UNICEFin Afrikka 2030 -ryhmä sijoittaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen kolmen vuoden ajan. Ryhmä tukee yhdessä enintään kolmea kohdetta, joista ensimmäinen on koulutusohjelma Sierra Leonessa. Lisää kohteita avataan, kun tarvittava määrä uusia jäseniä liittyy mukaan ryhmään.
Ryhmän jäsenet sijoittavat kolmen vuoden aikana ryhmän tukemiin ohjelmiin joko 25 000€/vuosi tai ankkurisijoittajana 50 000€/vuosi. Ankkurisijoittajat pääsevät vaikuttamaan tukikohteiden valintaan. Tuettavat ohjelmat valitaan sellaisista Afrikan mantereen maista, joissa on vakavia haasteita lapsen oikeuksien toteutumisessa, mutta myö merkittävää sitoutumista ja valmius ottaa isoja harppauksia kehityksessä eteenpäin.
Ryhmässä pääset tutustumaan UNICEFin työhön ja työn tuloksiin näköalapaikalta yhdessä ryhmän kanssa ja pääset kuulemaan asiantuntijoita eri aiheista.

Koulutuksen supervuosi 2022 tuonut upeita tuloksia Sierra Leonessa
Tulokset ovat jo nyt huimia, vaikka runsaasti työtä onkin vielä edessä. Yhä useampi lapsi jatkaa esiopetukseen, aloittaa koulutuksensa viimeisen luokka-asteen ja jatkaa yläkouluun. Viime vuonna UNICEF koulutti arviolta noin 59 % kaikista Sierra Leonen alakoulun 1–3 luokkien opettajista, ja tuhannet opettajat saivat täydennyskoulutusta.
Ryhmän jäsen, Johanna Jouhki sanoo uskovansa koulutuksen ja valistuksen voimaan. ”Haluan osallistua yhteiskuntia vahvistaviin projekteihin. Lasten ja nuorten osuus Afrikan mantereen väestöstä on jo yli 60 %. Heidän koulutukseensa täytyy sijoittaa koko maanosan, ja myös koko maailman, tulevaisuuden takia.”

Riittävät investoinnit voivat nostaa miljoonia köyhyydestä
Afrikkaa uhkaa demografinen aikapommi väestömäärän kasvaessa voimakkaasti. Tällä hetkellä 25 % maailman lapsista asuu Afrikassa, mutta vuosisadan loppuun mennessä arviolta jo puolet maapallon lapsista on afrikkalaisia. Monissa Afrikan maissa on tapahtunut valtavasti positiivista kehitystä viime aikoina. Haasteet ovat silti edelleen huomattavia ja vaikuttavat lasten mahdollisuuksiin, kehitykseen ja heidän oikeuksiensa toteutumiseen.
Riittävät investoinnit lasten terveyteen, koulutukseen ja suojeluun väkivallalta sekä hyväksikäytöltä voivat nostaa miljoonia köyhyydestä ja luoda kestävät olosuhteet vakaudelle ja vauraudelle Afrikan mantereella. Afrikan positiivisesta kehityksestä hyötyy koko maailma.
Oikea aika tehdä investointeja on juuri nyt ja erityisesti vuoteen 2030 saakka. Tärkeintä on vahvistaa maiden peruspalveluita, erityisesti terveys-, sosiaalihuolto-, koulutus- ja lastensuojelujärjestelmiä, sekä taata tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille. Yhdessä voimme auttaa tämän päivän lapsia ja nuoria saamaan parhaan mahdollisen alun elämälle ja tarvittavat tiedot ja taidot työelämää varten.