Siirry sisältöön

Tavoitteena lapsen oikeuksia edistävä koulu

Suomen UNICEF on kehittänyt koulutusmallin ja toteuttanut tutkimuksen, jotka auttavat rakentamaan parempaa koulua kaikille.

Uutinen
© Maskot/Gorilla

Suomen UNICEF on jo pitkään edistänyt lasten ihmisoikeuskasvatusta kouluissa. Työn tueksi Suomen UNICEF on laatinut koulutusmallin lapsen oikeuksia edistävän kouluympäristön kehittämiseksi.

Koulutusmalli on tarkoitettu opettajien perus- ja täydennyskoulutusta tarjoaville tahoille sekä koulutuspolitiikan päättäjille. Malli auttaa kehittämään koulun toimintakulttuuria lapsiystävällisemmäksi ja vahvistamaan opettajien ihmisoikeuksiin ja lapsen oikeuksiin liittyviä tietoja ja taitoja.

- Koulu, jossa lapsi oppii kunnioittamaan ihmisoikeuksia, luo yhteiskunnan, joka on hyvä meille kaikille. UNICEF kannustaa lasten parissa toimivia rakentamaan tällaista yhteiskuntaa, sanoo UNICEFin asiantuntija Hannu Niemelä.

Opettajat tarvitsevat lisäkoulutusta

Useiden tutkimusten mukaan opettajat eivät saa koulutuksessaan riittäviä tietoja ja taitoja ihmisoikeuksien opettamiseen.

- YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lasten ihmisoikeuskasvatus on valtion velvollisuus, toteaa Suomen UNICEFin kotimaan vaikuttamistyön päällikkö Mirella Huttunen.

Suomen UNICEFin tavoite on, että lasten ihmisoikeuskasvatuksesta tulee pysyvä osa valtakunnallisesti tarjottavaa opettajankoulutusta ja opettajien täydennyskoulutusta.

Tutkimus meni luokkaan

Suomen UNICEF on vuonna 2015 toteuttanut myös lasten ihmisoikeuskasvatuksen menetelmiä selvittäneen tutkimuksen.

Tutkimuksessa koulutettiin ensin joukko opettajia lasten ihmisoikeuskasvatuksen menetelmistä. Tutkimukseen kuului myös käytännön osio, jossa opettajat sovelsivat menetelmiä omassa luokassaan.

Tutkimukseen osallistuneiden opettajien kokemukset olivat erittäin positiivisia, ja he aikovat käyttää vastaavia opetusmenetelmiä jatkossakin.

Myös oppilaiden kokemukset uudenlaisesta opiskelusta olivat kannustavia, ja useimmat oppilaat kokivat oppineensa lasten ihmisoikeuksista tutkimuksen aikana. Tutkimus antoi arvokasta tietoa myös lasten ihmisoikeuskasvatuksen menetelmien kehittämiseksi.

Lue lisää lasten ihmisoikeuskasvatuksesta ja Suomen UNICEFin työstä.

Julkaistu22.12.2015