Siirry sisältöön

Näin puhut lapsen kanssa pelottavista tapahtumista

Kokosimme ohjeita vanhemmille siitä, kuinka puhua lapsen kanssa pelottavista tapahtumista. Poimi tästä kuusi vinkkiä vaikeiden asioiden käsittelyyn lapsen kanssa.

Uutiset järkyttävistä tapahtumista ja onnettomuuksista leviävät nykyään nopeasti, eivätkä lapsetkaan välty kuulemasta niistä. Uutiset sekä esimerkiksi lasten ja nuorten suosimassa TikTok-palvelussa leviävät  videot voivat pelottaa ja koulu- tai päiväkotikaverilta saadut tiedot tapahtumasta saattavat vääristyä. Siksi on tärkeää puhua lapsen kanssa tapahtuneesta ja sen aiheuttamista peloista ja tuntemuksista.

1. Ole rauhallinen ja kerro tosiasiat

Etenkin pienet lapset ottavat mallia aikuisista, joten ole itse rauhallinen. Rauhallinen käytös saa lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Kerro lapselle tapahtuneesta hänen iälleen sopivalla tavalla. Esimerkiksi pienelle lapselle ei kannata kertoa liian yksityiskohtaisesti tapahtumista, vaan kannattaa kysyä lapselta, mitä hän haluaisi asiasta tietää. Tietämättömyys voi aiheuttaa turhia pelkoja. Kerro myös, ettei tapahtunut aiheuta lapselle vaaraa. Korosta, että ihmisiä autetaan paikan päällä, ja että kaikki saavat tarvitsemaansa apua myös tapahtuman jälkeen.

2. Hyväksy lapsen reaktiot

Anna lapselle mahdollisuus keskustella tapahtuneesta ja sen aiheuttamista tuntemuksista sekä kysyä kysymyksiä. Lapsi saattaa myös huolestua aivan eri asioista kuin aikuinen. Vastaa silti hänen kysymyksiinsä äläkä vähättele niitä.

Lapsi saattaa vitsailla asiasta, mikä voi tuntua aikuisesta asiattomalta. Lapset kuitenkin reagoivat ikäviin uutisiin eri tavoin. Kuuntele lasta ja kerro, että hänen reaktionsa ovat hyväksyttyjä. 

3. Kannusta lasta puhumaan

Lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa hän voi puhua ajatuksistaan ja tunteistaan. Kerro lapselle, että hän voi jutella asiasta milloin vain tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Myös päiväkodin ja koulun aikuiset tukevat lapsia ja esimerkiksi koulussa voi tarvittaessa keskustella myös koulupsykologin, kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa. 

Toisinaan voi auttaa, että lapset puhuvat pelottavasta asiasta ikätovereiden kanssa. Tällöin on hyvä huolehtia, että keskustelussa on mukana myös aikuinen, joka voi varmistaa, että tilanne säilyy kaikille turvallisena.

Kaikki lapset eivät halua puhua pelottavista asioista – tällöin esimerkiksi piirtäminen tai leikki ovat hyviä tapoja käsitellä tapahtumia. Usein lapsen voi olla helpompi puhua aikuiselle jonkun yhteisen arkisen tekemisen yhteydessä.

Leikeissä lapset saattavat matkia onnettomuutta tai väkivaltaa. Tämä on lapsen normaali tapa työstää tapahtunutta ja ilmaista tunteitaan. Mikäli tilanne jatkuu pitkään ja lapsi on kovin ahdistunut, aikuisen on hyvä hakea apua tilanteeseen myös ammattilaiselta. 

4. Kerro, että tilanteesta voi selviytyä

Voit kertoa lapselle, että vaikeista tilanteista, joissa ihmiset ovat olleet, voi selviytyä. Kerro myös, että ihmisiä autetaan kaikin tavoin. Muistuta myös, että tällaiset tapahtumat ovat harvinaisia.

Lapsi saattaa itsekin muistaa aiempia pelottavia tapahtumia. Niistä on hyvä keskustella ja samalla miettiä, miten aiemmin syntyneistä peloista ja huolista selvittiin. 

Katso uutiset kuitenkin ilman lasta, jottei lapsi näe esimerkiksi väkivaltaista kuvamateriaalia. 

5. Ole lapsen lähellä turvattomuuden aikana

Ikävät uutiset saattavat lisätä lapsen tai nuoren turvattomuuden tunnetta. Yksin ulkona liikkuminen tai nukkumaan meno saattaa pelottaa. Ole lapselle läsnä, sillä pelottavissa tilanteissa lapsi tarvitsee enemmän aikaa läheisten ja turvallisten aikuisten kanssa.

Yhteiset rutiinit ja rauhalliset iltatoimet ovat hyvä keino lisätä turvallisuuden tunnetta. Aikuisen tehtävä on vahvistaa lapsen tulevaisuudenuskoa yllättävistä ja pelottavista tapahtumista huolimatta. Painajaiset on hyvä käydä yhdessä läpi ja muistuttaa lasta lopuksi siitä, että se oli vain unta ja mielen tapa käsitellä asiaa. 

6. Huolehdi myös itsestäsi 

Selvitä oma reaktiosi tapahtuneeseen ja pidä huolta omasta terveydestäsi. Keskustele muiden aikuisten ja tarvittaessa ammattiauttajan kanssa – älä kaada huoltasi lapsen kannettavaksi.

Jos olet järkyttynyt, kerro lapselle miksi olet järkyttynyt äläkä salaile asiaa. Muutoin lapsi tekee omat päätelmänsä, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta.