Siirry sisältöön

Ensimmäiset koronarokotteet annettu köyhimmissä maissa – Historiallinen operaatio alkoi Ghanasta ja Norsunluurannikolta

Maailmanhistorian suurin rokotusoperaatio otti jälleen harppauksen eteenpäin, kun ensimmäiset terveydenhuollon työntekijät rokotettiin Norsunluurannikolla ja Ghanassa maanantaina. UNICEF toimittaa seuraavan viikon aikana 11 miljoonaa rokotetta matalatuloisiin maihin.

Uutinen
Tärkeysjärjestys kuten Suomessa: Phénix Azian, 36-vuotias terveydenhuollon työtekijä, rokotettiin ensimmäisten koronaa vastaan Norsunluurannikon suurimmassa kaupungissa Abidjanissa. Seuraavan viikon aikana koronarokotteita arvioidaan toimitettavan 11 miljoonaa lisää maailman köyhimpiin maihin.

UNICEFin historian tähän asti suurimpaan rokotuskampanjaan kuuluvat koronarokotukset alkoivat Norsunluurannikon ja Ghanan pääkaupungeissa maanantaina. Norsunluurannikkolainen sairaanhoitaja Phénix Azian sai koronarokotteen ensimmäisten joukossa.

– Meidät eturivin terveystyöntekijät rokotetaan ensin, koska olemme vastuussa myös rokotusten toteutuksesta. Näytämme mallia muulle väestölle. Koronatauti on helpompi ehkäistä kuin parantaa, joten rohkaisen kaikkia ottamaan rokotteen, Phénix Azian sanoo.

Rokotusten käynnistyminen köyhissä maissa on tärkeää etenkin lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kun terveydenhuollon työntekijät saavat rokotteensa, paluu kohti normaalimpaa arkea voi vähitellen alkaa, kaikkialla.

– Rokotusten myötä koulutus sekä terveys- ja sosiaalipalvelut ovat jälleen paremmin ihmisten saatavilla, etenkin lasten, toteaa Marc Vincent UNICEFin Norsunluurannikon maatoimistosta.

Seuraavan viikon aikana
11 miljoonaa rokotetta lisää

Viime viikon keskiviikkona rokoteoperaatiossa koettiin historiallinen hetki, kun ensimmäiset UNICEFin lennättämät koronarokotteet saapuivat Ghanaan. Rokotteita on tähän mennessä toimitettu Ghanan ja Norsunluurannikon lisäksi Intiaan ja Pohjois-Koreaan.

Lisäksi São Tomé ja Principeen sekä Malediiveille on toimitettu injektioruiskuja ja niiden suojalaatikoita ennen varsinaisten rokotusten käynnistymistä.

Seuraavan viikon aikana koronarokotteita arvioidaan toimitettavan 11 miljoonaa lisää maailman köyhimpiin maihin. UNICEF toimittaa COVAX-yhteistyössä yhteensä kaksi miljardia koronarokotetta tänä vuonna.

Köyhimpien rokottamiseen
tarvitaan koko maailman tuki

– Maailmanlaajuiseen kriisiin on vain maailmanlaajuinen ratkaisu, ja vaikka rokotusten käynnistyminen köyhimmissä maissa on huojentavaa, työtä on edessä vielä valtavasti. Köyhimpien maiden rokottamiseen tarvitaankin koko maailman tuki, Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki toteaa.

COVAX-yhteistyön tarkoitus on varmistaa, että myös matalan tulotason maat saavat koronarokotteista niille kuuluvan osan. Koronarokotteen tasapuolinen jakelu on tärkeimpiä keinoja hillitä pandemian vaikutuksia kansanterveyteen ja –talouteen eri maissa.

Rokoteyhteistyö on lajissaan ainutlaatuinen järjestelmä, sillä se toimii sekä maiden hallitusten että rokotevalmistajien kanssa.

Maailman suurimpana rokoteostajana UNICEF järjestää käytännön rokotejakelun COVAXin yhteistyökumppanina sekä auttaa maita rokotusten toteutuksessa.

Julkaistu1.3.2021