Siirry sisältöön

Yli 180 miljoonalta ihmiseltä puuttuu puhdas vesi konfliktialueilla

Puhtaan veden puute johtaa hengenvaarallisten tautien, kuten koleran, leviämiseen.

Uutinen
Eteläsudanilainen Angelina Nyakuma perheineen saa puhdasta vettä läheiselle koululle rakennetulta vesipumpulta Bentiun kaupungissa. Kolera, joka tarttuu likaisesta vedestä, on levinnyt Etelä-Sudanissa nopeammin kuin kertaakaan aiemmin maan historiassa. © UNICEF/UN075394/Kealey

Noin 183 miljoonalla konfliktialueella elävällä ihmisellä ei ole saatavilla puhdasta vettä, varoittaa UNICEF. Tällä viikolla vietetään maailman vesiviikkoa.

- Lapsille puhdas vesi ja kunnolliset saniteettitilat ovat oikeus, eivät etuoikeus. Konfliktialueilla lasten perustarpeiden, kuten puhtaan veden, pitää olla etusijalla, sanoo UNICEFin kansainvälisen vesi- ja sanitaatio-ohjelman johtaja Sanjay Wijesekera.

UNICEFin ja Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreen tutkimuksen mukaan konfliktialueilla eläviltä ihmisiltä puuttuu puhdas vesi neljä kertaa todennäköisemmin kuin rauhallisilla alueilla asuvilta. Vuonna 2015 noin 484 miljoonaa ihmistä asui sisällissodasta tai konflikteista kärsivillä alueilla.

- Liian useissa tapauksissa iskuja on kohdistettu vesijärjestelmiin, minkä seurauksena ne ovat tuhoutuneet kokonaan tai romahtamispisteessä, Wijesekera kertoo.

Esimerkiksi Syyriassa pelkästään vuonna 2016 vedenjakelu katkaistiin tarkoituksella ainakin 30 kertaa. Kaupungeissa, kuten Aleppossa, Damaskoksessa, Hamassa, Raqqassa ja Darassa, vesipumppuja on tuhottu ja puhtaan veden lähteitä saastutettu. Yli kuusi vuotta jatkuneen Syyrian sisällissodan seurauksena puhdasta vettä tarvitsee välittömästi 15 miljoonaa ihmistä, joista arviolta 6,4 miljoonaa on lapsia.

Jemenissä puolestaan yli kaksi vuotta jatkuneen konfliktin takia suurimpien kaupunkien vedenjakelu on romahdusvaarassa ja noin 15 miljoonalta ihmiseltä on tällä hetkellä vedenjakelu poikki. Etelä-Sudanissa yli kolme vuotta jatkunut konflikti on jättänyt lähes joka kolmannen vesipisteen toimintakelvottomaksi.

- Kun lapset eivät saa puhdasta vettä juotavaksi ja terveydenhoito on pirstaleina, aliravitsemus ja hengenvaaralliset taudit, kuten kolera, seuraavat väistämättä perästä, Wijesekera sanoo.

Esimerkiksi Jemenissä yli puolella miljoonalla ihmisellä epäillään koleraa. Somaliassa kolera leviää nopeammin kuin kertaakaan viiteen vuoteen – tällä hetkellä lähes 77 000 ihmisellä epäillään koleraa. Etelä-Sudanissa, jossa kolera leviää nopeammin kuin koskaan aiemmin maan historiassa, on raportoitu vuoden aikana 19 000 koleratapausta. Kolera aiheuttaa vesiripulia, joka on yksi merkittävimmistä lasten kuolinsyistä.

Auta lapsia hädän keskellä - tee kertalahjoitus

Julkaistu31.8.2017