessä. Käsittelyvinkkien avulla opettajien on mahdollista syventää myös kouluarviointiin liittyvää keskustelua koulun ja kotien välillä. 

– Laatimamme käsittelyvinkit ovat konkreettisia, opetussuunnitelmaperustaisia ja niissä huomioidaan eri luokka-asteet, Mäntylä-Granda kertoo. 

Kympin todistus on saatavilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, pohjoissaameksi ja romanikielellä.

Kympin todistus
on pidetty työkalu 

Kympin todistus lanseerattiin vuonna 2019 ja tähän mennessä sen on saanut jo lähes 260 000 lasta. 

Opettajat eri puolilla Suomea ovat kokeneet Kympin todistuksen toimivaksi työkaluksi, jonka avulla voi kiittää oppilaita vuoden koulutyöstä ja korostaa kaikenlaisten oppijoiden oikeuksia. He ovat kuvanneet Kympin todistusta esimerkiksi näin: 

“Kympin todistus korostaa lapsen arvoa ilman suorituksia ja ansaitsemista.”  

“Kympin todistus on erinomainen tapa muistuttaa lasta jokaisen ainutlaatuisesta arvokkuudesta.”

 

Voit ladata Kympin todistuksen täältä

 

 

Julkaistu6.5.2021