Siirry sisältöön

Etelä-Sudan liittyi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen

Yhdysvallat on jäämässä ainoana maana sopimuksen ulkopuolelle.

Uutinen
Lapsia osallistumassa koulukampanjan tapahtumaan Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa viime helmikuussa. © UNICEF/NYHQ2015-0231/Campeanu

YK:n pääsihteeri vahvisti viime viikonloppuna Etelä-Sudanin liittyneen YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Se on sopimuksen 195. sopimusvaltio.

Sopimuksen ulkopuolella on enää kaksi maata, Somalia ja Yhdysvallat.

Somalia on ilmoittanut tämän vuoden tammikuussa ratifioivansa sopimuksen, mutta se ei ole vielä tallentanut ratifioimisasiakirjojaan YK:n pääsihteerin huostaan. Sopimus astuu voimaan 30 päivää sen jälkeen, kun asiakirjat on tallennettu.

Lasten tilanne nuoressa Etelä-Sudanin valtiossa on heikko. Vuodesta 2013 käyty sisällissota on heikentänyt sitä entisestään.

Äitiyskuolleisuus on maailman korkein, rokotus- ja rekisteröintikattavuus ovat alhaisia ja vain 13 prosenttia kouluista pystyy tarjoamaan opetusta kaikille peruskoulun luokka-asteille.

- Hyväntekeväisyydellä ei mittavia lapsia koskevia ongelmia muuteta. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen voima onkin sen velvoittavuudessa. Valtio sitoutuu laittamaan lasten asiat kuntoon, toteaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin vuonna 1989. Sen jälkeen maailman lasten tilanne on parantunut merkittävästi. Muun muassa lapsikuolleisuus on puolittunut vuodesta 1990.

"Tappio ennen kaikkea Yhdysvaltojen lapsille"

Lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeusasiakirja. Se ohjaa valtioita puhumaan lapsen oikeuksista samalla tavalla ja asettamaan yhteisiä tavoitteita lapsen aseman edistämiseksi.

-Tältäkin kannalta olisi tärkeää saada Yhdysvallat sopimukseen mukaan. Yhdysvaltojen jääminen sopimuksen ulkopuolelle on kuitenkin tappio ennen kaikkea maan lapsille, toteaa Hetemäki.

Hänen mukaansa sopimuksen ja Yhdysvaltain kansallisen lainsäädännön suurimpina eroina on nähty nuorisorikollisten kohtelu ja suhtautuminen väkivallan käyttöön kasvatuksessa. Yhdysvalloissa pelätään myös kansainvälisten sopimusten vähentävän valtion suvereniteettia.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Sen yleisperiaatteet velvoittavat valtiot harkitsemaan ensisijaisesti lapsen edun ja takaamaan lapsille yhdenvertaisen kohtelun sekä oikeuden kehittyä ja osallistua yhteiskuntaan.

Sopimusta valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea, jolle valtiot joutuvat raportoimaan viiden vuoden välein.

Suomi liittyi sopimukseen 1991.

Lisätietoja:

Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki on maamme johtavia lapsen oikeuksien sopimuksen asiantuntijoita. Puh. 040 545 4837, [email protected]

» Tietoa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta

Julkaistu5.5.2015