Siirry sisältöön

Darude: Lapsia on suojeltava digiyliannostukselta

Muusikko Darude eli Ville Virtanen toivoo, että vanhemmat kantaisivat vastuun lasten pelaamisesta ja muusta digikulutuksesta.

Darude - Ville Virtanen Näkökulma
Darude - Ville Virtanen
Mustavalkoinen kuvakollaasi Darudesta.

Kirjoitin huhtikuussa 2018 Facebook-postauksen liittyen lasten ja nuorten ruutuaikaan, pelaamiseen, viestintään ja niiden rajoittamiseen sekä vanhempien vastuuseen.

Jutun kirvoitti kokemukseni oman 9-vuotiaan poikani kanssa. Hänen hinkunsa pelata erinäisiä puhelin- ja konsolipelejä tuntui loputtomalta, ja se aiheutti selkeää ylivirittyneisyyttä. Toisten puhelimista nähdyt kamalat videot loivat ahdistusta ja pelkotiloja.

Meillä ongelma oli se, että jotkut vanhemmat eivät rajoita ruutuaikaa ollenkaan tai huolehdi siitä, mihin mediasisältöihin lapsilla on pääsy. Emme mitenkään pysty estämään esimerkiksi koulumatkojen aikana tapahtuvaa toisten lasten kännyköiden käyttöä.

Viimeinen pisara oli, kun joku oli näyttänyt lapsellemme K18-kauhuleffaa, joka aiheutti viikkoja jatkuneet painajaiset.

Keskustelin aiheesta muiden vanhempien kanssa ja koin, että tälle asialle pitäisi tehdä jotakin. Ei riitä, että meidän perheessämme rajoitamme poikamme ruutuaikaa tiukasti.

Mietin pitkään ennen kuin julkaisin viestin. En halunnut paasata tai antaa kuvaa, että olen kenenkään yläpuolella. Minulla ei ole mitään ammatillista koulutuspohjaa kasvatusasioihin liittyen. Olen vain huolestunut isä.

Niinpä sanoin ääneen mielipiteeni: On vanhempien vastuulla päättää, milloin lapselle annetaan älylaite, tietokone tai konsoli käyttöön, miten paljon sitä käytetään ja mitä sisältöjä lapsi pääsee näkemään. Vanhempien tulisi huolehtia, että ikärajoitukset ovat laitteissa päällä, ja että he tietävät tai tuntevat lasten käyttämät pelit ja applikaatiot.

Tarkoitukseni ei ollut syyllistää ketään, vaan saada ihmiset puhumaan ja ajattelemaan asiaa.

Facebook-postauksen herättämä kiinnostus ja suoranainen viraalius yllättivät minut täysin. Kommentteja on tällä hetkellä yli 500 ja jakoja melkein 8000. Blogit lainasivat ja linkkasivat ja päämediat halusivat haastatella.

Tajusin, että asia on monen mielessä, mutta se on vaikeasti lähestyttävissä. Ylivoimainen enemmistö kommentoijista oli meidän perheemme kaltaisen tiukasti rajoitetun linjan kannalla, mutta teknologian ja ruutuaika-käsitteen hanskaaminen on haastavaa.

Toisille ruutuaika merkitsi pelkästään pelejä. Toiset ajattelivat vain väkivaltapelien olevan pahasta. Jotkut olivat huolissaan WhatsApp-viestinnästä. Toisille tuli täysin uutena ajatuksena, että “hauskat ja luovat” alustat kuten Musically voivatkin olla kiusaamisen ja pedofiili-saalistajien tyyssijoja.

Joillakin ikärajat lipsuvat useita vuosia, koska “meidän lapsi handlaa jutut kyllä”. Toiset suosittelivat vielä 12-vuotiaallekin “vain” tekstareihin pystyvää peruspuhelinta.

Kaikki näkökulmat ovat tiettyyn pisteeseen asti yhtä oikeita. Mutta korostan, että vanhemman tehtävänä on asettaa sopivat ikärajoitukset päälle. Sitä varten ne ovat olemassa.

On AINA vanhemman vastuulla, mitä laitteita lapsi käyttää ja mitä niistä löytyy.

Julkaistu7.1.2019