Siirry sisältöön

UNICEF: Lähes miljoona lasta pikaisen humanitaarisen avun tarpeessa Nepalissa

UNICEF valmistelee parhaillaan matkaan kahta rahtikonetta, jotka kuljettavat yhteensä 120 tonnia humanitaarista apua Kathmanduun.

Uutinen
Kriisin keskelläkin pitää löytyä aikaa keskustella lasten kanssa ja lohduttaa heitä. Tämä tyttö etsi tyynynsä kanssa lepopaikkaa nurmikentällä Kathmandussa. © UNICEF/NYHQ2015-1007/Nybo

Lauantain järistyksen tuhoamilla alueilla elää ainakin 940 000 lasta. He ovat UNICEFin mukaan kiireellisen humanitaarisen avun tarpeessa. Jälkijäristyksiä on ollut jo lähes 60.

Järistysten jäljiltä kuolleita on raportoitu yli 2000, minkä lisäksi infrastruktuuri on paikoin pahasti tuhoutunut. UNICEFin työntekijät raportoivat hupenevista ruoka- ja vesivarastoista, sähkökatkoksista ja kaatuneista matkapuhelinverkoista.

Sadat tuhannet ihmiset viettivät yönsä taivasalla jälkijäristysten ja talojen sortumisen pelossa. Rajut sateet heikentävät osin olosuhteita entisestään.

Maanjäristyksen jäljiltä etenkin lapset ovat haavoittuvassa asemassa. Puhtaan veden ja sanitaation puute nostaa heti sairauksien riskiä, osat lapsista ovat myös joutuneet eroon vanhemmistaan.

UNICEF siirtää maahan lisää henkilöstöä sekä hätäaputarvikkeita taatakseen lapsille välttämättömän hätäavun. UNICEFin työskentelee kellon ympäri niin puhtaan veden ja sanitaation varmistamiseksi, kuin ravitsemuksen, lastensuojelun ja lasten koulunkäynnin parissa.

UNICEFin jo maassa olleet valmiusvarastot on otettu käyttöön, minkä lisäksi telttoja on pystytetty tilapäisiksi lääkintätiloiksi. Puhdasta vettä, suolasokeriliuosta ja sinkkilisää jaetaan ihmisille, jotka kokoontuvat epävirallisille leireille ulos turvaan.

UNICEF valmistelee parhaillaan matkaan myös kahta rahtikonetta, jotka kuljettavat yhteensä 120 tonnia humanitaarista apua Kathmanduun. Lastissa on muun muassa lääke- ja sairaalatarvikkeita sekä telttoja ja huopia.

  • UNICEFin hätäapuun voi lahjoittaa osoitteessa unicef.fi/lahjoita
  • Keräyspuhelin  0600-14501 (20,20 €/puhelu+pvm) 

Lisätietoja:

Rupa Joshi, UNICEF Nepal, [email protected]

Chris Tidey+1 917 909 9542[email protected]

Rose Foley, UNICEF New York, +1917 340 2582[email protected]

 

Julkaistu26.4.2015